Uuden Team17-pelin ottaa aina innolla vastaan, onhan kyseessä yksi Amiga-aikojen kuuluisimmista pelitaloista. Stunt GP:ssä pelitalo on vaihtanut madot radio-ohjattaviin autoihin, mikä ei ole tyystin uusi idea kilpailluilla ajopelimarkkinoilla.
Autopelissä poikkeuksellisesti tuohta on takataskussa jo ennen ensimmäistä kisaa. Heti mestaruussarjan alussa solmitaan nimittäin sponsorisopimus osavalmistajan kanssa. Varaosakaupassa voi tuhlata kättelyssä muutaman kymppitonnin vaikkapa jämäkämpään paristoon tai napakampaan vaihdelaatikkoon. Voittorahoilla autoa voi virittää entisestään, mutta pinnoja ja rahaa voi kerätä myös tekemällä stuntteja eli temppuja.
Sekä autoja että ratoja on kolmenlaisia. Yksillä ajetaan lujaa, toiset ovat luotuja stunttihyppelyihin ja kolmannet ovat jotakin siltä väliltä. Vauhtiautolla voi mennä stunttiradalle ja päinvastoin.
Turvallinen olotila
Kolikkopelivaihtoehdossa edetään kisa kisalta kohti mestaruutta. Ensimmäisessä kilpailussa neljänneksi sijoittuminen vie jatkoon, mutta neljännessä eli viimeisessä kisassa on tultava ensimmäiseksi. Kokonaisen mestaruussarjan voittaja on 20 kilpailun kauden aikana parhaita sijoituksia napsinut, mutta viimeisenä maaliin tullut stunttihörhökin muistetaan palkita mukavilla rahabonuksilla.
Aika-ajot haamuautoa vastaan ovat mukana, samoin jaetun ruudun kaksinpeli. Viime mainitussa ruutu päivittyy jouhevasti, mutta vauhdista on jouduttu valitettavasti tinkimään. Innokas ja menestyksekäs pelaaja palkitaan niin bonusautoilla kuin radoillakin.
Radat ovat näyttäviä ja ruudunpäivitys sopivan sujuvaa muutamia notkahduksia lukuun ottamatta. Jokunen efektinpoikanenkin on mukana, mutta kuvallisesta loistosta ei kannata puhua. Väripaletti on teemaan sopien kirkkaita päävärejä käyttävä, mutta radan sivurakenteet ovat jääneet kerrassaan kolhoiksi talonkuvatuksiksi. Paristoilla käyviksi autot pörisevät kumman voimallisesti.
Kurja kohtalo
Alkuun Stunt GP:n ajotuntuma on onneton ja jäykkä. Viholliset kaahaavat yhdessä sumpussa, joten ensimmäiset kisat käydään kaukana johtoporukan takana. Toki oikeiden radio-ohjattavien kontrollit voivat nekin olla kolhot, mutta ajopeliin niitä ei olisi tarvinnut siirtää. Kaikkeen tottuu pakon edessä, mutta Stunt GP:n ajo- tai stunttituntumaa ei voi kehua.
Lisäksi vastus vaikuttaa sattumanvaraiselta: joskus viholliset karkaavat ilman järkevää selitystä omille teilleen ja joskus eivät. Kullekin radalle parhaiten sopiva auto helpottaa kyydissä pysymistä, mutta stunttiauton parissa viihtyy parhaiten olipa rata mikä tahansa. Onnistunut temppuilu lataa nimittäin akkuja, mikä eliminoi osan turhauttavista, sijoitusta laskevista ja pelin rytmin rikkovista varikkokäynneistä.
Stunt GP jättää ristiriitaisen jälkimaun. Sitä pelaa tunnin pari mielellään, mutta sitten iskee paha puutumus. Huippupelien tulva taitaa kuitenkin olla sen suurin haaste. Parempaa bittiviihdettä on tarjolla PlayStation 2:lle pilvin pimein ja vielä samaan hintaan.
67
