Sports Car GT – Rymistelyä radalla

Jatkuvassa autopelien virrassa omaperäiset ajatukset ovat unohtuneet jo kauan sitten, eikä ulkonäöllisestikään paljon parannusvaraa ole. Pelattavuus sen sijaan on monen autoilun kompastuskivi.

Sports Car GT ilmestyi jo jonkin aikaa sitten, mutta hautautui vahingossa demoromppupinoon. Kun kyseessä on kuitenkin valiopeli, parempi myöhään kun ei milloinkaan.

Vaikkei GT-sarjaa seuratakaan Suomessa läheskään samanlaisella mielenkiinnolla ja innolla kuin formuloita tai rallia, niin pelille se tarjoaa kuitenkin mainion lähtökohdan. Isot ja raskaat, mutta kuitenkin nautittavan tehokkaat autot yhdistettyinä kapeisiin ja kiharaisiin ratoihin takaavat kiivaan menon ja korkean verenpaineen. Kurveihin tultaessa ei armoa anneta eikä pyydetä.

Kontaktilaji

GT-sarjassa kylkien hellä kohtaaminen kuuluu olennaisena osana lajiin, ja vaikka suuremmista rysäyksistä saakin kärsiä, pienet naarmut eivät menoa haittaa. Harmittavaa kyllä, niin pienet naarmut kuin isommat kolaritkaan eivät näy autosta päälle päin millään tavalla, vaan auto kiertää uudenuutukaisen näköisenä rataa viimeiseen asti.

Myös kolarit ovat vaisuja. Vaikka ajaisi kolmeasataa suoraan päin seinää, seuraus on vain ilmoitus hajonneista osista, ja auto ei enää liiku. Pienissä kolareissa on aivan sama ongelma: ne ovat värittömiä. Käsistä päässeet autot tosin pyörivät näyttävästi kumia polttaen.

Ratoja on mukana pitkälti toistakymmentä, ja ainakin näin lajia syvemmin tuntemattoman silmissä radat näyttävät virallisilta GT-radoilta. Hyvä niin, sillä radat ovat erinomaisen mielenkiintoisia ja haastavia. Mikäli ratoja on vielä muokkailtu paremmin tietokonepelaamiseen soveltuviksi, siinä on onnistuttu loistavasti.

Radoilla on riittävän leveitä kohtia sekä suorilla että kurveissa, joissa pystyy yrittämään ohitusta, ja myös niin kapeita paikkoja, että ohitukseen lähteminen vaatisi kamikaze-luonteenlaatua. Muun hyvän lisäksi radoissa on tiukkoja ylä- ja alamäkiä, nopeita kaarroksia ja jopa töyssyjä, joista auton renkaat nousevat hetkeksi ilmaan. Kaiken kaikkiaan esimerkillistä!

Pisteenä i:n päälle pystyy osaa radoista ajamaan sateella tai yön pimeydessä taikka öisessä sateessa. Sadekelin vaikutukset on toteutettu vallan upeasti. Autojen renkaat jättävät taakseen vesivanaa sekä kovassa vauhdissa tiheää vesipilveä, jonka läpiajaminen todella tuntuu vesipilven läpiajamiselta, ei tyypilliseltä kaksimillisen harmaan seinän läpäisyltä.

Yökisat ovat aivan yhtä laadukkaita. Näkökenttä jää hyvin lyhyeksi, eikä edessä ajavista autoistakaan näy juuri muuta kuin jarruvalot.

Oitis uraputkessa

Sports Car GT:n sydämenä sykkii oman ajouran luominen rupusarjoista GT-maailman huipulle. Alussa pelaajalla ei ole kuin tukku tuohta lompakossa ja liuta autoja ostettavana. Autovalikoima on kattava, joten menestymisen ei pitäisi olla ajokin puutteesta kiinni. Mukana on pienten merkkien lisäksi lähes kaikki GT:n suuret merkit: Mercedes Benz, BMW, Porsche ja McLaren. Kaikki autot ovat kooltaan ja teholtaan suurestikin eroavia, joten kukkaro kädessä kauppaan mentäessä kannattaa miettiä mitä todella haluaa. Kun itselleen mieluisan auton saa hankittua, alkaa varustelu & virittely tai suoraa päätä kilpaileminen.

Aivan formulamaisiin sfääreihin ei virittely nouse, vaikka mahdollisuus kattaviin säätöihin onkin olemassa. GT-sarjojen kilpailut eivät kuitenkaan kaipaa jokaisen nippelin virittelyä, jotta kierrosajasta saataisiin jokunen sadasosa karsittua pois, vaan GT-kilpailut ovat ennemminkin kestokilpailuja eli voittaja on se, joka tietyssä ajassa saa ajettua suurimman määrän kierroksia. Niinpä virittelyssä kiinnittyy päähuomio ajettavuuteen, nopeutta tietenkään unohtamatta.

Suurimmat parannukset nopeuteen saa iskemällä kaupan tiskiin ison nipun valuuttaa ja ostamalla viritysosia. Osa viritysosista vaikuttaa ajettavuuteen, jarrujen tehoon ja renkaiden pitoon, mutta suurin osa lisää moottorin tehoa tavalla tai toisella. Valikoima on varsin laaja, joten kaikkia huippuosia ei autoonsa vielä muutamalla voitolla saa. Ja siinä vaiheessa kun onnistuu nousemaan kovempaan sarjaan, pitää tietysti ostaa uusi auto ja aloittaa varustelu taas alusta. Onneksi vanhat autot voi sentään myydä, vaikkakin alihintaan, jos on tarve saada jokainen penni puristettua hyötykäyttöön.

