Rogerilla ei mene hyvin. Edellisessä pelissä tuli törttöiltyä rankemman päälle ja siitähän ei Tähtilaivasto tykkää. Niinpä sankariltamme riisutaan niin arvomerkit, univormu kuin kapteenin arvokin. Roskankeruualus Eurekan pelastuksen ansiosta häntä ei kuitenkaan potkita pois laivastosta, vaan alennetaan toisen luokan siivoojaksi Deepship 86:lle.
Rogeria pääsee käskyttämään tämän siirtyessä planeetan pinnalle ilmaloman viettoon. Tosin Roger siirretään osittain asfaltin sisään, hakulaite jää ylös ja harmia aiheuttaa myös kaksi naista. Kumpikin himoitsee Rogerin ruumista: toinen toimivana, toinen kylmänä ja kankeana. Syynä ei ole mikään kostonhimo, vaan se, että vanha nainen haluaa siirtää tietoisuutensa Rogerin ruumiiseen. Raukalta kun alkaa elämä kääntyä iltaa kohden.
Nuorempi ynnä kauniimpi naisista on nimeltään yliluutnantti Stellar Santiago. Tyttö on rakastunut Rogeriin ja vaikka aluksi herra Wilco haahuilee puritaanisesti edellisen osan Beatricen perään, on pyy pivossa aina kymmentä oksalla olevaa parempi. Eli pientä sydämenläpätystä on havaittavissa myös Rogerin taholta.
Romanssiin tulee paha särö siinä vaiheessa, kun mainittu vanha nainen yrittää kaapata Rogerin. Stellar pelastaa kuitenkin miehen, mutta joutuu itse sijaisruumiiksi ja Roger vuorostaan joutuu pelastushommiin. Deepshipin kapteeni ei kuitenkaan myönnä pelastuslomaa 2.lk. siiv. Wilcolle, joten sankarimme joutuu jälleen tekemisiin YlPalvOn harmaan puolen kanssa.
Ja niin jatkuu seikkailu tuossa käymättömistä korpimaista viimeisimmässä. Makrokosmoksessa haahuilun lisäksi Roger pääsee astumaan myös kyberavaruuteen, tiedon valtatielle. Loppuhuipennus tapahtuu Stellarin sisuksissa, suoraan Innerspacen (Pieni suuri seikkailu) tyyliin.
Rohkeaa Sierraa
Onpas Sierra nyt rohkea: The Spinal Frontierissa juodaan viinaa ja sanotaan shit. Huumoripuoli viljelee vitsejä muistakin aiheista kuin klassisista Star Trekistä ja Star Warsista, joita niitäkään ei kyllä unohdeta.
Huumoria edustakoot sellaiset pläjäykset kuin Terminatoria metsästävä Blade Runner, oudon niskaotteeen hallitsevat vulgaarit, juopot pelinsuunnittelijat sekä Windowsille irvailu. Lisäksi kiusataan vanhoja naisia, irvistellään Tiedon valtatielle ja seikkaillessa tytön sisuksissa löytyy niin sappikiviä, veritulppia, lapamatoja kuin erinäisiä lääkepillereitäkin.
Erikoismaininnan ansaitsee Stooge Fighter III -videopeli, joka on niin rankkaa Mortal Kombat -ivaa, että huulille hekottelee vielä pitkään. Varsinainen jymypaukku pelleilypelissä on mahtipontinen kuuluttajaääni ja tietysti se huijauskoodi (näpyttele alkuruudussa ABBACACA).
Space Quest 6:n huumori on ylipäätään hauskaa, kunhan siihen ei suhtaudu "no niin, naurata minua!" -asenteella. Vapaalle vaihto kuuluu huumorista nauttimisen edellytyksiin.
Tyhmä juontaja
Kun kerran kyseessä on romppupeli, puhetta riittää, ja henkilöiden äänet ovat yleisesti ottaen hyvin onnistuneita. Ainoa suurempi virhe audiopuolella on juontaja: herran puheen mahtipontisuus menee turhan överiksi ja karsii peli-iloa. Saahan puheet tietysti keskeytettyä hiiren napilla ja halutessaan voi turvautua pelkkään tekstiin, mutta silloin menettää paljon Rogerin ja muiden henkilöiden mainiosta ääninäyttelemisestä. Taustamusiikki on Sierran yleisen laadun mukaan erinomaista.
Space Quest 6:ssa ei ole tyydytty King's Quest VII:n yhteen kursoriin. Peliä pelataan vanhanaikaisemmalla, aikalailla standardi-Sierra-pelin käyttöliittymällä. Kuvaruudun alaosassa on nappularivi, josta valitaan joku viidestä toimintakursorista tai jokin mukana kannettavista esineistä. Loppuosan täyttää ruutu, jonne puheen saa halutessaan myös tekstinä. Käyttöliittymä on yksinkertainen ja erittäin sierramainen, suurempia ongelmia ei vastaan systeemin käytössä tule.
Suurempi miinus on kopiosuojaukset. Niitä tuli vastaan kaksi kappaletta, toinen kutsuntalaitteen kokoamisessa ja toinen avaruussukkulan käynnistyksen yhteydessä, mikä on tyhmää. Romppua ei pahemmin vielä nykyisillä laitteilla ihan joka poika kopioi.
Dos-versio bugittaa
Luulin jo, että Sierra oli siirtynyt kokonaan Dos-peleistä Windowsiin, mutta yllätyksekseni Space Quest 6 toimii molemmissa. Dos-versiossa oli ainakin minulla ongelmia äänen kanssa ja peli takkuili muutenkin.
Windows-versiosta en löytänyt muuta valittamista kuin turhan pienen pelialueen, mikä sekin on konekohtaista. Peli pyörii 640x480-ikkunassa ja tarkalla (1024x768) näyttötilalla joutuu joko pienentämään resoluutiota tai tihrustamaan ruutua lähempää, 800x600-tilassa koko riittää.
Space Quest 6 tukee Windows 95:n automaattikäynnistys-ominaisuutta, eli käytännössä romppu heitetään asemaan, ovi suljetaan ja Windows kysyy "Haluatko pelata?". Kun vielä moniajelin pelin aikana, oli päiväni täydellinen.
Kiva peli
Space Quest 6 on pääosin hyvin onnistunut peli. Vaikeustaso on sopivan haastava eikä typeriä, keinotekoisia pelinpidennysongelmia ole lipsunut mukaan. Pelin pituuskin on juuri sopiva: ei liian pitkä, eikä harmittavan lyhyt.
Luonnollisesti kaikki riippuu siitä, kuinka hyvin Space Questin edustama huumori uppoaa. Vaikka poliittisesti korrektin huumorin raja ylitetään monesti, pysytään härskiyksissä silti vielä hyvän maun rajoissa. Minua SQ6 nauratti, mutta vitsejä olisi voinut viljellä vieläkin enemmän.
Miinuksia peli saa muutamasta typerästä ongelmasta ja erittäin ärsyttävästä juontajasta. Vitsejä olisi voinut todellakin olla vielä rutkasti enemmän, mutta jo nytkin Space Quest 6: The Spinal Frontier on hauska ja pelattava seikkailupeli.
88
