Space Ark (Xbox 360)

Menneellä vuosituhannelle Arkanoid-klooneja tehtailtiin satamäärin, joten voisi kuvitella, että vanha lypsylehmä tiristettiin kuivaksi. Pikkupelitehtailijat päättivät toisin.

Eläimille on nakitettu perin raskas tehtävä, sillä ne ovat vastuussa kaiken olevaisen tulevaisuudesta. Avaruusarkkiin tungetut karvanaamat kiertävät galaksia maankaltaistaen kaikki eteensä osuvat asumiskelvottomat murikat, sillä musta aukko on imenyt itseensä tähtikuntien biosfäärit.

Ilmassa leijuvia DNA-palikoita kerätään pomputtamalla elukkaa alla liukuvalla trampoliinilla. Samanvärisiä palluroita keräämällä pistekerroin kasvaa ja kuolema nollaa kertoimen. Kun DNA-hiput on kerätty parempaan talteen, siirrytään seuraavaan kenttään. Kun neljän kentän nipusta on selvitty, planeetta ja pomputettava elukka vaihtuu.

Vaikka peli pyrkii esittelemään uusia ominaisuuksia, suurin osa viehätyksestä on nähty jo ensimmäisen pomputtelusession aikana. Nosteeseen ammuttuja nisäkkäita voi ohjata toisella tatilla toisen sienen käskyttäessä alla liukuvaa trampoliinia. Ohjausjärjestelmä toimii, mutta vaatii muutaman tovin totuttelua.

Ällösöpö toteutus saa silmät vuotamaan siirappia. Halinallemaalaiset päähahmot seikkailevat hattarankatkuisissa päivänkakkaraunelmissa ja taustalla pauhaava ihqpoppi saa karvaisen miehenkörilään vaipumaan epätoivoon.

Jos Arkanoid ei kuulu sanavarastoon tai Pongia varioiva pomputtelu iskee vielä kymmenien vuosien tehotreenin jälkeen, ohjattavat elukat ovat varmasti riittävän suuri tekosyy vanhan addiktion herättämiseen. Tavallisille kuolevaisille on parempiakin ajantappopelejä.

72