Jos jollakulla on vielä epäilyksiä siitä mikä on nykypäivän trendi-ismi, Socom on omiaan hälventämään pohdinnat. Kommunistit, liberaalit, vegetaristit ja muut kansanviholliset, juonikaa rauhassa # vapaudella on vain yksi vihollinen.
Jos minulle maksettaisiin euro jokaisesta Socomin terrori-johdannaisesta sanasta, voisin rahoittaa haaveilemani jihadin vaikka saman tien. Mikäli lisäaltistun lähiaikoina amerikanylisteiselle militarismille, juoksen kirkuen torille ja räjähdyksenomaisesti itsesytyn. Siinä riittäisi tiedotusvälineillä ihmeteltävää.
Kolmen vuoden kuluttua sota terrorismia vastaan raivoaa kaikilla mantereilla. Vapauden vihollisia putkahtelee esiin Kongossa, Thaimaassa ja Turkmenistanissa kuin ilkeitä pieniä sieniä. Julkeaapa pahuuden akseli kasvattaa etäpesäkkeen jopa demokratian vartioimattomalle takapihalle Alaskaan. Guantanamossa riittää onneksi koppeja terrorin veljeskunnalle.
Pelastakaa sotamies Lynch
Missä vain sankaria tarvitaan, sinne he rientävät auttamaan. He ovat SEAL, yksi maailman parhaiten koulutetuista ja varustetuista erikoisjoukoista. Oli tehtävä mikä tahansa, matkaan lähtee neljä hyljettä, ja niin kauan kuin puolet palaa takaisin nostaa setä Samuli peukalonsa hyväksyvästi pystyyn.
Nelikko on jaettu kahtia pelaajan A-ryhmään ja tietokoneen ohjastamaan B-ryhmään. Ihmisen paras ystävä Boomer seuraa johtajaa syteen tai saveen, B-joukkueen Jester ja Spectre tekevät mitä käsketään. Teoriassa käskytysjärjestelmä on monipuolinen ja sallii hienoja taktisia kuvioita, kuten huoneiden vyöryttämistä puhtaasti tietokonevoimin tai väijytyksiä. Käytännössä hyödylliseksi osoittautuvat vain komennot seuraa, odota, tuli vapaa ja hiivi pisteeseen, jossa raskas paino makaa omalaatuisen tekoälyn vuoksi sanalla hiivi.
Terroristit ovat paitsi ilkeitä, myös pohjattoman tyhmiä. Ne paljastavat olinpaikkansa aivovammaisella karjunnalla, juoksevat kuolemaan vailla järjen hiventä eivätkä osuisi edes pilvenpiirtäjään. Kuulolaitteensa pahikset ovat unohtaneet kotiin, myös okulaarit ovat lievästi sanottuna kesäterässä.
Mutta eipä ole omista tovereistakaan Mensan jäseniksi. Niin kauan kuin kaverit sisäistävät, että sodassa on pohjimmiltaan tarkoitus tappaa, he hoitavat homman kotiin. Valitettavasti tiimiläiset unohtavat seikan aivan liian usein. "Vihollinen liikkuu", pojat kyllä sanovat, mutta tyytyvät sen jälkeen vahtimaan kyseistä liikkumista metrin päästä tekemättä mitään. Onneksi amerikkalaiset sietävät enemmän vahinkoa kuin terroristit helpoimmalla tasolla, jonka 12 tehtävää on kaikki läpäistävä ennen kuin seuraava taso aukeaa.
Tekoälyttömyys latistaa periaatteessa monisyiset tehtävät räiskinnäksi. Käskemällä kaikki kolme kumppanusta seuraamaan itseään ja etenemällä hiljennetyillä aseilla vastaantulijat kylmentäen, saa aikaan eniten. Teoriassa tehtävissä on vaihtoehtoisia lähestymistapoja, mutta käytännössä tehtävät ovat putkia ("oikea" reitti on jopa merkitty karttaan).
Ensisijaiset tavoitteet täyttyvät tappamalla ja hiipiä ei jaksa hullukaan. Ennen pitkää joku kuitenkin huomaa ryhmän läsnäolon, tekee varoituksen ja sitten onkin syystä tai toisesta toimittava tietyssä ajassa, jonka päätyttyä panttivangit lahdataan tai wannabe-Osama pakenee.
Tallentaa voi vain pitkien, yhteen virheeseen kaatuvien tehtävien välillä, mikä on omiaan vähentämään kokeilunhalua. Ihmismieli kestää repeämättä vain tietyn määrän toistoa. Kokeneena, valistuneena pelaajana ottaisin mielelläni omalle vastuulleni sen, tallennanko ja kuinka usein.
Yritys hyvä kymmenen
Kontrollit toimivat pienen totuttelun jälkeen vallan mainiosti, vaikka padi heitetään taisteluun viimeistä nappia myöten. Kahden tatin ohjaus kärsii tosin pienestä yliherkkyydestä # hiipiminen vaihtuu liian helposti maata tömistävään juoksuun # mutta se on enemmän tattien kuin pelin vika.
Kuvallisesti Socom on sangen vaatimaton ja pelkistetty. Pimeys, sumu, krapula, huonolle näkyvyydelle löytyy aina syitä, ja monet visuaaliset tehosteet joko loistavat valjuudellaan tai poissaolollaan. Vedessä kävely ilman minkäänlaista efektiä on metka elämys.
Peli pyörii enimmäkseen sulavasti ja tahmaa häiritsevästi vain tiukimmissa paikoissa. Silloin eläimen tasoisille pelaajille suunniteltu tähtäysapu tulee ainoan kerran todelliseen tarpeeseen.
Äänimaailman latteus henkilöityy komentokeskuksen naisääneen, joka edustaa ehkäpä flegmaattisinta ääninäyttelyä pelihistoriassa. Pyssyt paukkuvat, viholliset kirkuvat ja joukkuetoverit toistelevat samoja fraaseja. Tinnitysefekti kranaatin räjähdettyä on hauska pikku yksityiskohta, mutta lapsenlapset tuskin pettyvät, jos pappaa sen unohtaa kertoessaan pilteille Socomista.
Socomin konseptit ovat periaatteessa toimivia, mutta hirvittävän huono tekoäly ja yleinen innottomuus murskaavat alleen kaikki haaveet. Ken tietää, ehkä linjoilla asiat ovat toisin, joten nettipelistä tehdään jälkimulgasu, kunhan PS2-nettiyhteydet aukeavat.
70
