Neljäs Suikoden-seikkailu vie maineikkaan saagan merirosvojen ja laivataisteluiden maailmaan.

Konamin Suikoden-sarja kuuluu Sonyn roolipelieliittiin. Loistavat PSone-seikkailut Suikoden (1996) ja Suikoden II (Peliasema 7/2000, 86 pistettä) ovat jo kulttiklassikkoja. Vaikka mainio PS2-debyytti Suikoden III (2002) ei koskaan saapunut Eurooppaan, se keräsi maailmalla vankan kannattajakunnan.

Suikoden IV on itsenäinen seikkailu, joka ei liity sarjan aiempien osien tapahtumiin. Sata vuotta ennen ykkösosaa ajoittuvan juonen pääosassa on vähäpuheinen mutta kirkasotsainen nuori mies, joka opiskelee ritariksi Gaienin valtion maineikkaassa sota-akatemiassa. Seikkailu alkaa, kun nuorukainen törmää kohtalon oikusta salaperäiseen merirosvoon, joka tartuttaa häneen Rangaistuksen riimun. Tämä mahtava riimu antaa kantajalleen suuria voimia, mutta jäytää jatkuvasti isäntänsä elinvoimaa.

Kun nuorukainen lähtee matkaan selvittämään mahtiriimun arvoitusta, käynnistyy eeppinen tarina täynnä ystävyyttä, petturuutta ja elämää suurempaa ritariromantiikkaa. Tuttuun Suikoden-tapaan omiin joukkoihin kerättäviä hahmoja on yhteensä 108, ja niiden etsiminen ja värvääminen ovat tärkeä osa seikkailun kulkua.

Purjehdus on murhaa

Suikoden IV ei uhmaa genren perinteitä, vaan lyö pelikaavan tuttuihin raameihin. Seikkailu puksuttaa suoraviivaista rataa kaupunkien ja luolastojen välillä, ja peliajasta suuri osa kulutetaan satunnaistaisteluihin, jotka viipaloivat pelaamista tiuhaan.

Uutta on trooppinen saariympäristö. Maailmankarttana toimii meri, jossa saarien välit purjehditaan laivalla. Idea on erinomainen, toteutus ei. Laiva kyntää aaltoja turhauttavan hitaasti ja taistelut yllättävät merellä joka viides sekunti. Matkustaminen on tuskaa.

Taistelusysteemi on toimivan yksinkertainen. Hirviöt lahdataan vuoroperiaatteella enimmillään neljän hahmon voimin. Asehyökkäysten ja loitsujen lisäksi käytössä ovat edellisosista tutut yhteishyökkäykset, joissa kaksi hahmoa lyö hynttyynsä yhteen.

Hahmoja muokataan varusteilla ja kytkemällä sankareihin riimuja, jotka mahdollistavat erityylisiä loitsuja. Helppokäyttöinen systeemi on yllättävän joustava ja hahmot kehittyvät kokemustasoissa vauhdikkaasti, joten seurueen kokoonpanoa on helppo vaihdella kasvavan hahmovalikoiman mukaan.

Silloin tällöin käydään strategiapelityylisiä laivataisteluita. Taktiikassa pitää ottaa huomioon vastustajan liikkuma-ala, tykkien kantomatka sekä elementti, jota vihollinen edustaa. Meritaistelut tuovat kivasti vaihtelua muuhun seikkailuun, vaikka ovatkin yleensä liian helppoja.

Missä on kapteeni Koukku?

Suikoden IV on oppikirjaesimerkki siitä, kuinka rooliseikkailua ei kannata aloittaa. Ensimmäisten pelituntien aikana tarinasta ei ole tietoakaan, hahmoista ei saa minkäänlaista otetta ja jopa grafiikka tuntuu olevan alkumetreillä huonompaa kuin myöhemmin.

Kun juoni saa vettä myllyynsä, paljastuu se varsin mallikkaaksi, käänteitä ja draamaa sisältäväksi japsiropetarinaksi, joka ei kuitenkaan yllä aiempien osien tasolle. Suuresta hahmogalleriasta sentään kuoriutuu muutama todella mielenkiintoinen hahmo, joiden kohtaloita ja kehitystä kuvataan kiehtovasti.

Harmi vain, ettei peli osaa hyödyntää vahvuuksiaan. Suurimpana riippakivenä on hajuton ja väritön tunnelma, joka nakertaa peli-iloa ikävästi. Teknisesti siedettävällä grafiikalla on ärsyttävä mieltymys harmaisiin värisävyihin ja latteaa tunnelmaa korostaa yhdentekevä musiikki.

Suikoden IV ei ole huono rooliseikkailu, mutta sarjan historiaa vasten selkeä pettymys. Vaikka peli tekee monta asiaa hyvin, useat keskeneräiset ideat ja turhauttavat pikkumokat painavat vaakakupissa ansioita enemmän. Peliä kahlaa kohtuullisella mielenkiinnolla, mutta koukku joka tekisi seikkailemisesta hauskaa, jää uupumaan.