Super Puzzle Fighter II (GBA)

Väreihin ja palikoihin perustuvat älypelit on kuin luotu Gameboyta varten. Varsinkin nyt, kun SP on ilmestynyt ja värit erottaa toisistaan.

Super Puzzle Fighter II hyödyntää klassisen Puyo Puyon ideaa, jossa pelaajan tehtävä on järjestellä ylhäältä putoavat palikat saman värisiin pinoihin. Kun tuhoamispalikka tulee, se poistaa ruudulta toisiaan koskettavat saman väriset palikat. Jos hyvä tuuri käy, alaspäin putoavista palikoista syntyy uusia ryhmiä ja tuho moninkertaistuu ketjureaktiossa. Juuri tähän täytyy pyrkiäkin, sillä omalta kentältä poistetut palikat siirtyvät vastapuolelle aiheuttamaan paniikkia ja täyttämään pelikaverin tai tekoälyn kuvaruutua.

Vastapuolelta tulleissa palikoissa on aikalaskuri, jolloin hyökkäyksen kohteeksi joutuneella on viisi vuoroa aikaa poistaa niitä tavallista helpommilla säännöillä. Jos tämä ei onnistu, tai onnistuu vain osittain, loput laskuripalikat muuttuvat tavallisiksi kiinteiksi väripalikoiksi. Palikkapinon kohottua yläreunaan asti koittaa tappio.

Idea kuulostaa yksinkertaiselta, mutta, kuten hyvissä älypeleissä aina, pelaamiseen vaaditaan strategista ajattelua ja taktiikkavaihtoehtoja on valtavasti.

Liian monta sormea

Pelityylejä on kolme erilaista. Arcadessa pelataan konetta vastaan tietty määrä matseja, jolloin vaikeusastetta, nopeutta ja vahinkotasoa pääsee muuttamaan. Vs. on kaksinpeli kaverin kanssa. Sitä voi harrastaa samalla koneella tai kahdella Pelipojalla ja kahdella pelikasetilla linkkikaapelilla. Käytännössä kahden ihmiset kädet eivät yhdelle Advancelle samanaikaisesti mahdu, ei varsinkaan, jos laite on uusi, pieni ja sievä SP.

Streetissä pelataan keinoälyvastustajien kanssa erilaisista bonuksista kuten uusista hahmoista, väreistä ja äänistä. Vaikeustaso on viilattu aika korkealle. Itse tunnuin tavoittavan parissa päivässä tason, jonka jälkeen sorminäppäryyteni ja ajattelukykyni eivät enää riittäneet. Jos kaveria vastaan pelaaminen onnistuu, se lisää runsaasti Super Puzzle Fighter II:n elinikää.

Kaikki pelimuodot ovat kaksintaisteluita joko konetta tai kaveria vastaan, jolloin kuvaruutu on jaettu kahtia. Keskellä taistelee kaksi Street Fighterin tai DarkStalkerin hahmoa keskenään. Mätkinnällä ei ole mitään merkitystä, se on puhtaasti kosmeettinen, joskin viehättävä idea. Menestys ratkeaa täysin palikoiden avulla.

Mikähän kumma siinä on, että värillisten palikoiden kääntely ja kuvioiksi sijoittelu on niin hypnoottista puuhaa. Super Puzzle Fighter II:ssa on vetovoimaa, tunnelma on leikkisä, mukaansatempaava ja hyvällä tavalla umpijapanilainen. Huononäköisiä kehotan suhtautumaan peliin varauksella. Neliön ja ympyrän ero vaatii näin pienellä näytöllä normaalia näkökykyä ja sillä on pelattaessa todellista merkitystä.

85