Star Trek: Hidden Evil (PC) – Orpopojan niskaote

Star Trek: Hidden Evil on Star Trek -lisenssin uusimman herran, Activisionin, päänavaus. Kun pelistä on vastuussa scifi-seikkailuista tunnettu Presto, peli saa varmasti trekkerin iloiseksi.

Juoni sijoittuu Star Trek: Insurrectionin jälkeiseen aikaan, ja elokuva olisi syytä nähdä ensin, ettei tarvitse arvailla mikä kukin on. Son'at ovat palanneet ba'kujen luo, mutta rakentaessaan omaa siirtokuntaansa he törmäävät muinaisen kulttuurin jäänteisiin. Vaihteeksi. Picardin, Datan ja Vulcanissa kasvatetun terralaisen kokelas Sovokin tutustuessa paikkaan osa son'a-siirtolaisista paljastuukin son'of'a'bitcheiksi. Yhteistyössä kapinallisen romulaanikapteenin kanssa he pöllivät kaivaukselta muinaisen geeniaseen, joka uhkaa – ei vähempää kuin – maailmankaikkeutta.

Presto Studios on tunnettu sellaisista arvostetuista scifi-seikkailuista kuin Journeyman Project -sarja. Preston oma kertomus Hidden Evil -projektista löytyy osoitteesta www.gamasutra.com ja se on ajatuksia herättävää luettavaa.

Dump the core!

Hidden Evil on suunnattu Star Trekiä katselevalle satunnaispelaajalle. Se on tarkoituksella helppo, koska potentiaalista huolimatta vain joka kymmenes trekkeri on ostanut Trek-tietokonepelin, mihin syynä on se, että ne "näyttävät niin vaikeilta". Siksi pelin taistelussa on automaattitähtäys, viholliset tekevät niukasti vahinkoa ja pelaajan phaser on ältsin vahva. Tämä on kaupallisesti järkevää, sillä esmes Jenkeissä ja Englannissa Trekillä on pirusti painoarvoa.

Presto on itse sitä mieltä, että he tekivät hyvän pelin ja vielä aikataulussa. Minä olen sitä mieltä, että Prestolla viiraa ja pahasti: Hidden Evil on toki lyhyt ja yksinkertainen, mutta se on myös ideaton, surkeasti toteutettu ristisiitos, joka ei onnistu sen paremmin toiminta- kuin seikkailupelinäkään.

Kättelytason typeryytenä Presto Studios on hylännyt hiiren kokonaan, mikä tiputtaa pelattavuuden D-luokkaan, ja päätynyt juoksuttamaan kankeita 3D-malleja valmiiksi renderoiduissa, ruudun kokoisissa taustoissa. Pelaajan perusvarustus on phaser, trikoorderi (joka vastaa TUTKI-komentoa) ja hyödytön kommunikointilätkä. Kentältä tietysti löytää lisää roinaa.

Automaattitähtäys toimii niin huonosti, ettei se riitä kompensoimaan kankeasti kääntyvän spriten aiheuttamia ongelmia pelin taisteluosuuksissa, jotka varsinkin pelin loppupuolella tekevät pelaamisesta yhtä helvettiä. Semminkin kun Preston phaser on hitaasti ampuva tehoton röpövehje, ja terveysboostit ovat harvassa. Eikä tämä edes ole pahinta.

Niskasta kiinni

Hidden Evil koostuu yhdeksästä jaksosta. Ykkösosuus on harjoitustehtävä, jossa holokannella tainnutetaan romulaanivartija vulkaaninipistyksellä. Koska käyttöliittymä on susi, se vaati minulta noin 20–30 yritystä ja onnistui jotakuinkin sattumalta.

V-käyrä onneksi tippuu, kun seikkaillaan son'a-siirtokunnassa ja kaivauksella Picardia pelastamassa. Osuus on hyvin yksinkertaista seikkailua ammuskelulla. Kehnosti toteutettu ammuskelu haittaa paikoitellen ja vaatii turhaa latailua.

Sitten päästäänkin romulaanien avaruusasemalle, missä näkymättömyyspuvulla ja vulkaanien niskaotteella pitää soluttautua sisään. Vähän logiikkaa: koska niskaote toimii tuurilla, seuraa siitä että... Kapteeni! Käyttäjä ylikuumenee! Peliromppu tuhoutuu 10 sekunnissa! Syöttäkää huijauskoodi! Äkkiä!

Loppuhuipentuma Enterprisellä on lähes yhtä tuskaa: kuvitelkaa pelaavanne Half-Life läpi aseenanne hernepyssy, jonka tulinopeus on hidas, ja ilman terveysboosteja.

