Avaruusreportterin uudet askelkuviot tulevat tarpeeseen. Tanssivat, taivaalliset ilkimykset nappaavat haltuunsa joukottain kunnon kansalaisia ja jopa presidentin, joita Ulala lähtee pelastamaan kengänkorot kopisten – suorassa lähetyksessä tietenkin. Mitäpä tv-yhtiö ei rakkaiden katsojiensa iloksi keksisi.

Musiikki- ja tanssipelien ideana on toistaa pelin antamat nappuloitten paineluohjeet. Space Channel 5 antaa ohjeet audiovisuaalisesti eli ensin vastapuoli huikkailee minne päin ristiohjainta nitkautetaan tai mitä nappulaa napautetaan. Samalla vihulainen esimerkiksi heilauttaa koipensa samaan suuntaan tai pikkuvihulaisia pompahtaa näkösälle kolme kappaletta oikealle. Muistettavat naputtelusarjat ovat hetkittäin varsin pitkiä ja kuvavinkit ovatkin mainio muistin apuväline.

Space Channel 5:n musiikki on sukua popille. Ykkösosaan verrattuna naputtelusarjojen rytmitys on kirkkaasti mutkikkaampaa, vaihtelevampaa ja haasteellisempaa. Mokia tulee liukuhihnalta, mutta peli on niiden suhteen armollinen eikä potkaise takaisin alkuun aivan pienestä töppäilystä. Mukana on myös eri pituisia napin painalluksia ja liu'utuksia sotkemassa järjenjuoksua.

Perinteisen yksinpelin lisäksi Ulalaata voi hyppyyttää kaksistaankin. Mukaan on kehitelty myös maratontanssi, jossa Ulala matkii pikku-ukkojen hytkytyksiä ensimmäiseen virheeseen saakka. Nyt armoa ei tunneta tippaakaan: virhe palauttaa pelin takaisin alkuun.

Rytmitaju koetuksella

Uutta edelliseen Space Channeliin verrattuna on Ulalaan kehittyminen pelin edetessä. Tai no, ei Ulala itse kehity yhtään mihinkään, mutta hänen vaatevarastonsa ja muu sälä kehittyvät. Vaate- ja sälävalikosta voi käydä katsomassa, millaiset vetimet tyttösemme on ehtinyt itselleen tienata ja mallailla niitä Ulalan ylle mielin määrin. Virtuaalinen paperinukke on siis viimein keksitty tanssipelin sivutuotteeksi.

Space Channel 5:ssä menestyminen vaatii tiukkuutta, tarkkuutta ja armotonta rytmitajua. Ohimennen pelailtuna eteneminen tyssää, vaikka virheistä sakotetaankin lempeästi. Tunnelma on yhtä hilpeä ja värikäs kuin edellisessä osassa, kun taas rytmitys ja musiikki vaihtelevat huomattavasti aiempaa runsaammin.

Ikävä kyllä peli ei toimi tanssimaton kanssa. Sen saa kytkettyä pienen kikkailun jälkeen päälle (tai alle...), mutta matolla pompahtelu on hankalaa eikä rytmitys kerta kaikkiaan toimi. Musiikkipelit ovat parhaimmillaan juuri tanssimaton kera, joten miinuksia ropisee tämän puutteen takia. Ehkäpä kolmososassa puute on korjattu ja täydellinen musiikkipeli näkee vihdoin päivänvalon.