"Vastarinta on turhaa. Hienot pelimekanisminne unohdetaan ja assimiloidaan kloonattuun naksuhöttöön." Tosiaikaborgien kollektiivi on jälleen liikekannalla.
Vuonna 2000 puhuin kauniita sanoja Star Trek: Armadasta, Activisionin Star Trek -tosiaikanaksusta. Kehuin uusia ideoita, kuinka normaalin yleistetyn osumapistesysteemin asemasta aluksissa ensin kärsivät suojat, sitten runko ja välissä ottavat niin aseet, miehistö, elossapitojäjestelmä kuin moottoritkin vahinkoa. Tosin nurisin siitä, kuinka pääpaino on vieläkin liikaa massiivisissa armadoissa, mikä teki pelistä turhan kaavamaisen toimintanaksun.
Star Trek: Armada II todistaa yhden asian: Pelaajien kommentteja ei saa ottaa liian tosissaan, koska nämä toivovat kaikkea ajattelematta, onko siitä hyötyä, onko se tärkeää tai mitä se tekee pelille. Armada II antoi armadisteille mitä nämä pyysivät, ja parin hyvän uudistuksen vastapainoksi Armadan poika vetäisee varppi-ysillä Tavanomaisuuden tähtisumuun.
Star Trekcraft
Armada II kiikkuu toimintanaksujen sukupuussa War/Starcraftien oksanhaarassa. Se tarjoaa mittavat kuusi täysin erilaista lajia (federaatio, klingonit, romulaanit, kardassit, borgit ja species 8472), ja eri yksiköt (siis alukset), joille laajennusrakennukset kehittävät erilaisia bonusaseita tai voimia. Rakennuksen vaatimia resursseja ovat miehistö, metalli, latinum ja dilithium-kristallit. Rakentaa voi kaikkia naksujen vakiorakennustyyppejä tuotantolaitoksista puolustuslaitteisiin Trek-kuorrutuksella. Tietokone pelaa yhtä tyhmästi kuin näissä peleissä yleensä.
Yksinpelikampanjassa on 30 tehtävää kymmenen paketeissa, ensin federaation, sitten borgien ja lopuksi romulaanien veluurihaalareissa. Tehtävät ovat tuttua peruskauraa, vaikka ilahduttavasti aina ei päämäärä ole sen viimeisenkin vihollisen tuhoaminen.
CubeGame
Koska Armadaa tuli kehaistua, ansaitsee myös kakkososa päähäntaputtelua. Rodut ja alukset ovat pääsääntöisesti keskenään erilaisia, mikä on erinomainen juttu. Se, että osumapisteiden asemasta vahinkoa ottavat suojat, runko ja aluksen alijärjestelmät, on elegantin toimivaa. Automaattisesti toimivat lisäaseet miellyttivät minua, ja edelleenkin aluksia ja rakennuksia saa kaapattua työntämällä niihin valtausjoukkoja transporttereilla. Starcraftista on osattu kopioida toimivat tuotanto- ja raaka-ainekuviot (näitä ovat nyt metalli, miehistö ja dilitihium).
Hyviä uutuuksia ovat kentän suurempi koko ja nopea liikkuminen varppimoottoreilla. Tällöin alus on haavoittuvampi. Myös muodostelmat, vaikkakin niukat sellaiset, ovat hyvä uudistus. Borgien neljästä vakiokuutiosta kasattu mahtikuutio pelottaa kuin esikuvansa.
Z-akseli huonosti jakseli
Käsi pois pääkarvoista ja jalka pelin persuksiin. Armadassa ja Starfleet Commandeissa jotkut valittivat, kun peleissä ei ole kolmatta ulottuvuutta (Z-akselia). Armada II:ssa on, ja enpä turhempaa lisäystä keksi. Ainoa hyöty on moninpelissä survoa armadansa Z-akselin pohjalle hämääväksi pikku tihruksi.
Grafiikkaa voi katsoa joko klassisena 2D-pöytänä tai Homeworldin tapaisena 3D-systeeminä. 3D-tilassa peliä ei oikeastaan voi pelata, 2D-tilassa pelattavalla zoomauksella joka alus näyttää USS Kärpäsenkakalta, eikä rakennuksia erota toisistaan edes niiden oma äiti.
Jos Armadassa peli nojasi liikaa armadoihin, kakkosessa massatuho on potenssissa kaksi. Yhdessä tehtävässä tuotetaan ja tuhotaan parin oikean Tähtilaivaston verran aluksia, ja jopa mahtavat Galaxyt, borgikuutiot ja D'deridexit ovat tökkäämällä tuhoutuvaa tykinruokaa. Tämä on täsmälleen väärä suunta. Vaikka formaatti olisi muuten ihan sama, massarushauksen asemasta yksittäisen aluksen olisi pitänyt kohota pääosaan. Tämä toimi hyvin mainiossa Starships Unlimited: Divided Galaxies -pelissä, jota eksyin aina pelaamaan kun Armada II maistui puulta.
Arma Njet
Star Trek Armada II ei ole huono, se on turha. Maailma ei kaipaa enää yhtäkään vakiokaavalla väännettyä toimintanaksua (eikä Everquestia matkivia nettiroolipelejä). Armada II ei myöskään kerää Star Trek -bonuksia, siihen ei riitä Patrick Stewart ja alusten tuttu ulkomuoto. Moninpelissä on paljon säädettävää ja teknisesti se toimii hyvin, mutta neljännen rushaushäviön jälkeen siirryin paremmille pelimaille.
Trekkerin onneksi Bridge Commander näyttää todella lupaavalta, ja aina on vaihtoehtona Starfleet Command II vahvistettuna Next Generation -modilla, jos todella haluaa kokeilla, onko kykyä kipparoida avaruusalusta.
Trek-peleissä on sellainen ongelma, että pelitalojen tutkimusten mukaan rivitrekkeri ei osaa pelata kuin yksinkertaisimpia Trek-pelejä. Omassa pöytälaatikko-fanfictionissaan kapteeni Donitsi pistää borgeja pinoon kuin Kirk tietokoneita, mutta kun vaaditaan edes vähän taitoa, federaation sankarilla menee peukku suuhun. Jos Picard olisi yhtä onneton, puhuisimme kaikki borgia.
78
