SSX Tricky (PS2) – Lumikenttien kutsu

EA Sportsin BIG-tiimin SSX-lumilautapeli oli viime talven yksi suurimmista yllättäjistä. Pelin vauhti ja viehätys eivät haalistu jatko-osassakaan.

SSX Tricky on historiallinen peli, sillä se on ensimmäinen käännös, joka on tehty samalle koneelle kuin alkuperäinen peli. SSX DVD -projektin tarkoituksena oli julkaista lumilautahitistä hieman päivitetty DVD-versio. Samalla työstettiin SSX-käännöksiä sekä GameCubelle että Xboxille. EA:n johdon mielestä käännöksiin tuli niin paljon muutoksia, että lopulta PS2:n SSX DVD -projektista luovuttiin ja tilalle tehtiin SSX Tricky eli SSX-käännös.

SSX-lumilautapelissä ei edes pyritä realismiin, vaan kaikki lyödään yli hahmoista rinteisiin: ilmalennot kestävät sekuntikaupalla eikä äkkipysäys kolmestakymmenestä metristä tasamaalle tunnu missään. Vauhti ja korkeuserot kouraisevat mahaa. Realismia on mukana vain tuntumassa, sillä kovaksi tampattu lumi, koskematon puuteri ja paljas jää vaikuttavat laudan liikkeisiin.

SSX Tricky ei eroa valtavasti alkuperäisestä SSX:stä. Radoista vain kaksi on uusia, mutta vanhoja on muokattu niin paljon, että ne tuttuudesta huolimatta tuntuvat tuoreilta. Uusista rinteistä persoonaton Garibaldi on heikko, sillä siitä puuttuvat kokonaan omaperäiset kikat. Alaska pystysuorine pudotuksineen on toimivampi, mutta mitään Tokyo Megaplexin tapaista ihmisflipperiä ei uusilla radoilla nähdä.

Sadan metrin pudotus

Reiteillä ei ole tiukkoja reunoja vaan niissä on runsaasti oikopolkuja tai vaihtoehtoisia kohtia. Kesken laskun voi hyppy kielekkeen yli jäädä lyhyeksi, jolloin laskija putoaa sata metriä rotkon pohjalle, nousee pystyyn ja jatkaa pitkin jäätynyttä joen uomaa. Pakollista kisareittiä ei ole, mutta maalilinjan yli on päästävä.

Pelimuotoina ovat kikkailijoiden suosikkina temppukisa ja nopeuslasku, jossa syöksytään rinteitä alas. Molemmat kisamuodot on jaettu yksittäisiin koitoksiin ja mestaruussarjaan ja pärjääminen avaa uusia ratoja, hahmoja, lautoja ja kuteita.

Kaksinpeli on turha, sillä kiinnostavin vaihtoehto on laskea yksinpelin lumikrossia aina vuoroa vaihtamalla. Kaksinpeli jaetulla ruudulla ei innosta, sillä pikkuruista ruutua tihrustaessa menosta katoaa hetkessä se vauhti ja viehätys, mikä tekee pelistä kiinnostavan.

Uudet jujut

Temppusysteemi on jatko-osan uudistuksista radikaalein, vaikka perusta onkin entinen. Temppukirja, johon merkitään kaikki onnistuneet liikkeet, on jaettu lukuihin. Ensimmäiset liikkeet ovat helppoja grapejä, mutta temput vaikeutuvat luku luvulta.

Kisan aikana tempuista saatua bonusta voi käyttää entiseen malliin vauhdin nopeuttamiseen. Halutessaan bonukset voi säästää uusien supertemppujen tekemiseen, mikä vaatii koko mittarin täyttymistä. Supertemput ovat vielä liioitellumpia kuin lumilautailusta ideansa lainanneet normaaliliikkeet. Niissä hahmo heittelee itseään ja lautaansa fysiikasta välittämättä, mutta näyttävyydestä huolimatta idea ei oikein toimi.

Supertempuissa ärsyttää se, että ne ovat tempuista monimutkaisimman näköisiä ja kuitenkin helpoimpia tehdä. Kun kikkamittari täyttyy, supertemppuun riittää pelkkä korkea loikka ja kahden napin pohjaan painaminen. Kone tekee jopa alastulon automaattisesti, jos vain ilmaa alla riittää.

Myös temppujen kontrollit ovat muuttuneet, vaikkei ykkösen erinomaista ohjaustuntumaa ole hukattu. Nyt tatista voi säätää vain lautailijan tasapainoa, ja varsinaiset temput, kuten spinnit, tehdään suuntanäppäimistä. Ratkaisu toimii hyvin, vaikka peukaloa joutuukin siirtelemään jatkuvasti.

SSX ei vaikuta enää yhtä komealta kuin vuosi takaperin vaan pikemmin riittävän hyvältä. Pimeää rinnettä valaisevat soihdut hohtavat nätisti, mutta osa hahmoista tuntuu rujoilta. Ongelma kuvankaappausten kanssa on sama kuin monien muidenkin pelien kohdalla: SSX viehättää vain vauhdissa, kun näkee laskijoiden syöksyvän kuolemaa halveksien tolppien ja kurujen ohi.

DVD-projektia ei kokonaan kuopattu SSX Trickyssä, sillä DVD:llä on extroina tekijöiden haastatteluja ja videokuvaa kuin elokuvan teosta. Extroista paljastui myös suomalaisen The Rasmuksen mahtuminen pelin soundtrackiin, mikä oli ainakin minulle uutinen.

Lisäherkkuna SSX tukee laajakuvaa, mutta ei edelleenkään 60 hertsin televisiota. Huonompi homma, sillä jopa jenkkiversion ennakkobeta pyörii vikkelämmin kuin eurooppalainen arvostelukappale. Euroversio on toki nopea, mutta valtaosa pelin näyttävyydestä tulee juuri vauhdista.

SSX Tricky on viihdyttävää revittelyä. Harmi vain, että tunnelma on jatko-osassa vaisumpi eikä pelillisiä muutoksia ole kuin muutama. SSX:n taustatarinassa hahmot Jurgen ja Hiro jäivät Trickystä pois, koska miehet loukkaantuivat kesäkaudella. Ensi talvena kaverukset lupaavat olla taas rinteessä, joten aika varmasti nähdään myös SSX 3.

88