Tarkka-ampujalla on vain yksi mahdollisuus osua. Ghost Warriorin ensimmäinen laukaus teki vain lihashaavan, joten piti testata, saatiinko tähtäys kuntoon PS3:lla.
Kököttävät tarkka-ampujat ovat jokaisen verkkoräiskinnän suola. Piilosta räiskivät keltamaksat eivät pidä meteliä itsestään ja vain äänetön kuolema muistuttaa puskassa asuvan viikatemiehen läsnäolosta.
Aihepiiri on varsin hedelmällinen, sillä röllimiesten työnkuvasta saa helposti tiristettyä vaikka täysiverisen simulaattorin. Tarkka-ampujat tuhoavat kohteensa todella pitkien etäisyyksien päästä ja yleensä työnteko käy täysin huomaamattomasti.
Kilometrien päässä varsinaisesta taistelukosketuksesta kyttäilevät tarkka-ampujat taistelevat vihollismassojen sijaan sääolosuhteita vastaan ja pienikin muutos ilmavirrassa tai ilmankosteudessa vaikuttaa ratkaisevasti luodin lentorataan. Piilokytältä edellytetään samanlaista tarkkaavaisuutta ja kylmäpäisyyttä kuin Granlundilta. Nikkelipitoisen ilmaveivin on osuttava kerrasta.
Rock’n’Röll!
Perusteiltaan röllisimulointi on kohtuullisen hyvässä kuosissa, sillä ampumiseen pitää napinhakkaamisen sijaan oikeasti keskittyä. Säätilan ja fysiikan vaikutusta tähtäämiseen simuloidaan hienosti, sillä pienikin tuulenvire siirtää luodin lentoradan pois kiikaritähtäimen keskipisteestä ja luodit kunnioittavat ballistiikan lakeja. Mitä pidempi matka, sen enemmän tähtäys heittää. Helpoimmilla vaikeustasoilla kiikarin mukana heiluu punainen piste aputähtäimenä, jotta piippupostin lähettäminen oikeaan osoitteeseen olisi helpompaa.
Aputähtäimen lisäksi kiikari merkitsee viholliset punaisella ääriviivalla ja vasenta tattia painamalla ampumista voi helpottaa bullet timella, joka hidastaa ajan ja vakauttaa käden. Lähestymistapa on hieman korrektimpi kuin se tosiasia, että snaipperit nauttivat betasalpaajia, jotka laskevat sydämen lyöntitiheyttä parantaen osumatarkkuutta.
Syke ja hengitysrytmi vaikuttavat pelissäkin, joten spurtin jälkeen on hetken aikaa odoteltava, jotta tähtäin tasoittuu. Laukaus on ajoitettava hengitysrytmin mukaan, sillä tähtäin nousee ja laskee keuhkojen tahdissa. Ajoitukseen ja yksittäislaukauksiin perustuva ammuskelu on kuin kirurgiaa verrattuna räiskintäpelien perinteiseen sarjatuotantoon.
Pelkkä tarkka-ampumisen simulointi olisi riittänyt mainiosti pelin myyntivaltiksi, mutta suunnitelmiin puuttui joko puhdas epäusko tai likainen markkinointiosasto.
Sitä kansa ostaisi
Pelin tapahtumat sijoittuvat Väli-Amerikan vehmaisiin sademetsiin, joten vihreän helvetin luulisi tarjoavan riittävästi etäisyyttä kohteen ja ampujan välille. Yleensä tihutyö suoritetaan maksimissaan muutaman sadan metrin päästä, jotta kohdetta suojaavat sissit voivat hienosti vastata hitaan tarkkuuskiväärin tulitukseen nopeasti säksättävillä konetuliaseillaan.
Ensimmäisen kudin on syytä osua kohteeseen, sillä röntgenkatseilla siunatut viholliset paikantavat maastoutuneen sankarin heti, kun liipaisinneitsyys on menetetty. Lyijysateen alla kaipaa totisesti kryptoniittia, sillä vihuilla on katseen lisäksi Teräsmieheltä lainassa myös superkuulo. Laukauksen kuulevat kaikki, vaikka aseessa olisi äänenvaimennin. Kaiken huippuna vihollispartioita syntyy toisinaan tyhjästä.
Vaikka päähahmo ei pystykään sulautumaan ympäristöön, se ei tarkoita, etteikö se onnistuisi vihollisilta. Minikartta merkitsee vastapuolen punaisilla väriläiskillä, mutta vihreään pukeutuneiden sotilaiden etsiminen vehmaan viidakon keskeltä onkin vaikeampaa. Yksi hyvin osunut rynkyn sarja riittää nitistämään avomaastossa toikkaroivan tarkkiksen, joten naapureita on hyvä muistaa korvatulpilla ennen pelaamista.
Ammuskelua piristetään hiiviskelyllä, mutta yleensä hienovaraisuus kannattaa unohtaa heti kättelyssä. Pelissä on hienot indikaattorit itsestä lähtevälle äänelle ja esimerkiksi kyyryssä eteneminen tuottaa huomattavasti vähemmän meteliä kuin juokseminen. Aluskasvillisuutta yritetään kaupata tutoriaalissa piilopaikaksi viholliskatseilta.
Hienoista pelimekaniikan oivalluksista huolimatta huomaamattomuus on käytännössä sula mahdottomuus, kiitos psyykkisillä kyvyillä rikastetun tekoälyn. Kun yksittäinen sotilas paikantaa röllin pienen risahduksen perusteella, sijainti syötetään välittömästi koko komppanian kollektiiviseen neuroverkkoon. Hälytyksen sattuessa eteenpäin kannattaa paahtaa munat vaahdossa kartan reittipisteitä seuraten. Onnistumisprosentti on huomattavasti parempi kuin piilottelemalla.
Trimmattu puska
Snaipperointi julkaistiin alkuvuodesta tietokonemiesten ja äksbottien riemuksi. Valitettavasti porttausten välillä olevaa aikakuilua ei ole käytetty mekanismien hiomiseen. Jo pelkkä Move-tuki olisi poikaa, sillä peli nousisi aivan uudelle tasolle Sharpshooter-muovitussarin kanssa. Nyt pleikkaversio eroaa serkuistaan uuden lisäkampanjan verran, joka tarjoaa lisää viherpiiperrystä Väli-Amerikassa.
Uuden viidakkokampanjan ja päivitetyn tussarivalikoiman sijaan lisäaika olisi kannattanut käyttää pelikonseptin tuunaamiseen, sillä hyvästä ideastaan huolimatta Sniperin kohtalona on jäädä ansaan kahden maailman väliin. Jos peli keskittyisi pelkästään kivääriammunnan simulointiin huonosti toteutetun piilottelun ja räiskinnän sijaan, puskaksi naamioitunut kyttääjä olisi ihan eri eläin.
Pelin sydämenä sykkivä, hienosti mallinnettu tarkka-ammunta on eksynyt bulkkiräiskintöjen valtatielle, missä se jää heti isompien alle. Onnistuminen olisi vaatinut enemmän tarkka-ammuntaa ja vähemmän ryynäämistä, sillä CoDikkuus ei sovi röllin sisustukseen.
70
