SSX Tricky (GBA)

EA Sportsin arcade-pelejä työstävä Big-tiimi iski kultasuoneen heti ensiyrittämällä PS 2:n SSX-snoukkapelillä. Pelistä julkaistiin ykkösosan terästetty SSX Tricky -versio, joka ilmestyi kaikille konsoleille ja nyt myös Gameboy Advancelle.

SSX Trickyssä kilpailut on jaettu kahteen luokkaan. Lautakrossissa syöksytään rinnetta alas viiden laskijan ryhmissä, jolloin temppuilemalla ja vastustajia tönimällä lautailija saa lisää ruutia turbo- ja uber-kikkamittariin, joilla voi lisätä vauhtia tai temppupisteitä.

Temppuskaboissa vastustajien virkaa toimittavat aika- ja pisterajat. Kikkakisoissa krossiradoista tutuille pätkille on lisätty liuta kaiteita railattavaksi, joiden lisäksi lautailijat osaavat erilaisia spinnejä, voltteja ja grabeja. Pelimuodoista temppukisoissa on enemmän jännitettä kohtuullisen tiukkojen pisterajojen ansiosta.

Ratoja on kahdeksan, mutta käytännössä vaihtuvia tekijöitä ovat vain maiseman väri, estepalikoiden grafiikka ja rataelementtien järjestys. Väylät ovat tappavan monotonisia ja surkean näkyvyyden pilaamia koukeroita.

Surkean ratasuunnittelun vastapainoksi kontrollit ovat reilassa, sillä snoukkaaja reagoi komentoihin riittävän ripeästi ja temput irtoavat vaivatta. Valitettavasti douppaamaton murtomaahiihtäjäkin pysyy Trickyn syöksyvauhdissa mukana, joten toimiva ohjaus ei juuri latteaa fiilistä piristä.

Gameboy Advancen tekniset rajat puskevat vastaan, sillä radat piirretään kunnianhimoisesti ehdalla kolmiulotteisella polygonigrafiikalla. Seurauksena ruudunpäivitys puksuttaa korkeintaan siedettävään tahtiin ja piirtohorisontti on laskijoiden sylissä. Järkälemäiset maisemaklimpit tupsahtavat mäkeen suoraan tyhjästä, mutta se ei fiilistä haittaa, sillä radat ovat vain leveitä näkymättömien voimakenttien rajoittamia tylsiä kouruja.

Gameboyn SSX Tricky on väsynyt käännös nopeaan ja komeaan grafiikkaan nojaavasta PS2-versiosta. Nintendon käsikonsolin rahkeet eivät yksinkertaisesti riitä samanlaiseen kokemukseen, joten toilailu olisi pitänyt dumpata kinokseen jo ensimmäisessä suunnittelupalaverissa.

58