Kuvitellaan aikaa 19 vuotta sitten. Olet juuri katsonut videolta viidennen sukupolven kopiona tuntemattoman nuoren ohjaajan kohua herättäneen kauhuelokuvan The Evil Dead (1982). Ohjaaja on joku hemmo nimeltään Sam Raimi.
Kaverisi sanoo, että 20 vuoden kuluttua tämä samainen Raimi ohjaa Hollywoodissa megabudjetin Spider-Man-filmatisoinnin, josta tulee mahtava hitti. Kaveri parka, noin nuori ja jo noin sekaisin, luultavasti ajattelet.
Joku Jackson Uudesta-Seelannista
Viisi vuotta myöhemmin katsot saman tyypin kanssa uusiseelantilaisen, taskurahalla tehdyn äärimmäisen huonoa makua edustavan komedian Bad Taste (1987). Tyyppi ei ole viisastunut yhtään vuosien mittaan. Nyt hän höpisee, että tämä (lunttaa nimen kasetin kannesta) Peter Jackson julkaisee 2000-luvun alussa Taru sormusten herrasta -trilogian, josta tulee valtava menestys ja maailmanlaajuisen kulttipalvonnan kohde. Hakeutuisi jo hoitoon, reppana, tuumaat tällä kertaa.
On olemassa asia, jota itse kutsun elokuvalliseksi ilmaisukyvyksi. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ohjaaja tajuaa elokuvan mahdollisuudet ja rajoitukset ja osaa käyttää tietojaan hyväkseen.
On olemassa taksikuskeja, jotka taitavat elokuvallisen ilmaisutavan. On olemassa elokuvakriitikoita ja ohjaajia, joilla ei ole siitä hajuakaan.
Sekä Evil Deadin että Bad Tasten ohjaajilla oli elokuvallinen ilmaisutapa heti hallussaan, eikä sillä, mitä heidän elokuvissaan varsinaisesti tapahtui, ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Itse asiassa varsinkin Raimilta kesti kumman kauan ennen kuin Hollywood tajusi miehen potentiaalin.
Raha ei ratkaise
Elokuvallinen ilmaisutapa tulee parhaiten esiin, mikäli ohjaajalla on käytössään vähän rahaa. Silloin kyvyt ja mielikuvitus pääsevät erityisesti esiin. Michael Bayn kaltaiset keskinkertaisuudet voivat peittää kyvyttömyytensä dollaripinojen alle.
Steven Spielbergin esikoispitkä Kauhun kilometrit (Duel, 1971) oli alunperin tv-elokuva, mutta se oli niin onnistunut, että studio päätti näyttää sen myös valkokankaalla. Yksioikoinen tavallisen miehen ja "tappajarekan" kaksintaistelu ei juoneltaan yllättänyt ketään. Mutta toteutus piinasi jännityshermoa kuin toimintahäiriö partakoneenterätehtaassa.
Hieman kovemmalle katsojan mielikuvitus joutui, mikäli hän näki erään herra James Cameronin esikoisen, ö-luokan b-kauhuleffan Piranha II: Lentävät tappajat (Piranha II: The Spawning, 1981), joka kertoi verenhimoisesti pienistä kaloista, jotka osasivat lentää.
Tällä kertaa lopputulos on enemmän tuottaja Ovidio G. Assonitisin kuin ohjaaja Cameronin. Tosin nykyään perfektionistina tunnettu Cameron oli oma itsensä jo tuolloin. Kun tuottaja oli saanut aikaan oman versionsa Piranha II:sta, Cameron murtautui editointihuoneeseen ja leikkasi leffasta oman näkemyksensä. Ikävä kyllä tuottajalla oli huoneen avaimet hallussaan, joten hän pisti leffan vielä kerran uusiksi oman mielensä mukaan.
Häpeämätöntä itsekehua
Otan täyden kunnian siitä, että nähtyäni Wachowskin veljesten Andyn ja Larryn esikoisohjauksen Bound (1996), sanoin jo silloin, että näistä tyypeistä kuullaan vielä. Vuonna 1999 ilmestyikin eräs pieni scifielokuva nimeltään The Matrix.
Toinen vielä suuria aikaansaavat veljespari on Albert ja Allen Hughes, mutta tämän ennustaminen ei From Hellin (2001) jälkeen vaadi suuriakaan lahjoja. Mutta kaikki suuruuden merkit olivat jo nähtävissä heidän ensimmäisessä ohjaustyössään Menace II Society (1993).
