Sound Blaster Extigy Äänirasia

Niiden ihmisten määrä on kasvanut, jotka eivät uskalla tai halua ronklata PC:n sisuskaluja. Sound Blaster Extigy on äänikortti teknologiafobiasta kärsiville. Extigyllä saa steroäänet myös myös Xboxista, PS2:sta ja GameCubesta.

Extigy on rakennettu kokonaan ulkoiseen koteloon. PC:ssä se liitetään USB-väylään, mikä minulla nostaa heti niskakarvat pystyyn, varsinkin kun kyseessä on vain USB 1.1 eikä tuoreempi ja nopeampi USB 2. USB-väylän kapasiteetti ei riitä loputtomiin ja äänipuolella siirretään suuria määriä tietoa.

Extigyn asentaminen ei voisi olla helpompaa, mikä sopii hyvin sen perusideaan. Ajureiden asennuksen jälkeen virta seinään, USB-piuha PC:n ja Extigyn väliin ja kaiuttimet kiinni Extigyyn. Extigy tunnistaa automaattisesti, missä liitännöissä kaiuttimet ovat kiinni ja säätää kaiutinasetukset sopiviksi.

Extigyn automatiikka toimii parhaiten, kun korttiin syötetään 5+1-kanavaista Dolby Digital -ääntä, jota varten Extigyssa on oma dekooderi. Esimerkiksi neljää kaiutinta käytettäessä keskikanava ohjataan automaattisesti kahdelle etukaiuttimelle. Parilla DVD-leffalla kokeiltaessa ohjaus toimii yllättävän hyvin, vaikka keskikanavalle ohjattava dialogi kuulosti ajoittain vaimealta.

Konsolin kaveriksi

Extigy toimii yhtä hyvin DVD-soittimen tai pelikonsolin perässä. Sitä kokeiltiin liittämällä Xbox optiseen sisääntuloon ilman, että Extigy oli kiinni PC:ssä. Äänet kuuluivat oikein ilman kikkailua. PlayStation 2:n ja GameCuben stereoäänet onnistuivat nekin ongelmitta.

Sen sijaan GameCubelle luvatut Dolby Pro Logic 2 -äänet jäävät haaveeksi, koska Extigy ei tue niitä, vaan käyttää omaa epäyhteensopivaa, mutta samalla tavalla stereoäänestä monikanavaääntä purkavaa CMSS-systeemiä. Konsoleiden ja DVD-soitinten käyttöä helpottaa mukana tuleva ohjelmoitava kaukosäädin.

Itsenäistä toimintaa ilman PC:tä haittaa se, ettei kortissa ole vahvistinta lainkaan. Käytännössä ääntä kuuluu vain, jos siihen kytkee aktiiviset, omalla vahvistimella varustetut kaiuttimet. Sellaisia ovat esimerkiksi PC:n multimediakaiuttimet. Perinteisempiä passiivikaiuttimia varten tarvitaan erillinen vahvistin. Extigy on parhaimmillaan PC:n vieressä ja vain satunnaisessa käytössä muiden laitteiden kanssa.

Pakkosyöttöä

Vaikka asennus onkin helppoa, Creative ärsyttää roiskimalla PC:n täyteen hyödytöntä ohjelmasälää. Pelkät ajurit ja ohjelmat eivät riitä, vaan äänenvoimakkuuden säätö näytetään keskelle ruutua ilmestyvänä palkkina. Toinen pakkoasennus on virtuaalinen kaukosäädin.

Voitte kuvitella miten ärsyttävää on, kun kesken pelin lentää Windowsin työpöydälle aina kun hiirtä siirtää väärään paikkaan tai erehtyy säätämään äänenvoimakkuutta. Useat pelit lisäksi kaatuvat, kun hyppii pelistä työpöydälle ja takaisin. Onneksi hirvitykset saa poistettua koneelta.

