Tuomas Honkalan mielestä säännöt on tehty noudatettaviksi.
* * * * *
Vuoden 1949 Geneven yleissopimuksen pääarkkitehti Jean Pictet on todennut, ettei humanitaarinen oikeus voi lopettaa sodan vitsausta, mutta se voi lievittää sotien tarpeetonta raakuutta. Sotapelit ovat laittomuuksien tiellä.
Sota on helvettiä, mutta kansainvälisten sopimusten mukaan sodassa on noudatettava tiettyjä pelisääntöjä. Sääntöjen rikkojat ovat sotarikollisia, joista yhä useampi päätyy tuomittavaksi entisen Jugoslavian kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICTY), Sierra Leonen erityisoikeuden (SCSL), Ruandan kansanmurhan tribunaalin (ICTR) ja YK:n kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) kaltaisiin oikeuselimiin.
Kun yhteiset edut pakottavat sodan osapuolet noudattamaan tiettyjä pelisääntöjä, sotapeleissä kansainväliselle oikeudelle viitataan kintaalla. Pelien ihanteena on sodankäynnin hiekkalaatikko, jossa voi seurauksista välittämättä tuhota kaiken ja vähän lisää.
Mustetta paperilla
Kansainvälinen humanitaarinen oikeus on monimutkaista ja avointa tulkinnoille, joten pieni yhteenveto tärkeimmistä sopimuksista on paikallaan. Siteeraan Kansainvälistä Punaista ristiä.
Ensimmäinen Geneven sopimus ("Maasotasopimus", 1949) maavoimien haavoittuneiden ja sairaiden kohtelun parantamisesta takaa sairaille ja haavoittuneille tasapuolisen kohtelun ja oikeuden suojaan ja hoitoon. Antautuvan tai taisteluun kykenemättömän vihollisen tappaminen tai vahingoittaminen on sopimuksen mukaan kiellettyä.
Kolmas Geneven yleissopimus ("Sotavankisopimus", 1949) suojaa sotavankeja mielivallalta (vrt. teloitukset ilman oikeudenkäyntiä) ja antaa heille oikeuden majoitukseen, ruokaan, terveydenhoitoon ja yhteydenpitoon omaisten kanssa.
Geneven sopimuksen ensimmäinen lisäpöytäkirja (1977) kieltää aseelliset hyökkäykset siviiliväestöä vastaan, umpimähkäiset pommitukset ja siviilien henkiinjäämiselle tärkeiden laitosten ja luonnollisen ympäristön tuhoamisen. Osapuolten on aina tehtävä ero sekä siviiliväestön ja taistelijoiden että siviilikohteiden ja sotilaskohteiden välillä ja suunnattava sotatoimensa vain sotilaskohteisiin.
Geneven sopimuksen lisäksi sodankäyntiä säätelee joukko muitakin sopimuksia. Niistä Haagin kulttuurisopimus (1954) suojelee kulttuurisesti tai historiallisesti merkittäviä paikkoja ja kohteita hyökkäykseltä, väärinkäytöltä tai turmelemiselta sodan aikana. Tavanomaisia aseita koskeva YK:n yleissopimus (1980) ja siihen liittyvät pöytäkirjat kieltävät umpimähkäisiä tai liiallisia vammoja aiheuttavien tavanomaisten aseiden käytön.
Punaisen ristin mukaan valtioilla on velvollisuus opettaa sodan oikeussääntöjä niin asevoimiensa jäsenille kuin laajemmallekin yleisölle. Mutta minkälainen vastuu on sotapelejä tehtailevalla viihdeteollisuudella? Kun pelit hädin tuskin noteeraavat sodankäynnin kansainvälisiä sopimuksia, minkälaista asennekasvatusta ne oikein ovat lapsille ja nuorille?
Sveitsiläinen juttu
Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden näkymättömyys realismillaan ylpeilevissä sotapeleissä on mielenkiintoinen ilmiö. Niin mielenkiintoinen, että Sveitsissä päätettiin teettää kokonainen tutkimus aiheesta. Playing by the Rules: Applying International Humanitarian Law to Video And Computer Games kertoo karua kieltä pelien löyhästä suhtautumisesta sodankäynnin nurjaan puoleen. Tutkimuksen teettäneet Pro Juventute- ja Trial-järjestöt eivät kritisoi sotapelien käsittelemiä aiheita sinänsä, vaan sitä, ettei peleissä edes puututa sotatoimien laillisuuteen.
