Kun uudet pirteät jedit pomppivat kehään leikkimään hassujen otusten kanssa, kaksikymmentä vuotta valomiekkaa pidellyt klassinen Star Wars poistuu kuvioista, niin elokuvina kuin pelinäkin. Toivottavasti se vie mennessään myös kököt kirjat ja sarjakuvat. Samalla LucasArts vaihtaa sukupolvea, ja syksyllä ilmestyvä Force Commander on näillä näkymin vähään aikaan viimeinen vanhaan Star Warsiin pohjautuva peli.
Episode 1:n myötä LucasArts kokeilee muskeleitaan myös mediakontrollissa: elokuvaa ei saanut esittää kuin huipputeattereissa ja ilman mainoksia, mutta rautanyrkki kolhi myös pelimaailmaa. Peleistä ei saanut kirjoittaa mitään, ennen kuin PC Gamerit jenkeissä ja Englannissa ovat saaneet kalliit yksinoikeusjuttunsa ulos. Uutisten ja muiden ennakkojuttujen kuvituksena saa käyttää vain LucasArtsin omia kuvia, ja joka kuvassa pitää olla LucasArtsin copyright. Sun muuta sun muuta. Palpatine nauraa haudassaan.
Kivaa kaikille
LucasArtsin Star Wars -peleillä on hyvä maine, ja pääsyy siihen ovat Larry Hollandin X-Wing -pelit eli X-Wing (1993), TIE Fighter (1994), X-Wing vs TIE Fighter sekä sarjan hienosti päättänyt, äskettäin ilmestynyt X-Wing: Alliance. X-Wing on suurin piirtein määritellyt avaruustaistelupelien standardit. Star Wars -pelien hyvän maineen toinen jalka on 3D-taistelupari Dark Forces (1994) sekä Dark Forces II: Jedi Knight (1997). Minä kyllä sijoittaisin pelit sarjaan "hyvät, mutta reippaasti yliarvostetut pelit", mutta kansa on toista mieltä.
Muu Star Wars -tuotanto on vähintäänkin jakanut mielipiteet. LucasArtsin näkemyksen mukaan Star Warsia kannattaa tarjota muillekin kuin pelaajille, ja siksi pelejä tehdään myös bulkkirahvaan (oletettuun) makuun. Ensimmäinen kevytpeli tuli heti X-Wingin vanavedessä: Rebel Assault (1993) oli köykäinen ja kömpelö toimintapeli, jossa yksinkertaiset toimintaosuudet oli sidottu yhteen (silloin) näyttävästi. Sen tärkein meriitti oli julkaisuformaatti: romppu. Ruudulle tulvi filminpätkää ja aikanaan näyttävää grafiikkaa, ja korvia hyväili John Williamsin musiikki. Rebel Assault oli yksi niitä pelejä, jotka vauhdittivat romppujen vakiintumista, ja se oli melkoinen hitti.
Rebel Assault II: The Hidden Empire oli samaa teknisesti paremmin toteutettuna, mutta Stealth-TIE -juoni ei ollut kummoinen. Rebel Assault II:sta varten filmattiin ensi kerran sitten Jedin paluun uutta Star Wars -matskua. Pelit vääntää illassa-parissa läpi, ja minä kyllä pidin niistä, mutta en minä niistä mitään maksanutkaan.
Pahin peli oli Yoda Stories (1997), suoraan Miinaharava-sukupolvelle suunnattu, loputtomia kammottavia miniseikkailuja generoiva ohjelma, josta en löydä mitään positiivista sanottavaa. Paitsi että sen jälkeen Desktop Adventures -sarja haudattiin.
Varjot tulevat
Nintendoon Star Wars ilmestyi tasohyppelyinä, jotka pysyivät konsomiesten riemuna. Jo Nintendossa tuomittu Shadow of the Empire (1997) oli köyhän miehen Jedi Knight, joka myös ilmestyi samaan aikaan paremman veljensä kanssa. Pelin paras osuus oli sen alku, jossa snowspeedereillä ammuttiin ja lassottiin keisarillisia AT-AT- ja AT-ST -tankkeja Hothilla. Muut osat lopputaistelua lukuunottamatta olivat yksinkertaisia 3D-räiskintöjä, ja juoni oli taas vaihteeksi onneton.
