Avaruusreportterin työ on jännityksen täyteistä, sillä avaruusoliot ovat vallanneet meikäläisten avaruusasemia ja vanginneet viattomia ihmispoloisia tanssitranssitilaan.
Superreportteri Ulala singahtaa korokepohjakenkineen tapahtumien keskelle, kertoo suorassa lähetyksessä katsojille mistä on kyse, ketkuttaa inhat oliot suohon tanssikilvassa ja vapauttaa siinä sivussa panttivangit. Siinäpä olisi haastetta kerrakseen Rauli S. Virtasellekin.
Peli-idea on tuttu rytmipeli PaRappa the Rapperista ja sen sukulaisista. Pelaaja naputtaa ohjainta opastuksen mukaan ja yrittää pysyä rytmissä mukana. Jos sormi hairahtaa vääräälle nappulalle tai rytmitaju pettää yhden kerran, homma ei vielä romutu, mutta toistuvat mokat vievät menestymisen mahdollisuudet.
Katsojamittari kertoo, onko aihetta kirimiseen vai riittääkö epäpuhdas suorituskin jatkoon. Peli on jaettu kenttiin eli lauluihin, jotka on läpäistävä tietyin minimipistein. Onnistuneen suorituksen voi tallentaa eikä kerran selvitettyihin kenttiin tarvitse enää palata.
Teletappeja ja barbie-nukkeja
Space Channel 5:ssa kuullaan pelkkää instrumentaalimusiikkia. Tyylilaji vaihtelee funkysta teknoon ja erityisesti alkuvaiheissa luritukset tuovat mieleen vanhojen James Bond -leffojen tunnarit. Eri kenttien kappaleet muistuttavat melkoisesti toisiaan.
Tähtösen kuplivan pirteä sirkutus ei aivan ärsytä, ei myöskään ufoukkojen lespaava mongerrus, jonka mukaan pelaaja joutuu ohjaintaan kurittamaan. Vinkit eivät näy PaRappasta poiketen kuvaruudulla vaan ne on napattava kuullun perusteella, joskin marsilaisten vartalonheilahdukset ja lukumäärä myötäilevät kuultua ja auttavat oikean napin valinnassa.
Naputtamisen idean oppii välittömästi. Eteneminen on joko naurettavan helppoa tai hikistä uurastusta riippuen pelaajan rytmitajusta ja työmuistin toimivuudesta. Pisimmät sarjat ovat reilusti yli kymmenen liikkeen mittaisia ja juuri oikean pituisen tauon pitäminen ei sekään ole aina yksinkertaista. Ohjeiden ääneen hoilottaminen ja oman kropan rytminen heiluttelu auttavat ja ovat epäilemättä hupaisaa sivusta seurattavaa.
Osa marsilaisista muistuttaa etäisesti anorektisia teletappeja, osa on aiemmin näillä kulmilla ennennäkemätöntä ulkoavaruuden rotua. Ihmishahmot ovat jopa Barbieta ja Keniäkin venytetympiä koipeliineja iloisen värisine nuttuineen, joita tosin tyttösten päälle ei ole liiemmin piirretty. Talot ja tavarat ovat pyöreitä ja pulleita kuin pallotuolit, ja väriskaala tuo mieleen iloisenkirjavan 60- ja 70-luvun.
Space Channel 5 on tehty huolellisesti, musiikkityyli ja piirrosjälki ovat mietittyjä ja linjassa keskenään. Muihin tanssipeleihin verrattuna mitään oleellista uutta ei ole. Liikkeiden matkiminen on hauskaa hetken verran ja iloisen värisiä kuvia on kiva katsella, mutta siinä kaikki.
Ensimmäisten tanssipelien uutuudenviehätys on jo ehtinyt karista maailman tuuliin, joten pelkkä nitkuttelu ei enää pidä samalla tavalla innostusta yllä. Space Channel 5 on kuitenkin iloinen hyvän mielen peli, yksinkertaisuudestaan ja tuttuudestaan huolimatta.
70
