Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Käytänpä siis kirvestä.
Mätkintäpeli Soulcalibur muistuttaa viihdeohjelmaa. Mukana on niin niukkapukeisia neitoja kuin asemansa vakiinnuttaneita ikoneita. Vierailevana tähtenä nähdään Assassin’s Creedin salamurhaaja Ezio Auditore, joka sopii Star Wars -cameoita paremmin modernisoitua renessanssityyliä tihkuvan Soulcalibur-jengin sekaan.
Soulcalibur V:n muita uusia kamppailijoita ovat susihenkeä komentava miekkamies Z.W.E.I. ja maagisella kristallipallolla kikkaileva goottilolita Viola. Osa tuoreista kamppailijoista on wanhojen naamojen tuttuun tapaan tappelevia sukulaisia, oppipoikia tai -tyttöjä.
Tarina loikkaa 17 vuotta Soulcalibur IV:stä eteenpäin vuoteen 1607. Juoni seuraa Patroklosia ja Pyrrhaa, Soulbladesta tutun ateenalaisen Sophitian poikaa ja tytärtä. Soul Calibur -miekka päätyy Patroklosin kouriin ja Pyrrha huijataan pahan Soul Edgen kantajaksi. Tunteisiin vetoavasta asetelmasta seuraa roppakaupalla kaksintaisteluita, angstin sävyttämiä monologeja, verta ja kyyneliä.
Reippaasta aikahypystä huolimatta mukana ovat edelleen muodokas platinablondi Ivy, ritari Siegfried ja samurai Mitsurugi. Kamppailijakaartia laajennetaan noin 30 ottelijaan asti Sophitian jälkikasvun pahisversioilla ja halvoilla liikekopsaajilla, kuten partapatu Edge Masterilla ja sophitiamaisella sielumiekan hengellä, Elysium-enkelillä. Vaikka sakki on monipuolista ja -muotoista, en törmännyt räikeästi yli- tai alivoimaisiin ottelijoihin.
Hahmonluontiosuuden ansiosta pelintekijöiden visioihin ei ole pakko tyytyä. Palikkasetti ei ole roolipeli- tai showpainiluokkaa, mutta arcademätkinnäksi valikoima on laaja. Peruskamppailijoiden muuntelun ohella proggiksen voi aloittaa kokonaan tyhjältä pöydältä. Vakionaamalta lainatun liikearsenaalin jälkeen valitaan kropan koko, ruumiinrakenne, ihonväri, kasvot ja tukka. Ihannevartalon päälle läiskitään vaatteita, panssareita, koruja ja muita koristeita, joiden värejä ja pinnoitteita saa modata. Hyvällä maulla luotu hahmo on melkein yhtä nätti kuin koreat nimimiehet tai -naiset.
Sijainti, sijainti, sijainti
Neljän namiskan taistelusysteemi koostuu vaaka- ja pystyhuitaisuista, potkuista ja torjunnasta. Aseen pystyiskut ovat yleensä voimakkaita ja hitaita, potkut heikkoja mutta nopeita, ja vaakaiskut jotain siltä väliltä. Kilpikonnapuolustuksen purkavat heitot irtoavat kahden namiskan yhdistelmillä. Soturit liikkuvat kolmiulotteisella areenalla vapaasti. Nopea sivuloikka väistää pystysivallukset ja potkut, jonka jälkeen vastustajan kylki paljastuu kuritukselle.
Kauneilla taistelutantereilla on usein avoin sivusta, joten kamppien ja ilmaannostoiskujen oppiminen on tärkeää. Sokea rämpyttäminen tuuppaa vain harvoin vastustajan reunan yli. Toisinaan seinä murtuu ja aukon läpi putoaminen jatkaa nujakkaa seuraavassa erässä alemmalla tasolla.
Seinien ja laakista vainaa -rotkojen välttelyyn tarvitaan aktiivista liikkumista, sillä voimakkaat hyökkäykset ajavat kohdetta taaksepäin torjunnasta riippumatta. Hyökkääjän asemakaan ei ole satavarma. Muutamat kierot heitot viskaavat vastustajan puolustuspuolelta kaaressa laidan yli.
