Jos minä tekisin sotapelin, yrittäisin keksiä jonkin vähemmän kankean nimen kuin Soldiers: Heroes of World War II. Vaikka SimSoldier. Taikka Field of Battle 1942. Band of Tovarits?

Minua vaivaa sotaväsymys. Kolmannen maailmansodan olisi korkea aika alkaa, sillä kakkososa on liian kattavasti käsitelty: vieläkö joku jaksaa Normandian maihinnousua, Stalingradia tai Ardennien taistelua?

Vaan Soldiers: Heroes of World War II piristää kuin Pervitin kaukopartiomiestä. Se kutistaa sodan korkkarimentaliteelilla maustetuksi minidraamaksi, jossa millin mittaiset sankarit venyvät metrin mittaisiin sankaritekoihin. Sotasankarit on tehnyt venäläinen Best Way, varsinainen työn sankari.

Meininki on kovaa. Saksalainen Panther katkoo ketjunsa panssarimiinaan, mutta se ei ampumista haittaa. Sen kk piiskaa muuria, jonka takana makaan kuin kampela kesälomalla. Surkeilla käsikranaateilla tankkia ei tuhota, joten tarkastan pari lähintä kuollutta saksalaista. Jaakkopotti! Kaksi raskasta RPG-40-kranaattia ja kaksi Molotovin cocktailia ehkä jopa riittää.

Ryömin lähemmäksi äsken tuhoutuneiden ajoneuvojen ruumiiden suojassa. Yritän tarjoilla cocktailit moottorin päälle, mutta epäonnistun: Pantteri liekehtii hetken, mutta jytinä jatkuu. Ensimmäinen RPG-40 nostaa Pantteria ilmaan, mutta vasta toisen jälkeen Pantteri vaikenee ja sen osittain palava miehistö hyppää ulos. Ja kohti suojaani. Missä hemmetissä minun Thompsonini on?

Soita urkujasi, Katjuska!

Soldiersissa on neljä lineaarista, viiden tehtävän mittaista, korkkarirealistista sotakokemusta eri puolilta rintamaa venäläisen, britin, amerikkalaisen ja tietysti saksalaisen saappaissa. Näiden lisäksi on seitsemän irtonaista bonustehtävää. Harvinaisen kiinnostava co-op-moninpeli tukee jopa neljää pelaajaa. Sääli kyllä, se ei toiminut arvosteluversioissa.

Mittakaava vaihtelee yhdestä miehestä tai tankista korkeintaan kouralliseen miehiä, muutamaan tankkiin tai ajoneuvoon. Pieni mittakaava on siunaus, sillä tehtävät ovat melkoista säätämistä. Kuten Commandos aikanaan, myös Soldiers näyttää ensin puhtaalta toimintanaksulta. Yritykseni pelata sitä sellaisena epäonnistuivat kuin puolalaisen ratsuväen syyshyökkäys. Tajuttuani, että peli on lievästi Call of Dutya muistuttava räiskintäpeli, mutta kaukaa ja korkealta kuvattuna, alkoi sota sujua.

Tehtävissä ei ole muuta vikaa kuin turha into parin-kolmen miehen erikoisoperaatioihin. Tahdon enemmän sotaleluja! Demona julkaistu Officer on jotakuinkin pelin paras tehtävä monipuolisuutensa vuoksi. Pelin melko vapaan luonteen takia tehtäviä viitsii pelata moneen kertaan, ihan vain erilaisia ratkaisumalleja testatakseen.

Nurkan takaa

Soldiersin käskyvalikoima on mittava ja riittää keskivertosotilaan käskytystarpeisiin. Maalin osoittamisen ja liikkumisen lisäksi käskyt kehottavat kiipeämiseen, suojan valitsemiseen, nurkan takaa räiskimiseen, esineiden käyttöön ja tukkuun muuta sotilastoimintaa.

Aseissa on eroa: kivääri kantaa kauas ja tappaa kerralla, konepistooli on lähitaisteluase ja konekivääri juuri sellainen pelottava rutkutin, joka se oikeastikin oli. Miehiä tappavat käsikranaatit lähinnä kutittavat tankkeja. Niitä varten ovat eri singot ja panssarikauhut, RPG 40 -kranaatti tai Molotovin cocktail ovat parhaat kaverit. Sillä, minne päin kohdetta osuu, on väliä. Kranaatin saa ajastettua pitämällä fireä pohjassa, kunhan ei odota liian kauan.

Yhteistyö pelikentän kanssa on kunnossa. Jokaiseen taloon pääsee sisälle, kaikki kentällä näkyvät konekiväärit, IT- ja AT-tykit, ajoneuvot, jopa kokonaan tai osittain risat, voi miehittää. Tabia painamalla maahan lentäneet aseet on helppo paikallistaa, ammukset ja muut kivat löytyvät kaatuneiden vihollisten taskuista. Tuhoutuneesta tankista voi repiä mukaan vaikka konekiväärin. Huolto ei ole ongelma, sillä Soldiers-maailmassa kaikki konepistoolit ja pistoolit käyttävät samaa SMG-ammusta, samoin kivääreissä on yksi koko kaikille -ammus. Tykkien ammuksissa millit ratkaisevat.

