Ennen olivat elokuvat rautaa ja TV-sarjat roskaa, nyt Stars Wars -elokuvien spin off -sarjat näyttävät valkokangasesikuvilleen huttin munat.
Keisari Igerin Disney-imperiumin ohjelmalaivasto Plus lähestyy Suomea. Disney Plussalla ainakin kaksi sarjaa on katsomisen arvoisia, ja bonuksena pelastavat Star Warsin hupenevaa mainetta.
Tätä katsoisi Anakin
Joskus mietin, että Star Warsit olisi voinut jättää niihin kolmeen klassikkoon. Lucasin oma prequel-trilogia ei ole hääppöinen, joskin se sentään kertoi kokonaisen ihan koherentin tarinan elikkä Anakin Skywalkerin kaaren galaksin nuorimmasta kilpurikuskista Darth Vaderiksi. Se myös tuhlaa parhaan pahiksen sitten Darth Vaderin. No, Darth Maul saa sentään taustakseen yhden John Williamsin parhaista Star Wars -teemoista.
Kuningatar Amidalan, Darth Maulin, jedien ja kreivi Dookun vastapainoksi siinä oli sellaisia kauheuksia kuin Jar Jar Binks, midikloriaanit, Noooooooo! ja Anadala/Amikin-”romanssi”. Toisaalta prequelit ovat GW Bush nuorempi, joka The Last Trumpin jälkeen ei enää tunnukaan niin huonolta vaihtoehdolta.
Elokuvat on nähnyt jokainen Star Warsista kiinnostunut, mutta monikaan ei taida olla nähnyt Clone Wars -sarjaa (2008), joka sijoittuu elokuvien 2 ja 3 väliin. Pikagallupin perusteella mielenkiinnon ovat tappaneet elokuvat ja se, että sarja on tyylitelty tietokoneanimaatio.
Virhe kannattaa korjata, koska Clone Wars on sitä Star Warsia, jota katsoo ilokseen. Sarja tekee Kloonisodasta ihan todellisen sodan. Pääsankarit ovat Obi-Wan Kenobi, Anakin Skywalker sekä tämän padawan Ahsoka Tano, mutta sarja taustoittaa vapaasti koko universumia. Se kertoo yleensä noin kahden kolmen jakson tarinoita, joissa keskitytään kloonisotilaiden ongelmiin, Boba Fettin nuoruuteen, Dathomirin noitien tuhoon, jopa Darth Maulin myöhempiin vaiheisiin. Myös Dooku ja varsinkin Grievous saavat luonnetta, ja bonuksena Jedi: Fallen Order avautuu ihan eri tavalla.
Vaikka ote on kevyen menevä ja seikkailullinen, mukana on reippaasti harmaan sävyjä, jopa mustuutta. Anakinin sankaruus natisee liitoksissaan. Hahmoja, myös hyviksiä, kuolee, joskin verettömästi. Ja vaikka sitä ei näytetä, se, että Darth Maul tappaa viisi lasta kutsuakseen Obi-Wan Kenobin kylään, säväyttää.
Clone Wars saa niin paljon irti Prequel-universumista, että harmittaa ettei elokuvia ajettu saman filtterin, siis Dave Filonin, läpi. Jos sarjassa olisi tapettu Jar Jar Binks, tuo Imperiumin työrukkanen, onneni olisi täydellinen.
Ehkä niin olisi joskus käynytkin, mutta ikävä kyllä Clone Wars kankeloitiin viidennen kauden jälkeen, kun Disney osti Lucasfilmin. Paukut annettiin animaatiosarjalle Star Wars Rebels, joka sijoittuu prequelin jälkeiseen aikaan eli jedimetsästykseen ja Imperiumin nousuun. Filonin takia pistin Rebelsin odottamaan katselulistalle, joskin käsittääkseni kyseessä on Clone Warsiakin lapsiystävällisempi sarja.
Mutta tarina päättyy kuin Jedi paluu, juhlaan ja ilotulitukseen. Vuonna 2014 Netflix julkaisi kuudennen ja viimeisen kauden (13 jaksoa) nimellä The Lost Missions, mutta parasta on, että helmikuussa 2020 seitsemäs ja viimeinen kausi ilmestyy Disney + -palveluun, ja ilmeisesti vetää juonilangat loppuun.
What Would Baby Yoda Do?
Syy, miksi innostuin katsomaan Clone Warsin, oli Dave Filonin tuoreempi projekti, viime vuonna hitiksi noussut ja kehuttu The Mandalorian. Voima Pelasti Nikon ja salli minun katsoa jaksot jokseenkin putkeen, eli kahdeksan puolen tunnin jaksoa. Syyskuussa Disney-imperiumin ilosanoman pitäisi näkyä ilman kikkailuakin. Kannattaa siis ostaa Baby Yoda -nukkeja varastoon, niille tulee kyllä kysyntää.
The Mandalorian sijoittuu aikaan muutama vuosi Jedin paluun jälkeen Star Wars -galaksin laitamille, jossa piileksivät hämärämiehet ja romahtaneen Imperiumin jäännöksistä nousseet sotaherrat.
”Sankari” on lempinimellä Mando tunnettu mandalorialainen palkkionmetsästäjä (Pedro ”Narcos” Pascal). Hän saa tehtävän, missä tehdyn valinnan vuoksi hän saa peräänsä niin palkkionmetsästäjät kuin Imperiumin jäänteet. Tyylilaji on sekoitus samuraielokuvia vahvalla Lone Wolf & Cub -vivahteella, mausteena rutkasti länkkäriä. Homma on toteutettu vankalla tyylitajulla ja kunnon Star Wars -faniotteella, mutta puhtaasti hyvällä tavalla. Detaljia ja viittauksia muihin Star Wars -elokuviin ja -sarjoihin riittää bongattavaksi, mutta ei nolosti alleviivattuna vaan luontevasti.
Mutta show’n varastaa Baby Yoda (joka ei ole Yoda). Hän valloitti meemiversumin, ja sarjan nähtyäsi ymmärrät miksi: ilmeisen mekaanisella käsinukella on enemmän luonnetta kuin koko Disney-trilogian uudella joukolla (miinus ehkä Kylo Ren). Eipä sillä että The Mandalorianin muillakaan näyttelijöillä olisi häpeämistä.
Mukana on myös oikeasti vahva nainen, Kapinaliiton entinen iskusotilas Cara Dune, jota näyttelee entinen MMA-tähti Gina Carano. Imperiumin puolella loistavat Werner Herzog ja Giancarlo Esposito, Breaking Badin kanaveli.
Filoni näytti kyntensä Clone Warsissa, mutta The Mandalorianin toinen tuottaja on Jon Favreau, jonka Iron Man käynnisti MCU-vallankumouksen. Ei ihme, että lopputulos on heikoimmillaan viihdyttävää ja parhaimmillaan riemastuttavaa, oikealta Star Warsilta näyttävää ja ennen kaikkea tuntuvaa scififantasiaa.
Mikä maailmassa on vikana, kun Star Wars-elokuvat annettiin J.J. ”Trekintuho” Abramsin ja Rian ”Stawantuho” Johnsonin käsiin?