Oman uran luominen on mukaansatempaavaa puuhaa. Jokaisen pennin saa laskea, etenkin kun alussa pitäisi päättää, onnistuuko ylempään sarjaan nouseminen täysin vakiolla autolla, jolloin rahaa tietysti säästyy, vai panostaako auton varusteluun hieman enemmän ja käy alasarjoja läpi useamman kerran keräten rahaa kilokaupalla.

Alimmasta sarjasta nouseminen ei tosin suuria ponnistuksia vaadi, vaan koko kausi sisältää vain kolme kilpailua varsin helpoilla radoilla. Sen jälkeen tosin alkaakin totinen puurtaminen: kisojen määrä kasvaa yhdellä hyppäyksellä, eivätkä radatkaan enää hoidu vaivattomasti.

Oman uran kehittelyn rinnalla on toisena vaihtoehtona yksittäisten kilpailujen ajaminen, mutta se on tyritty lähes kokonaan. Yksittäisissä kisoissa on nimittäin käytössä vain ne radat, jotka on onnistunut urallaan avaamaan sekä autot, jotka on urallaan ostanut. Niinpä siinä vaiheessa kun yksittäisissä kilpailuissa alkaa olla kunnollinen valikoima autoja ja ratoja, on urakehitys jo niin pitkällä, että yksittäiset kisat eivät enää suuremmin motivoi.

Tuntuma kohdallaan

Jo ensimmäisistä ratinväännöistä alkaen on selvää, että Sports Car GT:ssä on onnistuttu luomaan sellainen ajomalli, joka tuntuu samanaikaisesti sekä haastavalta että hauskalta. Ensimmäiset kisat perusvarustetun auton kanssa ilman suurempia virityksiä ovat äärimmäisen mielenkiintoisia, sillä auton ohjaaminen tuntuu varsin raskaalta, mutta kuitenkin hallittavalta.

Kun saa hynää kasaan ja muutaman alkeellisen viritysosan, alkaa kilpailu tuntua paremmalta. Auto reagoi ohjausliikkeisiin ripeämmin, jarrutuksiin voi tulla reippaammalla vauhdilla ja kärkipäässä ajaminen alkaa tuntua helpolta.

Onneksi se ei kuitenkaan ala tuntua liian helpolta, vaan konekuskit panevat kampoihin parhaan taitonsa mukaan. Kurveissa ne pitävät tiukasti ajolinjansa, tuuppivat jos tilanne sitä vaatii, eivätkä missään tilanteessa anna pelaajan voittaa ilmaiseksi. Vastapainona kone tekee varsin inhimillisiltä näyttäviä ajovirheitä: välillä se ajaa kurveihin liian kovalla vauhdilla ja ajautuu ulos, välillä puolestaan konekuskit menettävät auton hallinnan sateen liukastamalla radalla ja muuta mukavaa.

Myös jonossa ajaminen sujuu todella mallikkaasti, vauhti on tasaista, eikä tarvitse pelätä, että joku ajaisi takaa päälle. Niinpä kisaaminen on kokonaisuutena todella toimivaa, ja menestyminen on oikeasti riemukas hetki.

Force feedback toimii varsin mukavasti, joskaan ei tarjoa mitään mullistavaa, ja välillä selvästi unohtaa töyssyjä ja kolhuja. Radan reunukset sentään tärisevät sormissa mukavasti, kuten myös kunnon töytäisyt.

Sika pienenä

Sports Car GT on todella näyttävän näköinen. Autot ovat hienoja ja täynnä yksityiskohtia, vaikka kolhiutumattomuus onkin selkeä miinus. Ratojen ulkonäköön pätee samat kehut: hienoa, hienoa. Etenkin sadekelillä ajettaessa yltyy meno välillä todella upeaksi, kun taivaalla välkkyvät salamat ja edessä ajavien nostattama vesisumu haittaa näkyvyyttä riemastuttavasti. Samaten renkaista nouseva savu on hienoa, ja starteissa takarivistä lähteminen on elämys jo pelkästään kiihdytyksessä palavan kumin takia.

Kamerakulmia ei Sports Car GT tarjoa perinteisessä mielessä. Kun kamera on auton ulkopuolella, voi sitä pyöritellä täysin vapaasti, ja siten hakea itselleen mieluisimman tai vaihtoehtoisesti näyttävimmän kuvakulman. Toinen vaihtoehto kuvakulmaksi on auton sisältä ja kolmantena on vielä tv-kameroista katsottu versio, jolloin tosin ajamisesta ei tule mitään. Äänimaailma on varsin perinteinen: moottorin ääni on riittävän jyhkeä, muttei kuitenkaan loistava, kun taas muut äänet ovat normaalia poksahtelua ja kitinää.

Sports Car GT muistuttaa kovasti Sierran Viper Racingia. Molemmissa on ajettavana tehokkaat laitteet, molempien ajotuntuma ja ulkonäkö on huippuluokkaa sekä molemmat saavat pelaajan koukkuun varsin mukavasti. GT:n ainoat ongelmat ovat viimeinen realismin hyppysellisen puute kolaritilanteissa ja pelaamisen rajoittuminen käytännössä uran luomiseen.

Joka tapauksessa Sports Car GT suorastaan huutaa pelaamaan lisää, ja minun on pakko totella.

85