Kääreliinoissa hortoilevat muumiot eivät yleensä piittaa huumorista, mutta ketterästi koikkelehtiva prinssi Tut on toista maata.

Sphinx and the Cursed Mummy -toimintaseikkailun mustan magian sävyttämät tapahtumat sijoittuvat muinaiseen Egyptiin. Ihmisten rinnalla Niilin suistoa asuttavat veikeät humanoidit, jotka muistuttavat egyptiläisten eläinjumalia. Yleissivistyksen lähteestä riippuen nimet ovat tuttuja joko historiankirjoista tai Tähtiportista.

Omituisia ennusmerkkejä säikähtänyt pappi lähettää Sphinx-puolijumalan noutamaan Osiriksen miekkaa. Sphinxin ja muumioksi muuttuneen prinssi Tutankhamonin kohtalot kietoutuvat yhteen, kun kaaosjumala Set asettuu heitä vastaan. Tarinaa seurataan sankarkaksikkoa vuorotellen ohjaillen.

Juonikoukerot kiemurtelevat Abydoksen vesikaupungin, Heliopoliksen rauniosaaren ja Setin linnan läpi. Sphinx käyttää kimmoisia reisiä, teräviä hoksottimia ja vakaata miekkakättä. Hiiviskelyä suosiva prinssi Tut on pasifisti, joten muumion harvat vastustajat hoidellaan oveluudella. Kykyvalikoimaa kartutetaan pikkuhiljaa matkan varrelta löytyvillä taikakaluilla.

Muumiorumba

Sphinx and the Cursed Mummy tuntuu alussa teknisesti pätevältä, mutta kuivakkaan putkimaiselta tasoloikalta. Mitä pidemmälle jauhaa, sitä enemmän seikkailu muistuttaa The Legend of Zelda -sarjan tuoreimpia osia. Maailman avoin rakenne ja nokkelat toimintapulmat nostavat mieleen lämpimiä Zelda-muistoja. Pikkuasioissa esikuvaa kopioidaan kiusallisen tarkasti: arkkujen avausanimaatiot ja fanfaarit ovat lähes suoraan Linkin toilailuista varastettuja.

Kiipeily- ja hyppyhäslingin automaation aste on matalampi kuin Zeldassa. Sphinx ja Tut tarrautuvat oma-aloitteisesti reunoihin, mutta pomppujen ponnistuskohdat määritetään mariomaisesti itse. Tasoloikkaperinteen mukaisesti eteen napsahtaa useita ketteryyttä koettelevia loikkapaikkoja. Riittävän tiheään sijoitetut tallennuspaikat minimoivat tarpeettoman junnauksen, vaikka äkkikuolemapaikkoja ei säästellä.

Uimarin kropalla siunattu Sphinx taistelee Osiriksen energiamiekalla, joka katoaa näppärästi pölynä ilmaan silloin kun sitä ei tarvita. Sphinx hallitsee perushuitaisun, lyhyen iskusarjan ja voimakkaan hyppylyönnin.

Joukkomatseissa isot hirvitykset säästetään viimeiseksi ja yksinään harmittomat, mutta selustassa vaaralliset pikkuprötöt teurastetaan ensin. Muhkeita mörköjä vastaan nujakoidessa taktinen ote ja maltti ovat valttia, sillä kovimmat viholliset ovat haavoittuvia vain hyökkäysliikkeidensä jälkeen.

Sphinx voi kaapata voitetut hirviöt talteen, jolloin otukset muuttuvat kertakäyttöisiksi loitsuiksi. Vaikutukset riippuvat olennon kyvyistä: pommikuoriaiset räjäyttävät kiviä, tulivyötiäiset polttavat puuta ja sitä rataa.

Sphinxin komentelu on lystiä, mutta prinssi Tutin hulvattomat ansakommellukset ovat tarinan kohokohtia. Armoton Set eliminoi linnan kutsumattomat vieraat hirvittävillä ansoilla, mutta tappokoneet ovat hampaattomia muumion edessä. Jo kertaalleen tapettu Tut sietää kuritusta kuin piirroselokuvahahmo, joten ansoissa viljellään runsaasti mustaa huumoria. Hurjat kuolemanloukut sähköistävät, polttavat, litistävät, monistavat ja muuttavat lentoliskoksi, mutta eivät pysäytä menoa.

Tuhoutumaton Tut käyttää ansojen aiheuttamia olotilan muutoksia hyväkseen vinkeiden pulmien ratkaisuissa. Lituskaksi lyöty muumio solahtaa sujuvasti kalterien läpi ja kropasta sinkoilevat salamat antavat voimaa koneille. Pulmat ovat muutenkin loogisia, esimerkiksi puuhäkkyrä tuhotaan tulella eikä pakoputkeen liimatulla laakerilla.

Kontrolleja ei tarvitse arvailla, sillä näppäinkuvioiden päällä lukee selkeästi, mitä sankari voi kyseisessä tilanteessa tehdä. Jos napin päällä ei lue mitään, namiskan takominen on turhaa. Ongelmia ratkoessa voi keskittyä olennaiseen, koska kaikki toimintavaihtoehdot ovat selkeästi esillä.

Mihin kaikki katosivat

Ympäristöjen toimivuudessa on merkittäviä eroja riippuen siitä, tallustellaanko maalla vai kaupungissa. Abydos on komean näköinen, mutta kuin neutronipommilla tyhjennetty autiokaupunki. Kaduilla harvakseltaan löytyvillä humanoideilla on aina jotain sanottavaa ja jumipaikoissa höpinöistä irtoaa tärkeitä vihjeitä.

Heliopoliksen rauniosaari ja muut asumattomat seudut ovat Abydosta vakuuttavampia. Anubiksen linnan, vuoriston ja meren rajaama Heliopoliksen valtava hiekkaranta on jylhää ja kaunista seutua. Patsastelevia keskustelukumppaneita kykkii hiekassa ja majoissa lähinnä satunnaisesti, joten ympäristön uskottavuus ei ole jatkuvasti koetuksella. Jos juonianimaatiot unohdetaan, Setin linnan majesteettisissa ja mystisissä ansahalleissa ei ole lainkaan lässyttäviä vastaantulijoita.

Maisevat ovat vakuuttavia, mutta Jak II: Renegade -tasosta jäädään pykälä tai pari. Ihmiset ja maaston yksityiskohdat katoavat näköpiiristä huomattavasti ripeämmin kuin maiseman suuret linjaukset, minkä takia tyhjän näköisellä aukiolla saattaa seisoa useita olentoja. Kun sankari ryntää eteenpäin, poppoo ja sekundaroinat tupsahtavat hassusti eetteristä esiin.

Tökerön näköinen ilmiö kiusaa kultasilmiä etenkin Abydoksen kaduilla ja Heliopoliksen korkeilla kukkuloilla. Tunnelmaa latistetaan myös lukuisilla, pitkillä lataustauoilla. Pelkkä rakennuksen sisätiloihin siirtyminen kuitataan runsaan viiden sekunnin kiekon sudituksella.

Sphinx and the Cursed Mummy on tasapainoinen, tyylikäs ja monipuolinen toimintaseikkailu. Pienet tekniset puutteet ja muut huolimattomuudet jättävät sen niukasti lajityypin huippujen varjoon. Xbox-versio pyörii PS2-veljeä sujuvammin, joten sen myötä Xbox ansaitsee enemmän pisteitä.

Xbox: 88

PS2: 87