Kultalaatikot ovat kuolleet, nyt on uusien systeemien aika. Analyysissä ensimmäinen Spelljammer-sääntöjä käyttävä peli.
Spelljammerin idea on äärimmäisen mielenkiintoinen. Siinä AD&D-hahmojen maailma ylittää maan kamaran rajat ja mukaan astuu tuo käymättömistä korpimaista viimeinen. Luonnollisesti tämä merkitsee myös sitä, että klassiset avaruuskliseet ovat mukana.
Maustetaan Elitellä
Spelljammerissa pelaaja on Galleon-luokan avaruuslaivan (kirjaimellisesti laivan) kapteeni, joka on juuri ostanut aluksen vanhalta jammaajalta ja saanut kaupan päälle pienen kypärän laivan kontrollointia varten. Edessä on avaruuden tyhjiö ja voimanlähteenä kova halu rikastua.
Mutta kuka hullu astuisi avaruuteen yksinään? Sankarimme vanha tuttavaporukka änkeää mukaan ja onhan sitä miehistöäkin palkattava... Loppujen lopuksi Waterdeepistä lähtee matkaan lähemmäs puolisensataa henkilöä USS Enterprisen kannella, valmiina seisomaan kapteenimme rinnalla siellä, missä ihminen ei ole ennen ollut.
Pelin perusidea, eli klassisen Eliten ja AD&D:n risteytys, on varsin mielenkiintoinen. Aurinkokunnan planeetoilla on kullakin muutamia, ei lainkaan tai yksi avaruussatama, joka toimii samalla omana pienenä kauppamaailmanaan. Elitemäisesti tavaraa ostellaan ja myydään mahdollisimman suurella katteella. AD&D astuu mukaan kuvioihin erilaisina tehtävinä, joita pelaaja palkataan suorittamaan (ylimysten kuljettamisella jollekin toiselle planeetalle, pahan avaruuspiraattilaivan eliminoinnilla ja muulla sellaisella). Näistä pienistä tehtävistä on mukava aloittaa ja jos niitä tulee suoritettua tarpeeksi, alkavat kovat hallitsijat kiinnostua pelaajan potentiaalisesta hyödystä heille.
Ensin on kuitenkin leikittävä kauppiasta parhaan taitonsa mukaan. Enterprise on nimittäin aluksi erittäin altis piratismille ja monta katkeraa kyyneltä on edessä avaruusmerirosvojen esittäessä ultimaatumin: "80 prosenttia tavarasta ja kaikki kulta tänne, niin voitte EHKÄ säilyä hengissä." Kuitenkin kovan yrittämisen ja taitavan lentämisen jälkeen alkaa hiljalleen voittoa herua kassaan. Ensin lisätään pari katapulttia, sitten hieman vahvempi runko, kunnes lopulta rupuinen Galleon on muuttunut kovan luokan tuhokoneeksi, jonka kohdatessaan piraatit alkavat tavailla isämeitää.
Kun omaa alustaan on kehittänyt tarpeeksi tulee eteen valinta: pysyäkö rehellisenä kauppiaana vai alkaako härskiksi avaruuspiraatiksi, jonka nimeä kirotaan vielä kymmenien sukupolvien jälkeen. Mahdollisuuksiin kuuluu myös samoojan, tutkijan ynnä muun semmoisen elämä, ihan miten itse haluaa.
Piraatteja kello kuudessa!
Kun kerran liikutaan avaruudessa, kuuluu avaruusalusten välinen taistelu luonnollisesti mukaan kuvaan. Tämä onkin toteutettu Spelljammerissa erinomaisesti. Koko homma hoituu reaaliaikaisesti ja oikeastaan varsin näppärästi, joskin vain näennäisen kolmiulotteisesti: alukset pysyvät aina samalla tasolla.
Kapteeni lentää alusta tai antaa perämiehelle määräyksen suorittaa erikoismanööverin, esimerkiksi perätuuppauksen tai entrauksen. Miehistö hoitaa aseiden tähtäämisen ja lataamisen, mutta ampumiskomento on annettava itse. Henkilökohtaisesti olisin pitänyt enemmän omavalintaisesta tähtäämisestä. Hieman hassulta tuntuu myös se, että alkuhankaluuksien jälkeen ei yksikään alus tuota ongelmia avaruustaistelussa _ riittää kun pysyy kaukana ja ammuskelee kohti runkoa.
Kun laivat pääsevät tarpeeksi lähelle toisiaan yritetään tietysti entrausta, ja tämän onnistuttua hyökkäävät miehistöt toistensa kimppuun. Mies-miestä-vastaan-taistelusysteemi on ollut pullonkaula AD&D-peleissä ja onkin ilo nähdä, että nujakointi on pistetty täysin uusiksi. Ensimmäisenä pistää silmään on Ultima 7 -tyylinen grafiikka. Ikonit ovat kohtalaisen kokoisia ja, mikä parasta, erittäin selkeitä ja värikkäitä. Tulee melkein tippa silmään, kun muistelee kultalaatikkosarjan 8-bittispritejen keskinäistä mätkintää.
