SSX On Tour (PS2) – Lunta turpaan

Lumihuippuisten vuorten valtiaaksi ei pääse varomalla. Erehtymättömän tasapainoaistin ohella tarvitaan armotonta asennetta, kroonista itsesuojeluvaiston puutetta ja kivikovaa kaalia.

Alastulokohta häämöttää jo parinsadan metrin päässä. Luita murskaavan rysähdyksen sijaan rumpukalvoihin kantautuu pehmeä tussahdus ja pakkaslumen rapina. Kuittaan hurjan pudotuksen syvällä niiauksella, ja vauhti vain kiihtyy, kun syöksyn syvemmälle kuruun kohti järjettömän kokoista hyppyriä.

Ja hei me lennetään. Kieputan pari voimistelun piirimestaruuskisoihin kelpaavaa volttisarjaa, ja fysiikan lakeja pilkkaavat pyörähdykset palkitaan tujauksella buustiin tarvittavaa vauhtimehua ja suksicrossissa turhilla pisteillä.

Huonon reitinvalinnan takia kilpailijat nousevat rinnalle, joten lasautan ohipyrkijää nyrkillä ja heppu vetää tuimat kymmenen kuperkeikan turvat. Naulaan nitron pohjaan aukeavalla suoralla ja poppoo jää nielemään pölisevää lunta. Motörheadin ryhdikkään Overkillin säestämä buustaus hämärtää näkökentän äärirajat. Laudan kurviherkkyydestä katoaa paras särmä vauhdissa, joten en ehdi väistää rauhallisesti sivakoivaa rinneturistia ja kimpoan töyssystä vaaksan verran vaaraan.

Räväkkä rämpytys riuhtoo laskijan takaisin jaloilleen, mutta huippuhaipakan tavoittamiseen menee hetki. Törmäilyni takia kilpailu tasoittuu kalkkiviivoilla ja jään ärsyttävästi kakkoseksi. Padi ei päädy syyssään sulostuttajaksi, sillä palkintopallisijoitus riittää helposti jatkoon. Kuminauhaälli on ilahduttavasti pannassa. Jos lasku ja reitinvalinta sujuvat, vastustajat putoavat kyydistä. Sama pätee tietysti toisinpäin.

Lällärit lyttyyn

Päätä huimaavien ilmalentojen värittämät lauta- ja suksicrossit ovat SSX On Tourin pääosassa eikä todellista laskettelua edes yritetä mallintaa. Tempuissa tulee mieleen lähinnä skeittaus, sillä lautaa kieputetaan ilmalennoissa vaikka selän takaa eikä siteitä ole. Vaihtoehtoreittien risteyttämiä rinteitä lasketaan kahdeksan kilpailijan ryhmissä, kaksintaisteluissa ja kelloa vastaan. Mitä vähemmän rinteessä on kilpailijoita, sitä enemmän edessä toikkaroi turisteja ja muita liikkuvia pujottelukeppejä.

Ahdistusta puretaan ski kids -haasteissa. Kiusasin auraavia tai muuten vain tiellä tumpuloivia hiihtokoululaisia kolaroimalla. Jahka naperoita on tuuppinut tarpeeksi hangen pintaan, välipalakeikka on pulkassa. Hauskan kisan kiperämmässä variaatiossa tönitään taitavia harrastajia. Aikarajan tuoma hermopaine vaikeutti kummasti kurvaileviin ihmisiin osumista, vaikka kisoissa mokomien väistely ei onnistu yrityksestä huolimatta.

Häiriköinnin ja väkivaltaisuuden nurjat puolet koetaan jännittävissä ski patrol -takaa-ajoissa. Kiukkuisesti hyökkäävät rinnepoliisit maksavat hiihtoharrastajien sorsimisen korkoineen takaisin. Vältin pienissä ryhmissä liikkuvien pollarien lähentely-yritykset vain luovien reittivalintojen, tiukan turbotuksen ja armottoman kurvailun yhdistelmällä.

Nelosvoltti kerien

Kattavan uramoodin temppuilumestaruuksia setvitään perusreittien ohella kiinteästi rinteiden kätköissä piileksivissä halfpipeissa ja jättihyppyreissä. Temppukisat eivät sopineet kilpa-ajon hapattamalle luonteelleni, sillä ne ratkaistiin nopeuden ja häikäilemättömyyden sijaan tyylillä ja taidolla. Onneksi pakollisten kilpailujen pistetavoitteet ovat miellyttävän maltillisia. Bonuskisojen Kikka "Kombo" Kolmoset koettelivat jo pärevarastojeni riittävyyttä.

Lystikkäissä ja aikarajoilla kiristetyissä erikoiskilpailuissa tavoitetaan klassinen vielä kerran -mentaliteetti. Tavarametsästyksen optimireittiä on pakko viilata aamuyöhön ja makeaan loppuun saakka. Homma toimii erinomaisesti, sillä kämmien syy löytyy aina hikisen padin ja ruman sohvan välistä.

Parasta vaihtelua pelimuotoihin ovat lumikosketuksen minimointi -tehtävät. Uhrasin toisenkin tovin etsiessäni tarpeeksi jykeviä hyppyreitä, pitkiä kaiteita ja kaatuneiden puiden runkoja. Railausketjujen ja superpitkien hyppyjen tavoittelusta irtosi luonnetta kasvattavia ja tervehenkisiä pakkomielteitä. Ovelasti vuoren avainkohtiin sijoitetut tehtävät opettavat huomaamatta reittien salaisuuksia, kuten hirmuisia railausketjuja ja hämäriä oikopolkuja.

Moninpelin virkaa toimittaa jaetun ruudun kaksinpeli, jossa tahkotaan uramoodista tuttuja kisoja. Miten olisi pari graafisesti kevyttä reittiä ja multitap-tuki? SSX 3:n kaksintaistelupohjainen nettipeli oli fiasko, joten SSX On Tour unohtaa netin kokonaan.

SSX On Tour maistui yllättävän tuoreelta. Vanhojen tähteiden lämmittelyn sijaan sain tuhdin annoksen vauhtia, komeita maisemia ja monipuolisia tehtäviä. Valitus ja vaikerointi jäi minimiin ja siihen on syynsä. SXX On Tourissa ei ole merkittäviä puutteita ja tekemistä piisaa pitkäksi aikaa. Överiksi vedetystä arcademeiningistä ja snoukkarealismin puutteesta on turha kitistä, sillä se on SSX:n tavaramerkki.

90