SCEE London/Sony
Versio: Arvostelu
Muuta: Tukee EyeToy-kameraa ja valokuvatulostimia, tekstit suomennettu.
Ikäsuositus: 3
Hei, me vakoillaan
Nimeni on Babba, James Babba. Olen S.I.A.:n salainen agentti ja salainen aseeni vakoilukeikoilla on SpyToy.
Agentin työpäivä ei ole todellakaan mikään normipäivä. SpyToyn piti kuvata pärstäni tunnistusta ja kulkulupaa varten. Vaikka kuinka kääntelin ja vääntelin, homma meni reisille eikä koneen mielestä kuvassa näkynyt mitään merkittävää. Vasta kun huoneessa oli leikkaussalivalaistus ja valospotti osoitti suoraan naamaani, SpyToy näki kuvassa ihmiskasvot ja suostui yhteistyöhön.
Ensimmäinen tehtäväni oli agenttinimen keksiminen. Oletteko koskaan yrittäneet kirjoittaa ilmaan huitomalla? Hankalan kirjoitussysteemin vuoksi muodostin agenttinimeni aakkosten kahdesta ensimmäisestä kirjaimesta.
Jotta poliisi ja kansalaiset osaisivat suhtautua agenttiin asiallisella kunnioituksella, piti tulostaa alokas Babban agenttikortti. Ohjelma tunnisti hienosti PlayStation 2:een kytketyn valokuvatulostimen. Huidoin hyväksy -nappulaa ja pian valokuvapaperin kulmaan tulostui äärettömän pieni sotku. Kirosin arkin tuhlausta ja yritin uudelleen.
Uusi tuloste oli parempi, mutta kuvasta ei tahtonut saada selvää, oliko kortissa Kekkonen vai Keskisen uusi salarakas. Kiskaisin äkkinykäisyllä tulostimen piuhan irti, jotta arvokasta mustetta ja paperia ei menisi enempää hukkaan.
Jännäkakka tiivistyy
Valvottavaan tilaan piti virittää liiketunnistin epäilyttävien hiippareiden havaitsemiseksi. Homman juju oli se, että EyeToy-kameran näkemät kohdat olivat liikkeelle herkkiä. Tätä ominaisuutta olinkin kaivannut, sillä jääkaappiin roudaamani oluset hupenivat mystisesti. Nyt saisin varmasti syyllisestä kuvan, en tosin tunnistettavaa. Avainpisteiden merkitsemiseen ruudulla sai käyttää ohjainta apuna, joten homma oli äkkiä valmis.
Liikkeentunnistimen jäätyä valvomaan jääkaappia siirryin huisin jänskään salakoodin purkutehtävään. Kryptogoniksi nimitettyä kuutioita pyöritettiin kahta liukukytkintä huitomalla. Tässä puuhassa meinasi mennä lopullisesti hermot, sillä jos kuutio pysähtyi vahingossa väärän symbolin kohdalle, vimputus piti aloittaa alusta. Oli pakko ottaa virvoittava juoma, ei ravistettuna, ei sekoitettuna.
Valvontakamera ehti napata tällä välin epäilyttävästä miehestä kuvan. Ruudun oikeassa alanurkassa näkyi vakoojan kuva ja minun piti yrittää ilmaan huitomalla saada kuvankäsittelyohjelmalla aikaan mahdollisimman samannäköinen heppu. Täysin älyvapaata hommaa, mutta pakkohan se oli tehdä, kun pomo kerran käski.
Kun tyyppi oli onnistuneesti identifioitu, huidon jälleen hanskojani. Nyt pyöritin maapalloa ja yritin pysyä vakoojan perässä. Kun kaveri oli hollilla, kuva tarkentui ja taas mentiin. Vapise Google Earth, SpyToyn tekniikka on sata kertaa vakuuttavampaa, sillä epäilty saatiin kuin saatiinkin jäljitettyä.
Valitettavasti keikka ei päättynyt tähän, vaan minun piti hypätä lentokoneesta. Ja taas viuhdottiin ja yritettiin osua ilmassa leijaileviin renkaisiin. Lopuksi riuhtaisin molemmat kädet ylös niin rivakasti, että olkapää meinasi nyrjähtää. Laskuvarjo avautui, mutta ajauduin liian kauas kohteesta. Kädet hapoilla päätin vetäytyä varhaiseläkkeelle ja nuolin haavani kameran ulottumattomissa. S.I.A saa etsiä puolestani toisen uhrin.
* * * * *
Teoria kohtaa käytännön
SpyToy on kuin hiljaisuuskupu tv-sarjassa Salainen Agentti 86. Se näyttää hienolta, mutta käytännössä se ei toimi. Ei ainakaan niin kuin pitäisi.
SpyToy on ensisijaisesti lelu. Ohjelman valikot on käännetty suomeksi, mutta englanninkielinen puhe saattaa karkottaa osan kohderyhmästä. Ei kukaan oikeasti usko, että Pleikkarin EyeToy-kameraa voisi käyttää valvontatehtävissä, koska laitteen valoherkkyys on kohteliaasti sanottuna vaatimaton.
Gameplay-tila on suunnattu lapsille. Maanittelin kymmenvuotiasta poikaani vakoilulelua testaamaan, mutta minun oli luvattava, että hän saa pelata sen jälkeen jotain oikeasti hauskaa. Koska SpyToyn ulkoasu on karu ja lapseni ilmeisen älykäs, en ihmetellyt, että poika jaksoi vajaat 10 minuuttia.
Itse kärvistelin (oli pakko) useammankin alipelin, mutta en innostunut missään vaiheessa. Hermojani koetteli jatkuva naamantunnistelu lamppujen paahteessa. Janohan moisesta tulee. Välillä systeemi tunnisti kasvoni, mutta yhtä usein se käski minun poistua alueelta, minkä tein mielihyvin.
Sekavampaa valikkoa en ole nähnyt missään. SpyToyn käyttöliittymä on erinomainen esimerkki huonosta suunnittelusta. Ylimääräisiin liikkeisiin ei ole varaa, sillä varomaton kädenheilautus tai huoneeseen kävelevä henkilö aktivoi satunnaisen toiminnon, jonka jälkeen käyttäjä on totaalisen eksyksissä.
Paketissa hehkutettu kameran korkearesoluutiotila on lähinnä vitsi, sillä huima 640 x 480 pikselin tarkkuus ei vakuuta 2000-luvulla enää ketään. Ehkä vihollisagentit on tarkoitus tappaa nauruun. SpyToy:tä voi ihmetellä kaupoissa 15.10.2005 lähtien ja sinne se kannattaa myös jättää.
Ari Kekkonen
