Lucasin firmat tiristävät Star Wars -elokuvista kaikki mehut: leffojen karismaattiset roistot kelpaavat jo pelien sankareiksi. Puhtoisien jedien sijaan valokeilaan astuu Episode II:n munakkain sälli, palkkionmetsästäjä Jango Fett.

Minkä Cubellaan missaa sen PlayStation 2:staan löytää. Bounty Hunter julkaistiin Cubelle viime vuoden lopussa, mutta laatuongelmissa toikkaroivan LucasArtsin peli jäi katveeseen. Syyttä vai ei, se selviää nyt.

Klooni sodassa

Star Wars: Bounty Hunter seuraa Jango Fettin vaiheita ja juonen koukerot sijoittuvat aikaan ennen Episode II:n kohtalokkaita käänteitä. Mystinen Bando Gora -kultti hyödyntää Naboon taistelun jälkeistä sekasortoa ja murjoo kovalla kädellä galaksin tärkeimpiä teollisuuskeskuksia. Bando Goran hämärät kuviot eivät sovi Darth Sidiouksen synkkiin suunnitelmiin.

Kreivi Dooku alias Darth Tyranus saa tehtäväkseen Bando Goraa johtavan Komari Vosan elimoinnin ja kloonisotilaaksi sopivan kohteen etsimisen. Dooku hoitaa molemmat hommat yhdellä iskulla. Kreivi tarjoaa Bando Goraa päsmäröivän vosun päästä mielettömän krediittipinon. Liki mahdottomasta keikasta selviävä heppu sopii myös klooniarmeijan siemeneksi.

Kovaotteisen soturin ei tarvitse liiemmin kypärää raapia, sillä kiipeilyllä höystetyt räiskintätehtävät sullotaan läpi kapeista putkista. Kliinisissä maisemissa ei ole juuri mitään turhaa. Olennaiseen keskittyminen on selkeää, mutta samalla meininki tuntuu kuivalta esteradalta elävän maailman sijaan. Illuusio rikkaasta Star Wars -universumista jää suunnittelijan fantasioihin. Paikoitellen loikan mokaaminen pudottaa Jangon putken varhaisempaan osaan, mutta saman pätkän uudestaan ravaaminen ei tilannetta korjaa.

Maisemat ovat tuskallisen usein tympäiseviä, ruskeanharmaita Quake-teknoluolia. Coruscantin elokuvissa kuhiseva planeettakaupunki näyttää pirteämmältä, mutta putkifilosofia ja tekniikan rajat kutistavat valtavan megalopolin korkeaksi Klaukkalaksi. Komeaan Jango Fettiin uhrataan läjäpäin polygoneita. Sooloilu näkyy kulmikkaissa vihollisissa ja laajoissa huoneissa ryytyvänä grafiikkana.

Lara's Gym

Jango osaa kiipeillä ja roikkua kuin neiti Croftin treenikaveri. Kiipeilyn pikkuseikat rullaavat automaattisesti, joten akrobatia sujuu miellyttävällä varmuudella. Sopivien kielekkeiden ja muiden tasojen etsiminen rytmittää mukavasti toimintaa. Monipuolinen liikearsenaali animoidaan olennaisilta osiltaan realistisesti ja sujuvasti. Kontrollit reagoivat kaikin puolin napakasti.

Rakettireppu on mandalorialaisen soturipuvun kuuluisin osa. Laite lisää reilusti loikkien korkeutta ja pituutta. Potentiaalisesti hauskaa vehjettä latistaa surkea bensatankki, sillä leffoissa repulla lennetään ainakin puolet kauemmas.

Vängästä häkkyrästä revitään kaikki irti, joten LucasArts tunkee melkein joka toiseen kenttään ärsyttäviä pomppuinfernoja. Joskus lentomatkaa venytetään lisäbensasäiliöllä. Jos tupeksit pitkän lennon, toista kertaa et saa enää yrittää, sillä bensabonukset ovat kertakäyttöisiä. Kenttä täytyy aloittaa uudestaan, vaikka jatkoyrityksiä olisi vielä jäljellä.

Sössityt loikat päättyvät liian usein suoraan surman suuhun. Muutamissa tarkkuutta vaativissa paikoissa kameramies törttöilee vastuuttomasti. Linssi saattaa kiepahtaa juuri hyppyhetkellä täysin päättömään suuntaan ja rajallisen rakettilöpön myötä korjausliikkeistä ei ole mitään iloa.

Palkkiot pussiin

Suurin osa vihollisista listitään hopeanhohtoisilla blasteripistooleilla, jotka lukittuvat automaattisesti lähimpään viholliseen. Pyssyillä voi ampua vapaasti tähtäyskamerasta, mutta tällöin liike ryytyy hiipimiseksi. Kamera tekee sekavia kiepahduksia etenkin pomomatseissa. Automaattisihti kohdistuu pomoon ja pikkunilkit jäävät pimentoon.

Tyylikkään panssaripuvun vakiovarusteisiin kuuluvat myös myrkkynuolet, köysi, liekinheitin ja palkkioskanneri. Satunnaisesti Fettin kouriin tarttuu blasterikiväärejä, lämpökranaatteja ja reppuohjuksia. Jostain syystä Jango ei viitsi koukistaa liipaisinsormea hypätessään, mutta lyhyen rakettisyöksyn aikana räiskintä onnistuu. Aseet ja masiinat mekkaloivat mehukkaasti elokuvista tutuilla efekteillä.

Yhden tehtävän käänteissä taunon kuollaan tässä kuitenkin -tekoälyttömyyden mukaan syliin ryysiviä vihollisia niitataan sadoittain. Muhkeat joukkomatsit ovat parhaimmillaan jännittävän raivokkaita koitoksia, mutta muurahaisten aivoilla ryyditetyt vastustajat vesittävät fiiliksen ennen pitkää. Lukuisia kuolemia siivitetään hupaisilla animaatioilla. Viikatemiehen korjaamat heput kouristelevat, kompuroivat, putoavat ja rääkyvät riipaisevasti.

Tallennussysteemi noudattaa tuttua filosofiaa, eli Jango siirtyy kortille tutimaan vain tehtävän lopussa. Riittävän tiheään ripoteltujen aloituspisteiden ja viiden jatkoyrityksen per kenttä myötä keikat ratkeavat useimmiten ilman yletöntä junnaamista.

Jos sivuuttaa Jango Fettin mainion olemuksen ja laista piittaamattoman antisankarin jämäkän luonteen, tassuun jää intohimoton lisenssiräiskintä. Tekoälyn, kameran ja kenttäsuunnittelun puutteet upottavat periaatteessa kiinnostavan toiminnan kaurapuuroon. Päivä ei vieläkään paista LucasArtsin risukasaan.