Kun Shadowin alkujaksoa kehuttiin, tekijätiimin seuraava peli, Roque Squadron (1998), olikin sarja variaatioita tästä teemasta. Peli on ihan OK räiskintä, nätti kuin sika pienenä, mutta turhan yksipuolinen ja simppeli. Nintendokansa ilmeisesti kuitenkin piti.
Kevytkaman vastapainoksi Rebellion (1997) lupaili strategiaa Darth Vader -ympäristössä. Valitettavasti ainakin neljä pelaajaa viidestä pitää lopputulosta epäonnistuneena, kiitos kauhistuttavan käyttöliittymän ja kurjan grafiikan. Rebellion on ihan OK, JOS sitä pelaa pienessä galaksissa, Kapinallisina, ja antaa Imperiumille maksimitasoituksen. Pelin oikea ongelma on sen huonosti pelaava tekoäly, joskin se jää huonon käyttöliittymän ja kehnon grafiikan jalkoihin. Pahoin pelkään, että LucasArts veti Rebellionista väärän johtopäätöksen: sen, ettei strategia myy.
Viimeinen klassiseen Star Warsiin pohjautuva peli, Force Commander, vääntää ruudulle tosiaikaista strategiaa, ainakin kuvista päätellen mielenkiintoisen kolmiulotteisesti.
Kloonisodat
Star Wars -peleillä on ongelma: X-Wingin ja Jedi Knightin tekijät Larry Holland, Justin Chin ja Ray Gresko, eivät enää tee töitä Lucasille. Itse asiassa LucasArtsin maineeseen nostaneista pelintekijöistä ovat jäljellä enää Tim Schaeffer, Full Throttlen ja Grim Fandangon suunnittelija sekä Hal Barwood, Indy-seikkailujen isä. Kumpikaan ei ole ollut Star Wars -pelien kanssa tekemisissä.
Ensimmäiset kolme Episode 1: Phantom Merchandise -peliä ovat jo ilmestyneet, ja ne ovat selkeästi pahan markkinointi-Imperiumin koron alla. Phantom Menace on perus-Pleikkariformaatissa tehty köykäinen, hajuton ja mauton toimintaseikkailu. Racerissa tuntuu siltä, että konsoleiden ehkä suosituin lajityyppi, rinkulan kiertäminen mahdollisimman lujaa, on väen väkisin haluttu Star Wars -nimen alle. Lapsille tarkoitetun Lucas Learningin tekemä Gungan Frontier opettaa ekosysteemejä tuttuun Sim-tyyliin.
Uunissa on vielä kaksi Episode I -peliä: yksi josta ei kerrota mitään, ja Obi-Wan, joka on 3D-räiskintä Jedi Knightin malliin, tekijöinä kyseisen pelin lisälevyn Mysteries of Sith -tekijät. Toivottavasti LucasArts muistaa vielä meitä pelaajiakin. Tai sitten joku aamu Maan kiertoradalla on Kuolontähti (tm) ja kaikkien täytyy pitää LucasArtsin peleistä tai paukkuu.
En viitsi vielä vajota epätoivoon, sillä Episode I -elokuvia tulee vielä kaksi ja pelejä varmasti leegio, joten aina voi toivoa parasta. Ennusmerkit vain eivät ole hirveän hyvät. Kun puolen metrin nallekarhut lauloivat "jub jub" ja pistivät sekä Imperiumin sotilaita että näiden tankkeja vaivattomasti kasaan, tapahtui Star Warsissa käänne pahempaan. Phantom Menacen nähneet osaavat vastata kysymykseen: olisiko tästä elokuvasta ollut Star Wars -kultin kantaisäksi?