Rohkeus tappaa

Pelaajan ohjaamien pienjoukkojen tukena on usein tietokoneen ohjaamia veikkoja. Tekoälyohjauksessa sotilaat käyttäytyvät varsin realistisesti, lukuun ottamatta yhtäkkisiä rohkeus- tai sokeuskohtauksia ja yleistä oman turvallisuuden aliarvostusta. Jos unohtaa tuli vapaa- ja liiku vapaasti -nappulat päälle, sotilaat hyökkäävät urheasti ylivoimaa vastaan, juoksevat keskelle vihollisia ase laulaen, jopa haastavat tankin kaksintaisteluun kiväärin kanssa.

Nerokkaana oivalluksena pelaaja ei ole diktaattori Tekoälyn orja, vaan saa napin painalluksella päälle suoraohjauksen, direct moden. Kuten nimi kavaltaa, pelaaja ohjaa suoraan yhtä yksikköä kuin räiskintäpelin sankaria. Suoraohjaus on välttämätön vähänkin tiukemmassa paikassa.

Ammuskelu tai kranaatin heittäminen markkeerataan keltaisella tähtäystäplällä, ja osoita-klikkaa-miehien kauhuksi kestää tovin, ennen kuin sotilas saa piipun oikeaan suuntaan. Tyhmää kyllä, ampua ei saa, jos kantomatka ylittyy, varsinkin kun tykin kantomatka on irvokkaat 50#70 metriä, mutta hutilaukaus jatkaa iloisena matkaansa kohti kaukaisuutta.

Kaoottiseen tosiaikarävellykseen on vastalääkkeenä toinenkin hyvä juttu, ajan hidastus. Backspacea painamalla ajankulku puolittuu rajattomaksi ajaksi. Se auttaa kummasti pelaamisen hienosäätöä, mutta eipäs unohdeta estetiikkaa. Kun hidastuksessa ampuu päälle ryntäävää hurjaa joukkoa, konekivääri iskee laiskasti ja viholliset kaatuvat punapilvessä hitaan tyylikkäästi, voi kuulla kuinka Sam Peckinpah päästä haudassaan tyytyväisen huokaisun.

Lakki päästä

Grafiikka vetää aikuisen miehen hiljaiseksi. Animaatio on moitteetonta, elävän näköistä ja täynnä yksityiskohtia. Räjähdykset heittävät miehiä eri lailla, luodit iskevät kypärän tai lakin päästä, ja uidessa pidetään asetta ylhäällä. Lähes kaikki hajoaa ja aika hienosti. Silent Stormin tuhotehoihin ei päästä, sillä talonhajotus vaatii kunnon tykin, mutta jälkeä syntyy tyydyttävästi.

Tankkitaistelussa pelataan aidoilla spekseillä päätykin oudon lyhyttä kantomatkaa lukuun ottamatta. Panssarihirviöt ovat kuin esikuvansa: Tiikeri niputtaa Shermaneja välipalaksi ainakin niin kauan kun tassut toimivat. Paikoilleen jämähtävä Tiikeri kärsii helposti tappion päättäväisen jalkaväen ja kasapanosten alla.

Tankeissa hajoavia paikkoja ovat esimerkiksi telaketjut, moottori, runko, torni ja tykki. Bensa voi loppua, jolloin sitä voi kääntää muista ajoneuvoista, jos tankin mukana on jerrykannu. Tankeissa on usein mukana työkalupakki, jolla tankin saa korjattua, jos on turvallista pistää päänsä ulos. Tankkien korjaaminen on lyöty yli: romuraudasta saa menopelin minuuteissa.

Tankkitaistelussa yksiköiden suoraohjaus on omimmillaan: on nimittäin väliä sillä, mihin tähtää. Tankkeja kannattaa runnoa ketjuihin tai torniin, ei turhaan kimmautella ammuksia vahvasti panssaroidusta keulasta.

Riippuen siitä, miten tankin tuhoaa, seuraa erilainen spektaakkeli. Esimerkiksi tankki voi vain hyytyä paikalleen, tai räjähtää kuin ruutitehdas tulipalon saavuttaessa ammukset. Raadot jäävät kentälle, ja niihin voi edelleen kivuta sisään. Vaikka torni ei enää käänny, tankilla voi tehdä jotain kiintoisaa niin kauan kun se liikkuu ja tykillä voi ampua.

Faktaa vai huvia?

Vaikka Soldiers on realistisempi kuin suurin osa toimintanaksuista yhteensä, Suomen Kansallisen Realismirintaman rivijäsenille tiedoksi, että Soldiers on puhdas toimintapeli: siinä ei ole sen enempää Fog of Waria, moraalin mallinnusta, epäsuoraa tulitukea tai varsinaisesti edes ilmavoimia.

Hauska kyllä, arvosteluversio on selkeästi helpompi kuin previkkaversio. Onneksi ja lännen pullamössöpelaajien panssarikauhuksi peli ei silti pelaa itseään läpi, kun tirauttaa kyyneleen, vaikka nykytrendi sitä vaatiikin.

Hienoa, että näinä ankeina aikoina, kun trendin ja brändin kuvitellaan korvaavan keskinkertaisuuden ja näkemyksen, vielä jossain päin maailmaa peliin lirautetaan annos sydänverta, aitoa innostusta ja uskoa omaan projektiin.

Soldiers on kuulkaa hieno peli.