Stranglehold (Xbox 360, PC)

Valitettavasti mukana on laiskan pelisuunnittelun helmasynti: superkestävät loppupomot. Omakin nuppi alkaa punoittaa, kun vastustajaa paukuttaa pyssynpiiput punaisena eikä mitään tapahdu. Onneksi nämä veijarit eivät ole pelinpysäyttäjiä pahimmasta päästä, sillä sopivasti erikoisvoimaa keräämällä kovinkin vastus kellistyy ennen pitkää. Jos ei kellisty, vika on sohvan ja padin välissä.

Mitäpä olisi toiminta ilman ääniä? Jos oikein tarkasti kuuntelee, äänimassasta erottuu kolme pääelementtiä: aseiden pauke, esineiden hajoaminen ja sirpaleiden tippuminen lattialle. Aseiden jyly voisi olla järeämpää, mutta ainahan voi kuvitella, että päähenkilöllä on pumpulitupot korvissa jo ihan terveyssyistä. Chow Yun-Fat hoitelee osansa tutulla aksentilla, mikä osaltaan lisää homman uskottavuutta.

Pelin seitsemän tasoa läpäisee muutamassa illassa siitä huolimatta, että lopussa räiskiminen saa koomiset mittasuhteet. Vihollisia vyöryy kaikista mahdollisista suunnista ja ilmassa lentää tonneittain lyijyä. Suojaankaan ei oikein pääse, kun vihollistuli murentaa betoniesteet jauhoksi.

Kun pöly on laskeutunut ja ruumiit laskettu, kerätyillä tyylipisteillä voi ostaa kaupasta bonustaidetta. Varsinainen ekstraherkku on säästetty kuitenkin Collector's Editioniin. Peltiseen metallirasiaan on pakattu ylimääräinen DVD, jossa on noin tunnin verran liikkuvaa kuvaa Strangleholdin tekemisestä. Olin silti lievästi pettynyt, sillä PS3-jenkkiversiossa on blu-ray-versio Hard Boiled -leffasta.

Tarinan läpäisyn jälkeen taitojaan voi esitellä Livessä enintään kuuden hengen voimin. Tarjolla on perinteistä death matchia joko yksin tai tiimeissä, mikä ei kuulosta kovin erikoiselta. Valitettavasti arvostelun kirjoittamisen aikoihin serverit huokailivat tyhjyyttään.

PC-demo ja markkinapaikalta ladattava Xbox-demo esittelevät lähinnä pelimekaniikkaa, ja saattavat antaa pelistä turhan helpon vaikutelman. Niistä saa myös hyvän käsityksen räiskinnän määrästä, ja jos demossa alkaa puuduttaa, kannattaa pysähtyä miettimään. Stranglehold on alusta loppuun sitä yhtä ja samaa mutta komeaa kikkaräiskimistä, jossa upeat kentät ja tinkimätön asenne pelastavat paljon. Kyllä tällä ammuskelun nälkä lähtee, ainakin vähäksi aikaa.