Erikoisen hieno piirre taistelussa on se, että mukana on joukko-osastoja. 40 hengen miehistöä kuvaa muutama ikoni, joista kukin merkitsee viittä henkeä. Kun koko viiden hengen joukkue on purrut multaa, ikoni häipyy taistelukentältä. Joukkue hyökkää kuin yksi olento, mutta tekee vauriota viisinkertaisesti. Omia hahmoja ja muita erikoismömmöjä kuvaa luonnollisesti yksi ikoni kutakin. Sama pätee vihollisiinkin ja näin taistelunhallinnasta on saatu erittäin sujuvaa.
Nurinnarin
Nyt olette saaneet kuulla kuolausta monen palstan verran, joten pudotetaanpa pommi: Spelljammer on täysin aneeminen peli. Aloitetaan tämän rohkean väitteen perusteleminen taistelusta, jota äsken kehuttiin maasta taivaisiin.
Onhan tietysti hienoa, että mukana on suuria joukko-osastoja, mutta näiden taktinen hallitseminen on vain unelmaa. Miehistön jäsenet hyökkäävät lähes poikkeuksetta heittoasein, vaikka joka miehellä on maaginen +2-miekka käytössä! Kaiken kukkuraksi ääliöt tukkivat omien kovien poikien tien ärsyttävän helposti, eikä hölmöjä matruuseja saa mitenkään tietokoneen kontrollista omiin käsiinsä. Kerrankin maagit jäivät neogien pommituksen uhriksi paladiinien, taistelijoiden ja muiden kovien jätkien yrittäessä epätoivoisesti päästä miehistön takaa avuksi. Turpiinhan siinä tuli.
Seuraava vika paljastuu heti taistelun jälkeen. Haavoja voi parantaa vain manuaalisesti loitsien, aika ei vaikuta mitään. Hauskaa siinä vaiheessa, kun seurueen kleerit makaavat koomassa ja lähimpään ystävälliseen avaruusporttiin on matkaa melkolailla. Jokainen käytetty loitsu on myös opeteltava taistelun jälkeen työlään manuaalisesti. "Bonuksena" tosin loitsu palautuu mieleen heti ilman minkäänlaista lepoa. Olisivat pelintekijät sentään voineet lukea AD&D:n manuaalit!
Kolmantena suurena ongelmana on hahmojen henkilökohtainen varusteleminen. Kaupassa ei voi tarkistaa kenenkään statuksia ja ostokset verotetaan kunkin hahmon yksittäisestä rahapussista, ei seurueen yhteisistä rahavaroista! Pool- ja Share-optiot loistava poissaolollaan ja näin ollen ostoksilla käyminen on karmea kokemus.
Neljäs vika taasen koskee pelaajaporukkaa. Vain kapteenin voi tehdä itse, muut ovat vakiona mukana, eikä ketään voi potkia pois tai muutella millään tavalla. Erityisen ärsyttävää tämä on sinänsäkin, että hahmon nimen perusteella on hiukkasen hankalaa päätellä tämän luokitusta (Rebhar Galahad? Maagi?). Kaiken huippu on kuitenkin se, että hahmoilla on kullakin oma vakioikoninsa, eikä sitä voi millään muuttaa.
Sokerina pohjalla. Vaikka peli onkin periaatteessa Eliten ja AD&D:n risteytys on siinä vain YHDEKSÄN eri planeettaa. Leiki siinä sitten kovaa kauppiasta... Ja AD&D-puoli kaatuu siihen, että pelissä ei ole lainkaan luolaseikkailuja. Anteeksiantamaton rikos!
Mestarin erhe
Tuntuu ihan siltä, että Spelljammerin tekijät ovat unohtaneet viimeisimpien kultalaatikkopelien käyttäjäystävällisyyden. Poissa ovat kaikki Fix- ja Pool-optiot, jotka tekivät viimeisimmistä AD&D-peleistä erittäin pelaajaystävällisiä.
Spelljammerin juoni tuntuu olevan vain rikkaaksi tuleminen. Törmäsin puolentoista viikon pelitestausaikana yhteen erikoisempaan tehtävään, jossa pelaaja palkattiin tappamaan piraatteja häiritsevä avaruusalus. Vitsi piilee siinä, että kyseistä alusta ei ole löytynyt vaikka olen kolunnut avaruuden yltympäri. Pelin ainoa hyvä puoli on reaaliaikainen avaruustaistelu, joka sekin käsittää maksimissaan vain kaksi alusta ja on alkukankeuksien jälkeen äärettömän helppo.
Spelljammer on täysi susi. Yhdeksän planeetan välillä lenteleminen ei kiinnosta päivää kauempaa ja lopullisen mielenkiinnon vie pelaamisen hankaluus. Muutama luolaseikkailu olisi korottanut pisteitä roimasti, mutta kun ei niin ei. Häpeä SSI!
70
