Wiin SSX Blur rysäyttää pelaajan sadasta metristä tonttiin eikä tunnu missään.
Wiin SSX Blur -lumilautailun valtti on selvä, sillä pääosassa on räväkkyys eikä realismi. Liioitellun komeat liikkeet muistuttavat vain etäisesti lumilautailua. Fysiikat lainataan pieneltä asteroidilta, sillä satojen metrien pudotuksesta selviää pienelle niiauksella. Pelaajaa kiidätetään jatkuvasti hengenvaarallisten kuilujen yli lumen ja miehen kieppuessa yhtenä pöllynä.
Musiikit liittyvät saumattomasti vauhdikkaisiin tapahtumiin, sillä teknopopahtava ääniraita elää pelaajan suoritusten mukaan. Kappaleen tempo nousee syöksyssä, ja takaperin volttiin lisätyn gräbin jälkeen myös biisi saa uuden vivahteen. Mitä paremmin laskee, sitä monipuolisimmalta musiikit kuulostavat.
SSX:n käyttöliittymä tukee hienosti suoraviivaista linjaa, sillä pujottelu-, nopeus- ja temppukisoihin voi liittyä joko vikkelästi valikosta tai vasta rinteessä leikkiessään. Kampanja on jaettu kolmen eri luokan rinteeseen, joissa hahmoille kerätään kamaa ja ominaisuuksia kisoissa menestymällä. Uran edetessä päästään vaativampiin kisoihin.
Afterski-tunnelmissa
Ohjauksessa käytetään sekä nunchakua että remotea. Laskija kurvailee rinteessä tatilla tai nunchakua kallistelemalla. Remoten eteenpäin kallistuessa laskija tekee etuperin voltin ja gräbit (otteet laudasta) syntyvät nunchakulla.
Useimmiten kisat voittaa ensimmäisenä maaliin ehtinyt, mutta tempuille on tilaa myös nopeuskisoissa. Hypyistä saa pisteiden lisäksi nopeutta kasvattavaa buustia. Systeemiin liittyy taktinen elementti, sillä menovettä ei kannata polttaa heti loppuun ensimmäisen syöksypaikan auetessa rinteessä. Jos kerää buustimittarin täyteen, voi tehdä übertrickin, josta irtoaa enemmän pisteitä ja sitä myöten lisää buustia. Übertrickit tehdään piirtämällä remotella kuvioita ruudun ohjeiden mukaan, ilmaan sohitaan esimerkiksi henkarin näköinen käppyrä tai Z.
Supertemput ovat pelin vaikeimpia liikkeitä, kuten loogisesti kuuluukin. Ehkä liiankin vaativia, sillä arvosteluversiossa pari ihan kelpo huitaisua hylättiin ja suurpiirteisempi sutaisu hyväksyttiin onnistuneena. Ohjaus tuntuu muuten riittävän tarkalta, mutta pujottelussa lippujen kiertäminen vaikuttaa vähän epämääräiseltä. Tosin slalom-rinteissä kahlataan polvia myöten puuterissa, mikä todellisuudessakin vaikuttaisi laudan käyttäytymiseen.
Valitettavasti ruudun tapahtumien räväkkyys ja ohjausfiilis eivät ole tasapainossa. Pikkusievän kapulan kallistelun sijasta pelin pitäisi reagoida vasta kunnon loikkaan tai siihen, että pelaaja nostaa koko ohjaimen puoli metriä ylöspäin. Nyt riittää, että vähän nokkaa heilauttaa. Pienten kallistusliikkeiden sijasta ysisatasen pitäisi syntyä vain, jos oikeasti hyppää ilmaan ja ponnistuksessa kiertää ylävartaloa riittävän terävästi liikkeen suuntaan. Huonosta pompusta pyöriminen jäisi liian verkkaiseksi ja voltti vajaaksi. Blurista puuttuu Guitar Heron fyysinen pelimaailmaan imeytyminen, sillä kaukosäätimen kallistelu muistuttaa pikemminkin kahvikupin kanssa tasapainoilua kuin laskettelua.
Kontrollit on ajateltu huonosti, sillä PS2-aikaan samaan peliin riitti pelkkä tatti. Wiillä käytetään kolmiportaista systeemiä, jossa ohjaus muuttuu sen mukaan, onko laskija rinteessä, ilmassa vai supertempussa. Monimutkaistaminen ei tainnut olla Nintendon ja liikeohjauksen alkuperäinen ajatus.
Itse pelirunko on taattua SSX:ää eli huoletonta lautailua, jossa vaikeustaso on anteeksiantavan rento. Tosin loppupelissä joutuu onneksi jo tsemppaamaankin, ja varsinkin temppukisoissa läpäisyyn vaaditaan übertrickejä. Kenttäsuunnittelu on kierrätetty aikaisemmista osista, mutta valikoimasta puuttuvat villeimmät ihmisflipperiradat, jossa lasketaan jättimäisen pelipöydän uumenissa.
Graafisesti ja musiikkien puolesta peli on vaikuttava, mutta kokonaisuus ei haasta Wii Sportsin fyysisyyttä niin kuin lautailupeliltä odottaisi. SSX on ihan hyvä, mutta parempaa toivoin.
77
