Poliisien arvonnassa voittama miljoona dollaria on jaossa parhaimmille nopeusrajoitusten rikkojille. Nyt kaikki kynnelle kykenevät auton rattiin ja baanalle.
Kun nykyään niin moni peli sekoaa omaan näppäryyteensä, UbiSoftin mielestä yksinkertainen on kaunista. Speed Bustersissa ainoana tarkoituksena onkin ajaa mahdollisimman kovaa aina tietyissä paikoissa, ja samalla vielä pitää muut kuskit takapuskurin paremmalla puolella. Kun vielä ulkonäkö ja äänet ovat kunnossa, luulisi luvassa olevan riemukasta kaahaamista ja tiukkaa taistelua tietokonetta vastaan. Miksi kuitenkin vähän väliä tekee mieli heittää näppäimistö seinään ja huutaa raivosta?
Perinteitä noudattaen
Speed Bustersin perusidea on äärimmäisen yksinkertainen. Rataa kierretään kaasu pohjassa ja kun radan reunassa on poliisi tutkansa kanssa, laitetaan vielä nitroa koneeseen ja kaahataan niin kovaa kuin suinkin mahdollista. Kisan jälkeen saa rahaa sen mukaan, kuinka kovat ajat saa tykitettyä tutkaan. Samalla pitää tosin olla kisan kärkinelikössä, koska kuudesta kilpailijasta kaksi viimeistä ei saa penniäkään.
Maalintulojärjestys määrää myös pisteiden jaon, ja mikäli kolmessa ensimmäisessä kisassa kerää enemmän pisteitä kuin muut kuskit, aukeaa pelin kuudesta radasta toiset kolme. Näiden lisäksi on vielä bonusrata, mutta sen saavuttaminen vaatii jo kivenkovaa ajosuoritusta.
Speed Bustersissa on seitsemän plus yksi bonusauto. Autot ovat mukavasti vaihtelevia: siinä missä 50-luvun Bel Ray on melko nopea ja kohtalaisen ajettava, mutta huonosti kiihtyvä, on esimerkiksi uudehko Virtuose äärimmäisen nopea, mutta kehnosti ohjattava. Niinpä auton valinta riippuukin paljolti kuskin omasta mausta: valitako nopeus vai helppo ajettavuus. Ratojen tapaan alussa kaikki autot eivät ole valittavana, vaan menestyminen tuo mukanaan lisää autoja.
Raha on tärkeää. Sillä paitsi korjataan vauriot (tai ostetaan uusi auto), myös ostetaan viritysosia ja muita apukeinoja kisoissa menestymisen helpottamiseksi. Esimerkiksi vaikka tutkanpaljastin, joka kertoo koska pitää avata nitrohanat huippunopeuden saavuttamiseksi. Auton virittäminen ja kustomointi onkin pelin parhaita osa-alueita.
Turnausvaihtoehdon lisäksi on arcade-tyylinen kisailu checkpointteineen ja tiukkoine aikarajoineen, sekä tietysti ajaminen kelloa vastaan, haamuautoilla tai ilman. Yllättävää kyllä, kelloa vastaan ajaminen osoittautui hauskimmaksi vaihtoehdoksi.
Kolikkopelailua
Speed Bustersin ajomalli on hyvin kolikkopelimäinen. Auto kääntyilee varsin kevyesti eikä ohjausta voi pitää parhaalla tahdollakaan realistisena, vaikkei se tosin tämänkaltaiseen peliin sopisikaan. Force feedback -tuki on varsin mainio: ratti tärisee mukavasti oikeissa kohdissa, seinään tai muuhun esteeseen törmääminen heilauttaa ohjausta ja ratti myös vääntää vastaan riittävästi. Pidin silti enemmän näppäimistöllä pelaamisesta. Ratin tarjoama ajotuntuma on ehkä hieman liiankin tarkka Speed Bustersin kaltaiseen nopeaan ja todella teräviä kulmia sisältävään peliin.
Autot on mallinnettu varsin tarkasti, joten törmäily rypistää peltiä oikein kunnolla. Autoon on määritelty sen verran paljon eri kohtia, että seinään ajaminen todellakin vaurioittaa osumapaikkaa. Kun onnistuu ajamaan katolleen, saattavat lasit rikkoutua, muunlaisella törmäilyllä voi konepelti irrota, puskurit alkaa roikkua ja jarruvalot pimetä. Kaiken kaikkiaan vauriosysteemi on vaikuttava.
Vaatimattomat kuusi rataa voi ajaa sekä väärinpäin että peilikuvana, jolloin variaatioita on kaksikymmentäneljä, plus lisäksi eri vuorokaudenajat ja säätilat. Niinpä samaa rataa voi ajaa normaalissa päivänpaisteessa, pilvisellä kelillä, sateessa tai illankoitteessa. Kaikki radat ovat tyylikkäitä, täynnä yksityiskohtia ja pikku jippoja. Kun menoa vielä ryydittää vauhdikas ja hyvin tehty musiikki sekä kohtalaiset ääniefektit, ei sillä saralla ole mitään valittamista.
Kaikkien mokien äiti
Tähän asti ei Speed Bustersista ole ollut oikeastaan muuta kuin hyvää sanottavaa, mutta näin iloisesti asiat eivät kuitenkaan ole. Pelin melkein täydellinen pilaaja on nimittäin vielä esittelemättä: tietokonekuskit. Kovassa kisassa ei kyllä pidäkään pärjätä kuin kovimpien, mutta tietokoneen toimia voi pitää melkein rikollisina. Koneen ohjastamat autot eivät paljon toisia kuskeja kunnioita. Ne ajavat surutta takaa päälle, kiilaavat ja tönivät ja aiheuttavat lähes aina ihmiskuskin pyörähtämisen radalta ulos. Samalla yleensä varmistuu jumbosija.
Periaatteessa toki voisi antaa samalla mitalla takaisin, mutta ikävä kyllä lopputulos on käytännössä pelaajan auton pyörähtäminen. Myös radan reunat ja radoilla olevat "esteet", kuten vaikkapa dinosaurus tai King Kong, saavat aikaan yleensä totaalisen auton kontrollin menettämisen ja, jälleen kerran, jumbosijan.
On uskomattoman raivostuttavaa kun pitkän ja hikisen kisan loppuvaiheessa, varsinkin jos on vielä johdossa, tietokoneen auto hipaisee pelaajan autoa, joka pyörähtää välittömästi ympäri, ehkä jopa katolleen. Samalla kaikki muutkin konekuskit kiitävät välittömästi onnettoman pelaajan ohi, ja taas on jääminen hännänhuipuksi. Harvemmin johtoasemaa saa säilytettyä lähellekään loppuun asti, vaan hännänhuippu heiluu jo kisan alkuvaiheessa. Ja vielä sen jälkeen pari kolme kertaa.
74
