Sonic Mega Collection sisältää seitsemän klassista Sonic-peliä plus bonukset päälle. Muista retrojulkaisuista paketti eroaa siinä, että Mega Collectionin tasoloikkahittejä pelaa yhä ilokseen.

Kun Segan konsolit kuolivat sukupuuttoon, Yuji Nakan luoma Sonic siirtyi muille laitealustoille. Ajatus oli ennen muinoin mahdoton, sillä Sega-konsolien nopeajalkainen ja energinen maskotti Sonic-siili on melkein saman luokan supertähti kuin Nintendon Super Mario.

GameCuben Sonic-kokoelma sisältää Sega Genesis -klassikot Sonic the Hedgehog (1991), Sonic the Hedgehog 2 (1992), Sonic the Hedgehog 3 (1994), Sonic & Knuckles (1994), Sonic 3D: Flickies' Island (1996), Sonic Spinball (1993) ja Dr. Robotnik's Mean Bean Machine (1993).

Neljä ensimmäistä peliä ovat kaksiulotteisia tasohyppelyitä, Sonic 3D:ssä on - yllätys, yllätys - kolmas ulottuvuus mukana Marble Madnessin tyyliin, Spinball on eräänlainen flipperi ja Dr. Robotnik seikkailee Puyo Puyo ja Tetris -tyylisessä puzzle-pelissä.

Sonic-pelejä on paljon muitakin, mutta tekijät rajasivat kokoelman teemaksi Genesis-julkaisut, mikä näkyy myös avattavissa lisäherkuissa. Mukana on viisi bonuspeliä, esimerkiksi Ristar ja Flicky. Niillä ei ole mitään tekemistä Sonicin kanssa, mutta enpä viitsi valittaa ilmaisesta ylimääräisestä hubasta. Varsinkin kun söpö ja persoonallinen tasohyppely Ristar oli paitsi Genesis-konsolin viimeisiä pelejä myös aito klassikko, joka jäi turhan vähälle huomiolle. Peli ei ole vanhentunut yhtään sen pahemmin kuin Sonicinkaan seikkailut.

Vain emuloitu, ei modernisoitu

Sonic-pelien 90-luvun koneelle tehtyä grafiikkaa ei ole muokattu mitenkään ja pelit näyttävät aivan samalta kuin silloin ennen. Samoin äänet ovat samanlaista piipitystä, vaikkakin piipitys kuuluukin nykyään stereona. Kyse on pikemminkin vanhojen versioiden emuloinnista kuin uudelleen julkaisusta.

Emulointi-idea haittaa vain Sonic Spinballin kohdalla, jonka pelaaminen GameCubella on yhtä takkuista kuin Genesiksellä aikoinaan. Jotkut nettilähteet puhuvat pienistä parannuksista peleissä, mutta niin hyvin Soniceja en muista, että olisin sellaisia huomannut.

Sonic on kestänyt aikaa siksi, että koukku ei koskaan ollutkaan huipputeknisessä jippoilussa vaan pelattavuudessa. Kenttäsuunnittelu on ensiluokkaista. Vaikka tason loppuun pääsee muutamassa minuutissa, seuraavilla pelikerroilla löytyy jatkuvasti uusia reittejä ja yllätyksiä. Myös vauhti on Sonicin valtti, eivätkä pelit tunnu hitailta nykyäänkään. Menoa avittaa yksinkertainen ohjaussysteemi, sillä suuntaohjaimen lisäksi tarvitaan vain yhtä nappia (erittäin pienin poikkeuksin).

Klassikkokirjallisuutta

Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi Ostos-tv. Pelien lisäksi rompulle on prässätty muutakin nostalgiannälkäisiä ajatellen. Tv-ruudulla voi selata ja zoomailla pelien alkuperäisiä ohjekirjoja, Sonic-sarjakuvia, sarjakuvalehtien kansia ja hahmoja suunniteltaessa tehtyjä piirustuksia.

Muutama videopätkäkin on, mutta ne ovat pieniä pettymyksiä. Esimerkiksi History of Sonic ei ole kunnon dokumentti, vaan sisältää ainoastaan suoraan klassikkopeleistä napattuja pätkiä muutaman selittävän sanan kera.

Sonic Mega Collection vie mukavasti aikaan entiseen, jolloin kesät olivat lämpimämpiä ja naiset nätimpiä, mutta en päässyt niistä nauttimaan, koska olin kotona pelaamassa. Jos pelimuisti alkaa Tomb Raiderista, kehotan miettimään hieman. Vaikka Sonic-klassikoiden seurassa viihtyy juniorikin, pelit näyttävät ja kuulostavat täsmälleen ikäisiltään.

Sonic tv-tähtenä

Sonic-siilin kaltainen supertähti on esiintynyt muuallakin kuin peleissä. Sonic-animaatiosarjoja on ollut useita, eivätkä ne ole olleet vain japanilaisten yksinoikeus.

Adventures of Sonic the Hegdehog syntyi vain kaksi vuotta ensimmäisen Sonic-pelin jälkeen, vuonna 1993. Sarja eli 65 jakson ajan, mistä tiukkapipoisimmat Sonic-fanit eivät olleet lainkaan innoissaan. Vaikka päähenkilö itse näytti suunnilleen siltä miltä pitikin, muut hahmot olivat vähän sinne päin. Jopa legendaarista tunnaria oli menty sorkkimaan.

Peleistä tv-sarjaan päätyi kovin vähän. Enemmänkin kyse oli Sonic-hahmoilla tehdyn Warner Bros. -piirrettyjen kopiosta. Toki Warnerin reikäpäähuumori on klassista, mutta sillä on kovin vähän tekemistä Sonicin kanssa. Käsikirjoitusten taso oli häpeällinen.

Sonic the Hedgehog pyöri 26 jakson verran ABC-kanavalla myös vuodesta 1993 alkaen. Sarja oli paljon tummasävyisempi ja vakavampi kuin Sonic Adventuresin. Juonet olivat pitkiä, eivätkä koostuneet muilta lainatuista irtovitseistä. Sarjasta innostuivat monet, jotka eivät olleet peleihin koskeneetkaan.

Vuonna 1996 Japanissa ensi-iltansa sai kaksiosainen anime Sonic the Hedgehog. Hahmojen kanssa ei nyt pelleilty, vaan anime oli niin uskollinen peleille kuin yleensä mahdollista. Länsimaisia katsojia varten kokonaisuus julkaisiin yhtenäisenä elokuvana vuonna 1999 nimellä Sonic the Movie.

Vuonna 1999 syntyi ranskalainen Sonic Underground, jota ei ole kovin moni ihminen tällä planeetalla nähnyt, sillä syndikointi ei onnistunut odotetulla tavalla. Perushahmoista oli mukaan kelpuutettu jostakin kumman syystä vain muutama. Bändin perustanut Sonic taikasoittimineen oli vähän liian paksua jöötiä Sonic-faneille, eivätkä muutkaan innostuneet.

Japanissa Sega aloitti uuden Sonic X -piirrosarjan pyörittämisen huhtikuussa. Tarkoituksena on tehdä Sonic X:stä Nintendon Pokemonin tasoinen brändi, mutta tätä kirjoittaessa ei vielä yhtään Sonic X -osaa ollut näytetty televisiossa.