Tulevaisuuden nimiä ovat myös Mementon (2000) ohjaaja Christopher Nolan, ellei sitten Hollywood nielaise miestä liian varhain ja tee hänestä ison rahan tusinajännäreiden vakio-ohjaajaa.
Harmittaa, että Darren Aronofsky ehti tehdä Pi - usko kaaokseen (1998) jälkeen jo myös mestariteoksen Unelmien sielunmessu (Requim for a Dream, 2000), sillä nyt kaikki tietävät miehen olevan tulevaisuuden toivo.
Kunnon käsikirjoitusta ja tulevaa suuruutta odottavat ainakin Alex Proyas (muun muassa Dark City, 1998) ja Alexander Payne (Election, 1999). Eikä elokuvaharrastajan tarvitse olla suurikaan meedio tietääkseen, että nimien vaikeudesta huolimatta meksikolainen Alejandro Gonz (Amores Perros, 2000) ja espanjalainen Alejandro Amenobar (The Others, 2001) ovat pian kovia sanoja elokuvamaailmassa.
Maailma pienenee internetin ansiosta ja tekniikka kehittyy ja halpenee. Tämä tarkoittaa sitä, että tulevaisuudessa lähes kuka tahansa voi tehdä elokuvia, löytää niille esityskanavan netistä ja saada mainetta ympäri planeettaa.
Vaikka tietääkseni kukaan ei ole vielä toistaiseksi päätynyt suoraan kotivideokuvaajasta Hollywoodiin, kuilu näiden kahden ääripään välillä kapenee kaiken aikaa. Digivideolla saa tumpelokin aikaan teknisesti kohtuullista kuvaa ja myös jälkityöstö onnistuu omin voimin ilman ennen muinoin vaadittuja miljoonalaitteita. Jos harrastajalta löytyy vielä elokuvallista ilmaisukykyä, ties mihin hän urallaan päätyy.
Tietenkin alalle haluava voi kokeilla myös toista tietä. Hän voi mennä elokuvakouluun. Mutta mitä hauskaa siinä muka olisi?
Marko Ahonen
Härmästä Hollywoodiin: tee se itse
1. Valitse tuttu genre, esimerkiksi kauhu. Tällöin löytyy helpommin valmis yleisö, joka kyllä löytää elokuvasi, jos siinä on ainesta. Älä pistä kieltä liian syvälle poskeen tai koko homman menee vitsin puolelle.
2. Kirjoita kunnon käsikirjoitus. Älä kiirehdi. Teksti on projektisi halvin osuus, jolla voit parantaa lopputulosta vaikka kuinka paljon. Käsikirjoittaminen on paljon teknisempi kirjoittamisen alalaji kuin esimerkiksi romaanin tekeminen, joten opiskelu ei mene hukkaan. Esimerkiksi Syd Fieldin oppaat ovat alan klassikoita.
3. Käytä hyväksi ystäviäsi ja tuttuja, sitä varten he ovat olemassa. Varaudu kuitenkin "henkilökunnan" tiheään vaihtumiseen.
4. Muista suhteellisuudentaju. Parempi tehdä puoli tuntia hyvää elokuvaa kuin puolitoista tuntia paskaa.
5. Älä hätäile. Peter Jackson kuvasi Bad Tastea viikonloppuisin kavereidensa kanssa parin vuoden ajan, kun rahaa ja aikaa sattui olemaan.
6. Viimeistele huolella. Elokuva syntyy vasta leikkauspöydällä. Leikkaamiseen sopii aivan sama neuvo kuin käsikirjoittamiseen: opiskele. Huom! Opiskele jo ennen kuvauksia. On turha narista, jos leikkausvaiheessa ei ole tarpeeksi kelvollista materiaalia.
7. Etsi oikeat levityskanavat. Elokuvasi tuskin päättyy teatteriin. Tuskin siitä kiinnostuvat valtakunnalliset tv-kanavatkaan. Sub tv ja Moon tv esittävät myös amatöörien tekemiä ohjelmia. Omat nettisivut ovat itsestäänselvyys nykyään.
8. Älä anna periksi. Jos et tee ensimmäisellä elokuvallasi läpimurtoa, aloita toinen. Olet nyt viisaampi ja kokeneempi.
