www.sega.com/smbsnr
Kun pelin pääosassa nähdään laumallinen muovipallojen sisälle ahdettuja apinoita, ensimmäinen ajatus on, kuinka elukoille riittää happea. Muutaman tunnin pelailun jälkeen hengitysilman loppumista alkaa toivoa niin itseltä kuin apinoiltakin.
Segan nelihenkinen apinaorkesteri on kiertänyt pelikonsoleita jo pitkän tovin. Yksinkertaisesta kuulajumpasta alkanut palloilu matkusti seikkailullisiin sfääreihin, mutta pitkän kiertueen päätteeksi apinat palaavat takaisin nopeaa reagointia vaativan taitopelin pariin. Super Monkey Ball on parhaimmillaan veitsenteräviä refleksejä vaativassa kikkailussa ja Wiin liiketunnistusohjaus tarjoaa periaatteessa hyvät lähtökohdat pallon sisällä rullaavan simpanssin seikkailuille.
Tavoitteena on saattaa kuugelin sisään vangittu kädellinen temppuradan maaliin joko kallistelemalla ohjainta tai tepastelemalla tasapainolaudan päällä. Radoille on siroteltu jos jonkinlaista estettä ja mutkaa, joten apinaparan saattaminen maaliviivan ylitse vaatii hermoja ja hoksottimia. Alkupään missiot nostavat vienon hymynkareen kasvoille, mutta fiilis on valitettavan väliaikainen. Hymy hyytyy nopeasti, sillä heti kun kenttärakenne muuttuu monimutkaisemmaksi, peli paljastaa todellisen luonteensa.
Pallojumppa helvetistä
Apinapallon pahin kompastuskivi on täydellisen onneton ohjaus. Tällä kertaa yksi kunnon moka riittää, sillä sössityt kontrollit vetävät koko tekeleen mukanaan viemäriin. Liikkeet välittyvät ruudun toiselle puolelle viiveen saattelemana ja lopputulos on parhaimmassakin tapauksessa summittainen. Ongelma olisi voitu kiertää tarjoamalla ohjausvaihtoehdoksi myös perinteistä tattiohjausta, mutta Segan insinöörit suuressa viisaudessaan ovat päättäneet toisin.
Ergonomiakin on tuntematon käsite, sillä wiimotea on mahdotonta pitää käpälissä luontevasti. Ohjaimen sijoitusvaihtoehtoina ovat joko roikotus tai kämmenen päällä lepuuttaminen. Yhteistä molemmille ratkaisuille ovat rannevaivat.
Etenkin kirurgumaista tarkkuutta vaativat kinttupolkukentät saavat otsasuonet sykkimään, silä puudutusaineen kyllästämää apinaa on käytännössä mahdotonta saada kulkemaan kapeita polkuja pitkin ilman alituisia korjausliikkeitä. Humalaiselta vaikuttavan palloapinan käskyttäminen on suoraan verrattavissa yritykseen tehdä kauneuskirurgiaa vaarivainaan perintökirveellä.
Sietämättömän hankalan kontrolloinnin lisäksi jokainen taso on siunattu minuutin aikarajalla, joten heikkohermoisten kannattaa varata pelituolin viereen tuhti nippu varapäreitä poltettavaksi. Taunuksen lailla ohjautuvan apinan saattaminen maaliin aikarajan puitteissa on melkoinen taikatemppu.
Mikäli tuttavapiiristä löytyy masokisteja, riemua voi yrittää repiä yhteistyötilasta tai nipusta epäonnistuneita minipelejä. Vesitetty kimppapeli antaa toisen kepittää apinaa aisaparin paukuttaessa esteitä palasiksi köyhän miehen valopyssyvariaatiossa. Kun mukaan saa kaverin, peli-ilon karistessa on tarjolla ainakin olkapää jota vasten vollottaa.
Tasot on suunniteltu laiskasti, sillä tunnottoman ohjauksen ehdoilla rakennetut temppuradat ovat pääasiassa tasaista peltoa ja haaste on luotu sokkeloiden, aikarajojen ja erinäisten esteviritysten avulla. Pääosa kapeikoistakin on varustettu kaiteilla, joten pelkoa apinan tippumisesta limboon ei ole. Onneksi peliin ei ole älytty tunkea aiemmista peleistä tuttuja kenttiä, sillä kuolemaa halveksuvien akrobaattiratojen selättäminen summittaisen ohjauksen siivittämä on jo ajatuksenakin puistattava.
Seikkailun ruorissa toikkaroiva apinakvartetti on sympaattinen kokoelma karvanaamoja, joita käy ihan aidosti sääliksi, kun ovat joutuneet näin onnettoman viritelmän päärooliin. Hellyyttävät päähahmot ansaitsisivat huomattavasti paremman pelin leikkikentäkseen.
Perusteiltaan peli on kohtalaisessa kunnossa, mutta muutamat elintärkeät yksityiskohdat on ryssitty lähes samanlaisella pieteetillä kuin urosleijonien olympiavälierät. Tälläisenaan apinapallo on täysin epäpelattava kötystys. Jos peli saa aikuisen miehenkin epätoivon valtaan, voin vain kuvitella sitä itkun ja porun määrää, joka valtaa kohderyhmätalouksien pelihuoneet.
Jos perheen pienimpiä haluaa karaista elämän vastamäkiä varten, peli on suorastaan oivallinen työkalu tähän tarkoitukseen. Söpön ja viattoman vaahtokarkkikuoren alta paljastuu turhautumista ja raivonpuuskia nostattava kiusanhenki, joka tekee mukavaksi rentoutustuokioksi tarkoitetusta pelihetkestä piinavan kärsimysnäytelmän.
43
