Stelladaptor 2600

Vanha ilotikku pääsee arvoiseensa käyttöön yksinkertaisen sovittimen avulla.

Sturmovikin 1946-versiossa on muiden uusien herkkujen lisäksi Ruhrstahl X-4, ensimmäinen ohjattava ilmasta ilmaan -ohjus. Härvelin käyttö on optimiolosuhteissakin hankalaa: samalla, kun ohjataan konetta ja tarkkaillaan ympäristöä, pitäisi ohjata rakettia kohteen suuntaan.

Oikeasti ohjaamoon oli lisätty pieni joystick ohjuksen kontrollointia varten. Sain tästä ahaa-elämyksen, kun muistin varastossa makaavat Commodore-aikaiset TAC-2:ni – siinähän olisi immersiivinen ideaaliratkaisu ihmeaseen ohjailuun! Kyllä kunnon tikku aina hattujen kanssa nypertämisen voittaa.

Koska joystick-teknologiassa on tapahtunut jotain sitten 1980-luvun, piti tikun ja koneen väliin vielä hommata sovitin. Valinta osui Stelladaptor 2600:een, pieneen ja siistiin laatikkoon, joka muuntaa vanhan Atari-liittimen moderniksi USB:ksi.

Laite ei vaadi mitään ajureita ja on heti käyttövalmis. Koneelle boksi näkyy normaalina USB-joystickina kahdella akselilla ja kahdella napilla. Joystickiksi käy melkein mikä tahansa vanha tikku, sillä ysinapaista Atari-liitintä käytti leijonanosa vanhoista kotikoneista aina Atari 2600:sta Amigaan.

Stelladaptor on suunnattu emulaattorikäyttöön. Kaikki Atari-yhteensopivat tikut kaikilla käyttiksillä toimivat kaikissa yleisimmissä emulaattoreissa. Mukana ei tule minkäänlaista ohjelmistoa tikun ohjelmointiin, joten X-4-projektissa ongelmaksi muodostui se, ettei peli kikkailematta hyväksy joystickia ohjuksen kääntelyyn.

Apuun astui Autohotkey, ilmainen ja avoin ohjelma erilaisten ohjainmakrojen viritykseen. Autohotkey on oikea kontrollien leatherman. Ilotikut, hiiren tai näppäimistön saa säädettyä lähettämään melkein mitä tahansa edellä mainitun kolmikon toimintoja. Hiiri voi emuloida tikkua, tikulla voi ohjata hiirtä, ja niin edespäin.

Muokkasin esimerkkiskripteistä version, jolla TAC-2 lähettää ääriasennoissaan näppäinpainalluksia sarjana ja säädin pelistä näppäinprofiilin kohdalleen. Nyt voi ohjuksen laukaisun jälkeen nostaa käden kaasulta tikulle ja alkaa vääntää rakettia kohteeseen.

Kolvikammoisilla kotiohjaamon virittäjillä vain mielikuvitus on rajana, sillä koneeseen voi lykätä kiinni useampia sovittimia. Jopa analogiset ohjaimet toimivat, eli 30 vuotta vanhat Atari 2600:n paddlet sopivat trimmeiksi tai vastaaviksi.

Stelladaptor on hintansa arvoinen kapine, jonka saisi toimivammaksi ainoastaan lisäämällä siihen toisen Atari-portin.

**** (neljä tähteä)

Lisää aiheesta

  • Steelseries 7H & Steelseries Spectrum 5XB

    Steelseriesin Siberia-kuulokkeet yllättivät äänenlaadullaan. Yltävätkö valmistajan muut luurit samalle tasolle?

    Pelikuulokkeita änkeää nykyään joka tuutista. Erilaisia tuotesarjoja on niin paljon, että hitaampi ei pysy kyydissä. Siberia-kuulokkeiden rinnalle on tarjolla muun muassa…
  • Roccat Kone+

    Roccat viilaa esikoishiirensä entistä ehommaksi.

    Alkuperäinen Kone on hyvä pelihiiri, joka kärsii yhdestä isosta ongelmasta: rotta ei inahdakaan ilman ajureiden asentamista. Roccat palaa vanhan suosikin pariin plus-mallissa, ja tällä kertaa myös ajuriongelmaan on paneuduttu. Hiiri toimii…
  • Logitech G110

    Logitechin G-sarjan näppäimistö asuu monen pelaajan kotona. G110 on uusversio parin vuoden takaisesta G11-pikkuvelimallista.

    Makropainikkeilla varustettuja pelinäppäimistöjä on nykyään joka lähtöön, mutta Logitech ehti markkinoille ensimmäisten joukossa. Sen takia etenkin monen…