Silloin harvoin kun sotapeleissä asetetaan rajoja pelaajan toiminnalle, säännöt ovat puutteellisia ja joskus suorastaan epäjohdonmukaisia. Hyvänä esimerkkinä pelien lepsusta asennoitumisesta tutkimuksessa mainitaan Call of Duty: Modern Warfare ja sen paljon ihailtu AC-130-kohtaus, jossa pelaaja tulittaa rynnäkkökoneella venäläistä maalaiskylää.
Tutkimuksen mukaan pelin kuvaamaa hyökkäystä olisi käytännössä mahdotonta toteuttaa humanitaarisen oikeuden kannalta hyväksyttävällä tavalla, sillä luonteeltaan summittaisessa hyökkäyksessä ei voida luotettavasti erotella hyväksyttäviä sotilaskohteita siviilikohteista. Hyökkäyksen sotilaallinen hyöty ei ole suhteessa potentiaalisiin siviilivahinkoihin.
Tehtävän aikana pelaajaa kielletään tuhoamasta kylän keskellä olevaa kirkkoa, mikä sentään kunnioittaa Haagin sopimuksen henkeä. Kirkon tulittaminen johtaa tehtävän epäonnistumiseen. Sen sijaan muiden siviilikohteiden, kuten kotien, vesitornien ja hautausmaan pommittamisesta ei seuraa minkäänlaisia sanktioita, vaikka tällaiset kohteet on selvästi suojeltu Geneven sopimuksen ensimmäisessä lisäpöytäkirjassa. Vaikka alueella liikkuu vihollistaistelijoita, sopimukset eivät salli kokonaisen kylän määrittelemistä sotilaskohteeksi.
Suojelemalla yhtä kirkkoa Modern Warfare lankeaa epäjohdonmukaisuuden ansaan, kun toisessa kohtauksessa ammutaan muitta mutkitta moskeijoita ja patsaita.
Merijalkaväki opettaa
Call of Duty: Modern Warfare ei noudata sodankäynnin sääntöjä mitenkään poikkeuksellisen huonosti, vaan on pikemminkin tyypillinen esimerkki sotapelien nykylinjasta. Modern Warfareen verrattuna jossain Call of Duty: World at Warissa teloitetaan surutta haavoittuneita ja Battlefield: Bad Companyssa suorastaan hekumoidaan kyliä säästelemättömällä tuhovimmalla.
Mielenkiintoista kyllä puhtaimmat paperit sveitsiläistutkimuksessa analysoiduista paristakymmenestä pelistä sai muutaman vuoden takainen Close Combat: First to Fight. Siinä missä muissa sotilasräiskintäpeleissä oikeita sotilaita konsultoidaan lähinnä asetekniikan ja joukkuetaktiikoiden kaltaisissa yksityiskohdissa, Close Combatissa Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat saivat suunnitella myös pelin sisältöä. Liekö sitten sattumaa, että juuri merijalkaväen pelissä siviilirakennuksia vastaan hyökkääminen on yksiselitteisesti kielletty ja siviilikuolemat verottavat oman joukkueen taistelutahtoa. C
lose Combat on poikkeus, sillä keskimäärin sotapelit vähät välittävät voimankäytön suhteellisuudesta ja siviilien ja sotilaiden erottelusta. Silloinkin kun pelaajaa rangaistaan laittomasta sodankäynnistä, se tapahtuu yleensä yksittäisten kohtausten puitteissa.
Ratkaisuksi ei tarvita sensuuria, vaan pelintekijöiden järkevöitymistä. Minun on vaikea kuvitella, että sodankäynnin sääntöjen tunnustaminen muuttaisi sotapelejä ainakaan huonompaan suuntaan. Silloin sotapelilläkin olisi sanoma, vaikka pelaajan valintana olisikin pelkkä tuhoaminen. Geneven artiklojen noteeraaminen voisi myös olla ratkaiseva askel sodanvastaisten pelien suuntaan.
Sitä odotellessa, lataa ja varmista!
