Kuka kumma hyppää Wall Streetillä pilvenpiirtäjän katolta vaikka kurssit nousevat? Kukapa muukaan kuin supersankareista suurin ja kaunein, Hämähäkkimies.
Marvelin mutanttimaassa tapahtuu tavallistakin oudompia. Hyväntekijäksi kääntynyt tohtori Mustekala esittelee uutta keksintöään, kun Hämähäkkimies yhtäkkiä keskeyttää tilaisuuden ja varastaa laitteen. Eihän tämä ole edes mahdollista, varsinkaan kun valokuvaaja Peter Parker seisoo katsomossa rosvousta todistamassa.
Kuten arvata saattaa, yhteiskuntaa pitkään pyyteettömästi palvelleelle sankarille ei anneta edes suunvuoroa ennen kuin valelukki on toimitettu telkien taakse. Parker pukeutuu hetimiten trikoisiinsa ja nousee katoille etsimään syyllistä, mutta mitä ihmettä - kummallinen sumu valtaa New Yorkin kadut antaen miehelle yhä lisää miettimisen aihetta.
Suoraa toimintaa
Hämähäkkimies selvittää mysteeriä toiminnan ja väkivallan keinoin, harvinaisen monipuolisesti. Panttivankien pelastaminen vaatii hienovaraisen varovaista lähestymistä, mutta heti perään vuorossa onkin hysteerinen pako poliisikopteria pitkin pilvenpiirtäjien kattoja. Jotkut kentistä keskittyvät mätkimisen sijasta kevyeen ongelmanratkaisuun, ja aina välillä Parker ottaa mittaa superrikollisista. Kenttiä on paljon, ja lyhyisiin rypistyksiin perustuva sarjakuvamainen rytmitys toimii muikeasti. Kääntöpuolena läpipeluuseen ei sitten tuhraannukaan yhtä iltapäivää kauempaa.
Tehtävät vaihtuvat, mutta supervoimat pysyvät ja ovat olennainen osa etenemistä. Hämähäkkimies tarttuu tiukasti mihin tahansa pintaan ja käveleekin sitä myöten helposti myös katossa, ja erittää niljakasta seittiä moneen tarkoitukseen. Hämis vangitsee tai tyrmää sillä vihollisensa, tekee siitä itselleen nyrkkeilyhanskat ja sinkoaa itsensä seitillä nopeasti paikasta paikkaan.
Supervoimat ovat myös Hämähäkkimiehen akilleen kantapää, sillä miekkonen tarttuu seinään liiankin helposti. Liikkuminen sujuu tietyissä tehtävissä riittävän nopeasti vain pomppimalla, jolloin seinään vahingossa osuva hyppy saattaa lopettaa pyristelyn kertalaakista. Erillinen nappi hypylle, jossa ei liimautuisi, olisi enemmän kuin tarpeen.
Superkameramies, missä luuraat?
Vaikka peli analogista ohjainta tukeekin, on digitaalipadi huomattavasti parempi vaihtoehto. Tattiohjauksen tuntuma on liian epämääräinen, ja kolmion sekä suuntanamiskan yhteyspainalluksella hoidettava seitinvalinta on jo digiohjauksella tarpeeksi hankalaa. Seittiä lukuunottamatta kontrollit toimivat ihan kivasti, vaikka kaikki namiskat ovatkin käytössä.
Suurin ongelma pelattavuuden kannalta on sankarin perässä joskus hitaasti, toisinaan hyperaktiivisesti kääntyilevä kamera. Kuolema väijyy usein heittelehtivissä kuvakulmissa, kun kameranappia ei ehdi naputtelemaan tiukimmissa paikoissa. Hämähäkkimies tarvitsisikin kapteeni Amerikan ja muiden esiin marssivien supersankariystäviensä sijaan aivan uutta Marvel-hahmoa, kapteeni Kameramiestä.
Spiderman on vähintään näyttävämpi kuin harvat lukemani Marvel-tusinasarjikset ja ainakin yhtä kaunista katseltavaa kuin television kolkot Marvel-piirretyt Hulk ja Rautamies. Lukuisat välianimaatiot ovat renderoituja videopätkiä, mutta tahallaan itse pelin näköisiksi tehtyjä. Ratkaisu toimii paremmin kuin ensi hätään uskoisikaan.
Äänet - tai pikemminkin ääninäyttelijät - varastavat pääosan. En muista, koska korviani olisi viimeksi hellitty tällä tavalla, mutta asialla ovatkin Marvel-veteraanit ja muualla televisiossa kunnostautuneet alan ammattilaiset. Dialogia ei toki voi kutsua korkeakulttuuriksi, mutta sitä on paljon ja se sopii hyvin pelin lievästi itseironiseen tunnelmaan.
Kentistä löytyvät harvinaisten Hämähäkkimies-lehtien kannet, vaihtoehtoiset hämispuvut ja muu vastaava lisämöhnä lisäävät pelin elinikää, ja antavat varmasti lisärvoa Marvel-faneille. Meininki on kaikkea muuta kuin kurttuotsaista ja vaihtelevuutta on kiitettävästi, joten pimeneviin syysiltoihin kevyehköä toimintatasohyppelehtimistä kaipaavat voivat huoletta suunnata katseensa Hämähäkkimieheen.
82