Koko pelin läpipeluu (hyppäämällä cheatilla romulaanien ohi) vei jotain viiden tunnin paikkeilla. Hauskaa ei ollut, sillä parhaimmillaankin Hidden Evil on keskinkertaista huvia.

Trekkeritön

Hidden Eviliä ei pelasta edes sen Trek-yhteys. Kun lähdetään värkkäämään lisenssipeliä, varsinkin Star Trekin kaltaisesta aiheesta, pääedellytyksenä on että lähdemateriaali hallitaan ja siitä pidetään. Interplayn Trek-seikkailupelit onnistuivat juuri siksi, että ne muistuttivat TV-sarjaa paitsi juoneltaan myös ongelmanratkaisultaan, ja trekkerit palkittiin sisäpiirin vitseillä.

Hidden Evil taas tekee kaikki mahdolliset virheet. Sen käsikirjoitus on kliseinen, ja peli nojaa heikkoon elokuvaan. Sitten on näitä typeriä ratkaisuja. Suunnittelijat ovat halunneet mukaan vulkaanien tainnuttavan niskarutistuksen. Yksinkertaisimmin tämä olisi onnistunut vulkaanipäähenkilöllä, mutta ei. Kokelas Sovok onkin vulkaanien kasvattama orpo maanpoika, joka yritti kolinahria (riittiä, jossa tunteet kuoletetaan kokonaan), mutta epäonnistui ja liittyi Tähtilaivastoon. Vitsi piilee siinä, että pelin Sovok on kaikkea muuta kuin kylmän looginen, tunteensa kontrolloiva vulkaani. Ei ihme, että kolinahr meni ketuiksi.

Picard ja Data ovat puhtaasti hyödyttömiä kulisseja, eikä pelistä irtoa yhtään sisäpiirivitsiä tai muuta trekkerivänkää. Samaa designfilosofiaa (Trek-peli rahvaalle) edustavat Simon & Schusterin multimediapelit Star Trek: Klingon ja varsinkin Star Trek: Borg ovat tähän verrattuna huippukamaa.

Activisionin seuraavat pelit ovat Armada (tosiaikanaksuttelu) ja Security Forces (3D-räiskintä), mikä on aika paljastavaa. Eletään kuitenkin toivossa.

Star Trek: Insurrection

Ohjaus: Jonathan Frakes

Käsikirjoitus: Michael Piller

Trek-filmien kuuluisin kirous on se, että parittomat filmit ovat surkeita. (Paitsi III, joka oli ihan OK). Äskettäin videolle ilmestynyt Insurrection (suomeksi Star Trek: Kapina) ei ole poikkeus sääntöön.

Briar Patch (Orjantappurapensas) on avaruuden osa, jossa metafaasinen säteily tekee hippimäisten ba'kujen asuttamasta planeetasta käytännössä nuoruudenlähteen. Federaatiolla ja son'alla on tarkkailuasema planeetalla. Epäkuntoon menevä, tarkkailijat panttivangiksi ottava Data paljastaa epäsuorasti Picardille ja muille katalan juonen. Son'at sekä tietyt piirit Federaatiossa aikovat heivata ba'kut nikkiin ja valjastaa metafaasisen säteilyn omaan käyttöön. Pyhää Prime Directiveä uhmataan! Siinä elokuva kuluu kun Picard luotsaa ba'kuja turvaan, ja Riker porhaltaa Enterprisellä Federaatiolle valittamaan.

Vähemmän kiinnostavaa juontaa paikataan (ainakin yritetään) huumorilla ja Picardin sekä Rikerin lemmenongelmilla, mutta koko hommasta puuttuu pointti, koska ba'kujen kohtalo liikuttaa tasan yhtä paljon kuin sen yhden loppuplaneetan kohtalo elokuvassa Generations.

Kyllähän Insurrectionin tuskatta katsoo, mutta se on kuin keskinkertainen Next Generation -jakso. TV:ssä tämä vielä menisi, mutta kun elokuva maksoi 75 miljoonaa taalaa (joista 20 Patrick Stewartille) ja takaisin tuli vain 70 miljoonaa Jenkeissä, mikä tekee Insurrectionista toiseksi huonoiten menestyneen Trek-elokuvan, ja ensimmäisen, joka tuottaa tappiota.

Kun Deep Space 9:sta unohtaa sellaiset 7. kauden rasitteet kuin Vic Fontaine, Vic Fontaine ja Vic Fontaine, niin se poistui ruudusta kunnialla. Näin Star Trekin perintö on kutistunut Voyageriin, jonka katsojaluvuissa ei ole kehumista, joten saa nähdä miten Star Trekin käy. Varsinkin kun Paramount ei ole ilmoittanut, että elokuvat jatkuisivat.

Nnirvi

50