Jokaisessa kattavassa pelikokoelmassa pitää olla yksi sellainen perusräiskintä, jota voi pelailla huvikseen vaikka vain vartin, kun siltä tuntuu. Sonyn oma Space Debris on yksi tarjokkaista tähän porukkaan.
Tuntuu kuin Space Debristä ei olisi edes olemassa. Sain nimittäin arvostelukappaleen, jossa ei ole ohjekirjaa mukana. Menin nettiin etsimään jonkinlaista informaatiota pelin taustatarinasta, jotta voisin sitten kertoa siitä lukijoille. Koko www ei tunne Space Debris -peliä, eivät edes Ragen omat kotisivut. Tämä kertonee laadusta ja luottamuksesta paljon.
Tosin taustatarina on niin simppeli, ettei siihen nettiä loppujen lopuksi tarvittu. Se kulkee näin: "Tässä Maa ja tässä avaruusalus. Vihollis-alienit saapuvat tuosta suunnasta. Ala lasettaa." Eihän tuossa sinällään mitään pahaa ole. Samalla kaavalla on tehty monta hyvää peliä, ja kuka niistä taustatarinoista loppujen lopuksi hi***jakaan välittää.
Nappi pohjassa
Space Debris on avaruusammuskelu yksinkertaisimmasta päästä. Pelaajan tehtävänä on tuhota laserilla ja parilla erikoisaseella kaikki mikä liikkuu. Menestyksen myötä aseet kehittyvät. Matkan varralta mukaan tarttuu pommi, joka tuhoaa kuvaruudulta kaikki vihulaiset. Tosin näitä peli-iloa tuovia erikoisjippoja on turhan harvassa.
Peliin pääsee sisään viidessä minuutissa. On ohjaintatti, kolme erilaista tulitusnappia, kaasu ja jarru _ siinä hela hoito. Space Debris ei näytä eikä kuulosta kovin huonolta, jos ei erityisen hyvältäkään. Täytyy myöntää, että kun ruutu on täynnä kamaa ja laser laulaa punaisena, parhaimmillaan Space Debriksessä on oikeaa tunnelmaa. Mutta näihin hetkiin turtuu nopeasti, sillä pelaaminen on liian yksitoikkoista.
Paras yksityiskohta on elokuvamainen taustamusiikki, joka ei tökkisi yhtään vastaan, mikäli seuraavan Tähtien sodan avaruustaisteluita elävöitettäisiin samoin sävelin. Tosin biisi alkaa pian toistaa itseään ja muuttuu musiikista muzakiksi.
Periaatteessa homma kulkee siten, että annetaan palaa tulitus pohjassa ja liikutaan kaiken aikaa nopeasti, paikoilleen ei saa jäädä. Sama pätee myös vanhaan vitsaukseen, tasopomoihin, joissa ei ole mitään uutta tai persoonallista.
Tylsää mutta vaikeaa
Viimeinen naula arkkuun on se, että Space Debris on masentavan vaikea peli. Itse pelaaminen on helppoa, mutta peli ei tuo onnistumisen iloa, koska pärjääminen on kiinni sattumasta. Hurjinkaan ässä ei pysty väistelemään kahtakymmentä samanaikaisesti kohti tulevaa laseria. Pelaaja voi vain veivata alusta ruudulla parhaansa mukaan ja toivoa, että osumia tulee mahdollisimman vähän.
Menestyminen ei ole kuin hieman kiinni taidoista, pärjäämisestä vastaavat selvästi enemmän kaverukset Summa ja Mutikka. Vaikeusasteita on kolme, mutta jo helpoin on liian vaikea.
Turhautumiskerrointa lisää myös se, että tasopomolle hävinnyt pelaaja passitetaan takaisin tason alkuun. Harmittavaa, sillä yleensä ensimmäisen tappion jälkeen on juuri päässyt jyvälle megabossin heikkouksista ja sormet syyhyäisivät uusintamatsia.
Space Debriksestä on selvästi yritetty tehdä rentouttava stressinpoistaja, mutta liiallisen vaikeuden takia vaikutus on juuri päinvastainen. Pelaaja parka turhautuu pyristellessään saman tylsän kentän läpi vain hyytyäkseen tason loppupahikseen.
61
