Ikiaikaisen kolikkopelin uusversion vielä ymmärtää, mutta uusversion jatko-osa menee jo yli hilseen. Varsinkin, jos ikiaikaista kolikkopeliä pelaa paljon mieluummin.

Maailma on metka paikka. Spy Hunter on brändinä kova sana, vaikka alkuperä piilee 80-luvun alun kolikkopelissä. Kahdenkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen tehty modernisaatio ylsi 1,6 miljoonan myyntiin, joten uunista pullahtaa ensimmäinen jatko-osa. Vuoroaan odottelee lisäksi luonnenäyttelijä The Rockin tähdittämänä Spy Hunter -elokva.

Harvoin, jos koskaan, on tuoteperhe keitetty kasaan näin heppoisista aineksista. Pääosassa viilettää veneeksi, moottoripyöräksi tai moottorikelkaksi muuntautuva auto, G-8155 Interceptor. Sen rakentaneella hyvien salaisella järjestöllä on nimi, sitä kuskaavalla agentillakin on nimi, mutta biili on ainoa josta löytyy edes ripaus persoonaa.

Terroristien maailmanjärjestö

Pahuutta edustaa Nostra, ilkiöiden katto-organisaatio jolla on jäseniä kaikkialla maailmassa. Heppoinen juonikuvio alkaa Venäjältä ja päättyy Etelämantereelle, välissä vieraillaan muilla mantereilla Australia poislukien.

Alkuperäinen Spy Hunter jatkui ja jatkui kunnes kuolo vääjäämättä korjasi pelaajan, mutta modernisaation uudelleenlämmittely on tiukasti tehtäväpohjainen. Tavoitteita on sekä ensi- että toissijaisia, joista toissijaisilla tavoitteilla on tapana täyttyä itsestään kunhan posottaa talla pohjassa eteenpäin. Mukana on yleensä tiukahko aikaraja, joka pakottaa etenemään vauhdilla.

Monin paikoin reittinsä saa itse valita, edetäkö esimerkiksi tietä pitkin vai hypätäkö jokeen. Kaikki tiet vievät ennen pitkää samaan paikkaan, eikä meininki vedessä eroa mitenkään meiningistä tien päällä.

Tehtävien konsepti on huvittavasti yksinkertaisempi kuin kaukaisessa esikuvassa. Vastaantulijat, kaikki mielikuvituksettomia panssaroituja autoja tai moottoripyöriä, ovat automaattisesti vihollisia. Tönimisellä, joka näytteli originaalissa olennaista osaa, ei ole nykyaikana vaikutusta. Viholliset on räimittävä loppumattomilla ammuksilla varustetulla ykkösaseella ja takaa uhkaavat vihut voi likvidoida miinoilla, savulla tai öljyllä.

Lentovehkeisiin tai muuten vaan korkealla hengaileviin uhkiin ei osu kuin hakeutuvin ohjuksin. Kentän läpäisy voi jäädä haaveeksi, jos on onnistunut tuhlaamaan ne ennen viimeistä vihollista tai jos on tehtävän alussa valinnut väärän aseistuksen. Etukäteen ei tietenkään vihjata sanallakaan, millaisia vihuja on odotettavissa.

Pannukakku multiformaatissa

Muutaman tehtävän mittaiset episodit katkeavat pomoviholliseen, joka on joka kerta samanlainen antiikkinen antikliimaksi puuduttavalle kötinälle. Pomo on aina suuri takaisin ampuva möhkäle (lentokone, juna, arkki), joka pitää hitaasti jytyyttää elinkelvottomaksi osa kerrallaan.

Vähintään samantasoinen latistaja on pelin tekninen toteutus. Jos sisältö on aivotonta, itseään äärettömyyksiin asti toistavaa räiskintää, voisi se olla edes näyttävää sellaista. Spy Hunter 2 ei olisi tehnyt vaikutusta edes puhtaana PS2-pelinä laitteen julkaisun aikoihin. Mallit ovat yksinkertaisia ja erikoistehosteet rumia, mutta pyöriipähän ainakin paremmin kuin jouhevasti.

Ääniefektit ovat rytinää ja jytinää, taustapoppi täyttää tehtävänsä. "Tunnuskappaletta" on ollut laatimassa ihka oikea muusikko, mutta kipale soi vain DVD-ekstroissa eikä sinällään edes liity peliin.

Spy Hunter 2 on perinjuurin masentava tuttavuus. Siinä ei ole mitään innostavaa eikä mitään omaperäistä. Peli on pelkkä säälittävä, innoton yritys ratsastaa kaupoista koteihin vähällä vaivalla ja tutulla nimellä.

Tuubaa eri laatikosta

PS2-version ruudunpäivitys notkahtelee, mistä on vääjäämättä vähennettävä kokonainen piste. Peli itsessään on kummallakin testikoneella yhtä kehno, eikä ansaitse muuta kohtaloa kuin sinisen liekin ongelmajätelaitoksella.

57

Vanhassa vara parempi

Kiitos, moderni teknologia! Ansiostasi voimme pelata Spy Hunteria ilmaiseksi linjoilla, eikä meidän tarvitse turvautua alkuperäistä huonompiin uudelleenlämmittelyihin.

www.shockwave.com/sw/content/spyhunter