Steel Battalion: Heavy Armor

Mielikuvitusmaailma

Steel Battalion -mechräiskintä vie maailmaan, jota muut eivät näe.

Steel Battalion: Heavy Armor on kunnianhimoinen yritys yhdistää Kinect-liikeohjaus oikeaan peliin. Samalla se on mainio mahdollisuus hukata viimeisetkin kunnioituksen rippeet tuttavien silmissä.

On vuosi 82

Steel Battalion sijoittuu vuoden 2082 painajaismaailmaan, jossa ei ole lainkaan tietokoneita. Konsoleiden tai täppäreiden sijasta voitti aasialais-saksalainen Akselivallat, joka löi Amerikan polvilleen satavuotiseksi venyneessä maailmansodassa. Luutnantti Powersin komentama VT, kävelevä panssarivaunu, arvatenkin kääntää sodan kulun.

Steel Battalion on erikoinen yhdistelmä räiskintää, mechsimulaattoria ja liikeohjausta. Ampuminen, liikkuminen ja tähystäminen hoidetaan perinteisesti padilla, mutta liikeohjausta käytetään kuin pelaaja olisi keskellä oikeaa ohjaamoa.

Periskooppi vedetään kädellä esiin yläviistosta. Kiihdyttäessä vaihde lyödään pienemmälle vasurilla, mitä ei kannata yrittää oikealla, koska silloin moottori sammuu. Tähdätessä vedetään kädellä penkkiä eteenpäin. VT:stä poistuessa pitää pakoluukku vääntää auki ja kumartua oikeasti alaspäin.

Eleitä on valtavasti. Jokaiseen ruudulla näkyvään ohjaimeen voi koskea, jos tietää oikean liikkeen. Jopa itsetuhonappia voi yrittää painaa, kunnes miehistö puuttuu peliin.

Touhu näyttää mielenvikaiselta viimeistään kun tähystää: pelaaja pomppaa ylös tuolista ja nostaa kätensä otsalle. Ruudulla Powers nousee VT:n luukusta esiin ja haravoi ympäristöä kiikareillaan. Jos laskee kätensä, kiikaritkin laskevat.

Ei savua ilman tulta

Harmittavasti varsinainen peli ei nouse kikkaohjauksen yläpuolelle. VT-kävelijän ohjaaminen tuntuu tarpeettoman kankealta eikä mekaaninen maailma loihdi elävää kuvaa. Vihollissotilaat jöpöttävät paikallaan ammuttavana, kaikki tapahtuu turhan selvästi käsikirjoituksen mukaan. Siimaa ei anneta edes sen vertaa, että saisi yrittää koukkaamista vastustajan vaunujen kylkeen.

Capcomilaiset tuottajat puolustautuvat sanomalla, että demokentät ovat tarinan alusta, jolloin vapautta on vähemmän. Myöhemmin mukana olisi joukkuetaktikointia ja VT-kävelijän aseistuksen muokkausta. Voi olla tottakin. Ainakin komentokartan sai vedettyä milloin tahansa esiin vasemmalta yläviistosta.

Steel Battalion pyrkii luomaan taistelun keskelle myös henkilödraamaa. Vaunumiehistönsä saa valita kolmestakymmenestä soturista, joiden keskinäiset kemiat luovat tarinaan lisäjännitettä. Sivuhahmot saattavat jopa kuolla. Lataajan haavoittuessa joutuu miehen vetämään sivuun asemapaikaltaan, tunkemaan itse panoksen piippuun ja palaamaan takaisin ampujan paikalle. Joka laukauksessa. Touhu ei edes ollut käsikirjoitettu, vaan huonosti menevässä taistelussa huomasi joutuvansa tekemään kaikkien hommat ja vielä sammuttamaan tulipalot päälle.

Hahmot myös muistavat taistelumenestyksen ja varsinkin sen, miten heitä on kohdellut. Paniikkiin joutunutta radistia voi hellästi halata ja valehdella kaiken olevan hyvin, tai tempaista avarilla kaveri takaisin ruotuun. Pohjois-Afrikan tehtäväänkin otetaan vain kulaus vettä mukaan, jotta pitää päättää, kenelle se annetaan.

Alkuperäinen Steel Battalion jää yhdeksi Xbox-aikakauden legendoista, koska kokemusta ei voi ilman alkuperäistä täysin toistaa. Valtaosa huvista syntyi polkimet 40-nappiseen ohjaimeen yhdistävästä paneelista, josta piti taistelun tuoksinassa löytää niin kamerakulman säädöt kuin tuulilasin pyyhkijä. Vaikka Kinect ei yllä Steel Battalion -ohjaimen fiilikseen, kauas ei jäädä. Bonuksena näkymättömien nappien vetäminen on turvallisempaa kuin oikeiden.

Heavy Armor yllätti. Ei siitä ennakon perusteella ole tulossa parasta peliä ikinä, mutta ainakin se on kiinnostava räiskintäkokeilu.

Tuukka Grönholm

Heavyarmor1

Keskeneräistä työtä ei saisi arvostella, mutta Heavy Armor näyttää rumalta.

Xbox 360

Ilmestyy kesäkuussa