Näyttäviä vimmahyökkäyksiä uusitaan. Turpakäräjistä kertyvä ja erästä toiseen säästyvä superenergia kasautuu kaksitasoiseen pikkumittariin, joka kertoo, millaisen superliikkeen ottelija pystyy tekemään. Ensimmäisellä tasolla irtoaa brave edge ja toisella tasolla kolmanneksen vastustajan puhtipalkista syövä critical edge. Koko ottelun kääntävät superspesiaalit ovat torjuttavissa, mutta yhdenkin osuman jälkeen kivulias kuritus katsotaan kiltisti loppuun asti.
Otteluihin tuodaan syvyyttä vastaiskutekniikalla. Toisin kuin Soulcalibur IV:ssä, vihreänä loistava vastablokki kolauttaa sivuun jokaisen hyökkäyskorkeuden iskut, mikä helpottaa hommaa tuntuvasti. Puoli mittaria superenergiaa verottava guard impact horjuttaa hyökkääjää selvästi, mikä antaa avoimen sauman luukutukseen. Ainoa puolustuskeino onnistuneesti ajoitetulle guard impactille on toinen guard impact.
Kamppailijoiden kontrollointi sujuu tyydyttävästi padilla, mutta arcadetikku tuo touhuun jämäkkyyttä. Useiden erikoishyökkäysten vaatimat vinot suunnat ja neljänneskoukkaukset ovat liikaa vakiopadille. Ottelija tottelee toki analogitattiakin, mutta se on ristiohjainta tunnottomampi ja hitaampi tosipaikan tullen. Padeilua helpotetaan liipaisimiin sijoitetuilla heitoilla ja superspesiaalien aktivoinneilla, sillä niihin tarvittaisiin tavallisesti 2–3 näppäimen samanaikaista painamista.
Tekoälykkäitä vastustajia
Tarinamoodin taisteluiden perusvaikeustaso ei ole mikään ihmeellinen, Sophitian lapsia seuraava kertomus suhahti läpi muutamassa tunnissa. Tarinaton kuuden matsin arcademoodi ei ole sen pahempi: yhdellä oudolla hahmolla meni vartti, vaikka matsin voittoon vaaditaan kolme erää.
Vaikeustasoa voi toki aina kiristää ja viimeistään myöhemmin avautuva legendary souls -arcadetila panee kovan kivikovaa vastaan. Jo ekasta matsista selviäminen vaatii taitoa ja hienouksien tuntemusta.
Kolmas yksinpelimuoto on quick play, jossa mätetään loputtomasti tekoälyn ohjaamia kamppailijoita. Vastustajiksi valikoituu satunnaisesti neljä enemmän tai vähemmän erilaista tekoälyukkoa, joista valitaan yksi. Matsin jälkeen poimitaan seuraava uudesta nelikosta tai otetaan uusinta edellistä vastaan.
Pikapelin voitot palkitaan vastustajien uniikeilla motto- ja arvonimilaatoilla, joita on parisataa erilaista. Titteliä voi halutessaan käyttää kustomoitavassa yksinpelin ja verkkomatsien tunnistelätkässä. Pelitilasta riippumatta pelaajaprofiili kerää kaikista otteluista kokemuspisteitä. Tasojen noustessa valikoimiin ilmestyy lisää kustomointikamaa ja muutama uusi hahmo.
Jäin kaipaamaan yksinpeliin ainoastaan survival-tilaa, joka on mätkintäpelien kestosuosikkini. Haluaakohan Namco Bandai rakentaa pesäeroa Tekkenin ja Soulcaliburin välille tietyillä pelitiloilla? Soulcalibur V:ssä on nettimoninpeli, mutta en pysty sanomaan sen sujuvuudesta mitään, sillä en törmännyt arvosteluversion nettipalvelimilla muihin pelaajiin. Nettimatsit jaetaan tavalliseen tapaan vapaamuotoiseen häröilyyn ja rankattuihin sijoitusotteluihin.
Soulcalibur-sarjan kuudes osa on kaunis, kaikin puolin sujuva ja tasapainoinen mätkintä. Siinä ei ole mitään merkittäviä ongelmia, jos tiettyä tuttuutta ei sellaiseksi lasketa. Sunnuntaimätkijöitä palveleva hienosäätö tekee siitä järkevän hankinnan, vaikka uudet hahmot eivät kiinnostaisi pätkän vertaa. Tyylikäs Soulcalibur V pitää 1996 syntyneen sarjan tiukasti mätkintöjen kärkikaartissa.
87
