Star Wars: The Force Unleashed (Xbox 360) – Pekka ja Pätkä jediritareina

Sithin elämä on kaikkea muuta kuin helppoa. Jatkuvasti pitää reissata ympäri galaksia mukiloimassa taantumuksellisia jedejä.

LucasArtsin The Force Unleashed (Pelit 9/2008, 85 p) osoittautui parhaaksi Tähtien sota -peliksi pitkään aikaan ja oli muutenkin viihdyttävä, joskin lyhyenpuoleinen toimintaseikkailu. Darth Vaderin salaisen oppipojan seikkailut ovat saaneet lisää pituutta kahden ladattavan lisäseikkailun myötä. Kumpikaan pikkulisäri ei varsinaisesti integroidu osaksi emopeliä, vaan ne voi pelata missä vaiheessa tahansa täysin erillisinä kokonaisuuksina.

Jedi Temple on Force Unleashedin varsinaisen tarinan sivujuonne. Starkiller matkustaa Coruscantissa sijaitsevan jeditemppelin raunioihin etsimään itseään, ja saa mitä tilaa. Vähän tylsästi jeditemppeliä kansoittavat samat viholliset, joita jo peruspelissä saa mätkiä ja viskellä pinoihin enemmän kuin tarpeeksi, eli perinteiset Imperiumin iskujoukot eri muodoissaan. Vaikeustaso on kuitenkin päätarinaa haastavampi, sillä pahalaiset käyvät kimppuun isoina laumoina. Erityisesti temppelin suurempien hallien putsaaminen vaatii hiukan miettimistä, keskelle tulitusta juoksemisella lähtee henki ripeästi.

Mukana on muutama näppärä pikku puzzle, joissa Starkillerin jedivoimia saa käyttää muuhunkin kuin stormtrooperien nitistämiseen. Koska seikkailu on pääpelistä erillinen pätkä, ei jeditemppelin salaisuuksia selvittäessään voi käyttää pääjuonen aikana kehittämäänsä hahmoa. Tämä ei ole ongelma, sillä käytössä on heti alkuun melkein koko voima-arsenaali. Pituutta Jedi Templellä on vajaa pari tuntia, mikä tuntuu vähäiseltä, vaan eipä Force Unleashedkaan ole pituudella pilattu. Hupia temppelistä riittää riittävästi.

Hiekkaa valomiekassa

Toinen lisäri sijoittuu pääjuonen jälkeiseen aikaan ja vielä sillä oletuksella, että Starkiller valitsi lopussa pahisteluvaihtoehdon ja on nyt päässyt Vaderiksi Vaderin paikalle. Keisari Palpatine lähettää uuden kätyrinsä Tatooinen aavikkoplaneetalle jäljittämään kahta tuttua droidia, jotka kantavat mukanaan Kuolontähden suunnitelmia. Kuten tavallista, Starkiller saa vapaat kädet tehtävän suorittamiseen, joten edessä on rymistely läpi aavikkomaisemien voimasalamia säästämättä.

Matka kulkee elokuvista tuttujen maisemien, kuten Jabban palatsin, läpi, ja kuokkaan vedetään Boba Fettin kaltaisia ikonisia Tähtien sota -hahmoja. Tämä on mahdollista siksi, että Tatooine-seikkailu on osa Infinities-tarinakaarta, joka ei (toisin kuin Force Unleashedin hyvisloppu) ole osa ”virallista” Tähtien sota -kaanonia. Sama meininki jatkuu vielä Hoth-pikkulisärissä, jota ei valitettavasti julkaista ladattavana matskuna ollenkaan, vaan ainoastaan osana Force Unleashedin Ultimate Sith Edition -uudelleenpaketointia.

Tatooine-seikkailu on Jedi Templeä hauskempi ja menevämpi pläjäys. Tuttujen hahmojen tapaaminen ja tappaminen on aina hupaisaa, ja mättö etenee sutjakkaasti halki aavikon. Ehkä vähän liiankin sutjakkaasti, sillä Tatooinen suurin ongelma on sen tajuton lyhyys: koko seikkailu on ohi alle tunnissa. Odottaisin kyllä 800 MS-pisteen hintaiselta lisäriltä vähän enemmän pelillistä sisältöä, varsinkin kun uudelleenpeluuarvoa ei ole senkään vertaa kuin emopelillä.

Darth Sivuhahmon kosto

Seikkailujen lisäksi Force Unleashediin on julkaistu kaksi paketillista uusia hahmografiikoita, joiden avulla Starkillerin voi muuttaa ulkonäöltään joksikin toiseksi Tähtien sota -hahmoksi. Myös Jedi Templen mukana tulee nippu ”lisähahmoja”, muun muassa kaikkien rakastamat Darth Maul ja Ben Kenobi. Muutos on puhtaasti kosmeettinen, mutta ehkä joku saa näistä uutta virtaa Force Unleashedin uudelleenläpäisyyn. Molemmissa erikseen myytävissä paketeissa on seitsemän varsinaista hahmoa ja kolme uutta asua Starkillerille.

Molemmat ladattavat lisäseikkailut ovat vähintään yhtä hyvää Tähtien sota -viihdettä kuin Force Unleashedin peruspeli. Suurinta valittamista aiheuttaa niiden lyhyys, lisärien hyvästä toteutuksesta huolimatta jäin kaipaamaan vähän lisää. Sekin tietysti harmittaa, että Infinities-tarinakaari jää ikävästi kesken, eikä loppua näe ilman koko pelin ostamista uudelleen.

Hyi hyi Lucasarts, edes keisari Palpatine ei hyväksyisi tuollaista julkaisupolitiikkaa.

83