Extigyn etureunassa komeilevat yhteensopivuuksista kertovat tunnukset ovat osittain harhaanjohtavia. Dolby Digital -tuki toimii, mutta Audigyn yhteydessä esitelty kehittyneempi kolmiulotteisen äänen EAX Advanced HD -standardi on silkkaa valehtelua. Extigy ei osaa sitä peleissä lainkaan, vaan tukee ainoastaan vanhempaa ja yksinkertaisempaa EAX 2:ta. Toisaalta eivät pelitkään vielä tue sen parempaa.

Samalla tavalla puolittaisia totuuksia viljellään 24-bittisyydellä, 96 kilohertsin näytteenottotaajuudella ja sadan desibelin signaali-kohinasuhteella. Extigy ei kykene moisiin suorituksiin. Pelaajan kannalta sillä ei ole merkitystä, mutta musiikin tekemistä varten Extigyn hankkinut saattaa kokea ikävän yllätyksen.

Koppa auki jatkossakin

Peleissä Extigy suoriutui yhteensopivuudesta moitteetta. Ainoastaan Dungeon Siegen betaversio ei suostunut toimimaan, mutta laitetaan se betan piikkiin. Sen sijaan pelätty USB-väylän riittämättömyys näkyi ja tuntui. Extigy tekee suurimman osan työstä omalla prosessorillaan, silti pelit hidastuivat jopa 20 prosenttia verrattuna Sound Blaster Audigyyn tai Liveen.

Ongelma vain korostuu jos koneessa on useita muita USB-väylää käyttäviä laitteita, kuten ADSL-asennuksissa yleisiä USB-modeemeita. Vanhemmat vain yhdellä USB-ohjaimella ja kahdella USB-liittimellä varustetut koneet ovat erityisesti riskirajalla.

Extigy sopii parhaiten kannettavan tietokoneen pariksi tai sellaisen merkkimikron päivitykseksi, jossa on vain surkea integroitu äänipiiri eikä vapaita korttipaikkoja sisäiselle äänikortille. Pelaaja pärjää ehdottomasti paremmin joko Sound Blaster Audigylla tai edullisella Sound Blaster Livellä.

Sound Blaster Extigy

Valmistaja: Creative

www.soundblaster.com

Yhteensopivuus: DirectSound3D, DirectSound, EAX, EAX2, Dolby Digital

Liitännät: USB (PC:lle), optinen sisään ja ulos, linja sisään, mikrofoni, kuulokkeet, SPDIF-sisään, digitaali ulos, Midi sisään ja ulos, etu-, taka- ja keskikaiuttimet.

Muuta: Ohjelmoitava kaukosäädin

Hinta: noin 220 euroa

Testikappale: Creative

Lisää aiheesta

  • Steelseries 7H & Steelseries Spectrum 5XB

    Steelseriesin Siberia-kuulokkeet yllättivät äänenlaadullaan. Yltävätkö valmistajan muut luurit samalle tasolle?

    Pelikuulokkeita änkeää nykyään joka tuutista. Erilaisia tuotesarjoja on niin paljon, että hitaampi ei pysy kyydissä. Siberia-kuulokkeiden rinnalle on tarjolla muun muassa…
  • Roccat Kone+

    Roccat viilaa esikoishiirensä entistä ehommaksi.

    Alkuperäinen Kone on hyvä pelihiiri, joka kärsii yhdestä isosta ongelmasta: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Roccat palaa vanhan suosikin pariin plus-mallissa, ja tällä kertaa myös ajuriongelmaan on paneuduttu. Hiiri toimii…
  • Logitech G110

    Logitechin G-sarjan näppäimistö asuu monen pelaajan kotona. G110 on uusversio parin vuoden takaisesta G11-pikkuvelimallista.

    Makropainikkeilla varustettuja pelinäppäimistöjä on nykyään joka lähtöön, mutta Logitech ehti markkinoille ensimmäisten joukossa. Sen takia etenkin monen…