Supersankariala kaipaa tasa-arvolisää

Feministimiehenä olen huolestunut naisten kohtelusta elokuvissa. Sarjakuva- ja supersankarifanina haluan nähdä mahdollisimman monta tyylilajin elokuvaa. Ikävä kyllä taitaa olla mahdotonta nähdä laadukas naissupersankarielokuva.

Suurin osa supersankareista on miehiä. Jos supervoimilla varustettu nainen mahtuu mukaan, niin koristesivuhenkilöksi, sankarin tyttöystäväksi tai seksikkääksi roistoksi. Tämä on oikeastaan yllättävää. Nykyisten supersankareiden aikakauden voidaan laskea alkaneen 1960-luvun alkupuolelta Spider-Manista ja X-Menistä. Tuolloin sarjakuvia lukivat nimenomaan pojat, myöhemmin myös nuoret miehet. Aivan varmasti vielä nykyäänkin sarjakuvasupersankareiden heavy usereista yli puolet on miehiä. Luulisi, että juuri tuo porukka haluaisi nähdä naisia sarjakuvissaan. Eivät he tuossa iässä muutenkaan mitään muuta ajattele.

Jos moderni supersankariaika alkoi sarjakuvissa vuonna 1962, elokuvamaailmassa sama tapahtui 1978, kun Superman sai ensi-iltansa. Elokuva oli valtava hitti, joka poiki myös kolme jatko-osaa. Sen sijaan Supergirl-leffan (1984) huomasi vain harva, vaikka se oli teknisesti näyttävää työtä ja näyttelijäkaarti oli melko nimekäs. Tosin Supermanin Kara-serkkutytöstä kertova Supergirl ei olisi menestystä ansainnutkaan. Elokuvasta puuttui kolme tärkeää asiaa: logiikka, edes jonkinlainen perusjärkevyys ja juoni.

Sarjakuvasupersankarit tekivät uuden paluun Hollywoodiin vuonna 1989, kun Tim Burtonin Batman osoittautui jättimenestykseksi. Naissankarit saivat silti elää pitkään ilman omaa elokuvaansa. En tiedä miksi. Ainakin Batmanit ja Spider-Man vetivät ihan hyvin myös naiskatsojia. Toki moni feminiini ilmaantui paikalle poikaystävänsä pakottamana. Loogisesti ajatellen hyvän naissupersankarileffan pitäisi vetää puoleensa sekä miehiä että naisia paremmin kuin miessankarin. Naiset saisivat viimeinkin samaistumisen arvoisen aktiivisen kanssasisaren, jonka tekemisistä voisi olla ylpeä. Miehet voisivat nauttia vauhdista ja seikkailusta, todennäköisesti myös silmänruuasta.

Mutta mitä tekee Hollywood? Yli kymmeneen vuoteen Batmanin jälkeen ei tehdä mitään. Michelle Pfeifferin tähdittämästä Catwomanista huhuillaan, mutta projektia ei saada edes kunnolla alkuun. Lopulta saamme nähdä Halle Berryn näköisen Catwomanin (2004). Catwoman itse on ihan ok nahkafetissi- ja pehmopornomielessä, mutta itse elokuva kamala. Floppi mikä floppi.

Tissit näkyy, perse näkyy, kaikki ok

Elektra (Jennifer Garner) esiintyi elokuvissa ensin yhdessä Daredevilin kanssa. Vuonna 2005 hän sai oman elokuvansa. Hype oli Elektran puolella, Jennifer Garner oli kaikille tuttu Alias-hittisarjasta ja suosionsa huipulla. Elektra-elokuva sai yrittää tosissaan, jotta se pystyisi epäonnistumaan. Se yritti, se pystyi.

Ammattitaidolla tehty tyylilajin perussetti olisi riittänyt hitiksi. Lopputulos oli katsojan järkeä halveksiva sekasotku, jossa oli nähty vaivaa ainoastaan Elektran paljastavien asujen eteen. Siis aivan kuten Catwomanissakin.

Siinä ne sarjakuvista tuttujen naissupersankareiden omat nykyelokuvat olivatkin. Sekä Catwoman että Elektra olivat miessankareiden sivutuotteita ja heidän elokuvansa ongelmajätettä. Vaikka mukaan otettaisiin animaatio-tv-sarjaan perustuva, Suomeen joskus myöhemmin saapuva Aeon Flux, tilanne ei juuri paremmaksi muuttuisi. Muutama ihminen on sentään ilmoittanut pitäneensä Aeon Fluxista, mutta vain muutama. Heistä huolimatta leffa floppasi komeasti.

Tasa-arvoa alalle saadaan vasta vuonna 2007 Wonder Womanin myötä. Tietenkään en voi olla varma siitä, että tuokaan elokuva on katsomiskelpoinen. Ennusmerkit näyttävät kuitenkin hyviltä. Käsikirjoittaja-tuottaja Joss Whedon on luonut myös Buffy vampyyritappajan, joten hän tietää, miten tehdään kumpaakin sukupuolta miellyttäviä naissankareita.

Wonder Womanin esittäjäksi kaavailtiin Sandra Bullockia ja Catherine Zeta-Jonesia, kunnes heidät todettiin olevan jo vanhoja tätejä. Esillä ovat olleet myös telkkarin OC:stä tuttu Mischa Barton ja Tom Cruisen vangiksi joutunut Katie Holmes. Lindsay Lohan on ilmoittanut olevansa kiinnostunut roolista. Hollywood-pomoille kelpaisivat varmasti Keira Knightley tai Scarlett Johansson. Toivottavasti roolin kuitenkin saa joku melko tuntematon parikymppinen tulevaisuuden kyky.

* * * *

Naisvoimaa

Maailman ainoa toimiva supersankarityttö löytyy televisiosta. Joss Whedon kyllästyi siihen, että naiset ovat aina uhreja ja loi sankariksi blondin, jolla on hassu nimi, mutta joka potkii hirviöitä perseelle ja pelastaa poikia. Plus maailman.

Buffy Summersin esiinmarssi elokuvassa Buffy The Vampire Slayer (1992) ei ollut ansiokas. Buffy-sarjakuvan minisarjassa The Origin homma menee niin kuin Whedon kirjoitti, elokuvassa on karmiva, vääristynyt ja epäonnistunut huumoriote. Kristy Swanson tyhmänä, vinkuvana cheerleader-Buffynä jää Rutger Hauerin nolon vämppyyrikuningas Lothoksen varjoon.

Mutta Buffy palasi tv-sarjana viisi vuotta myöhemmin, Buffyna viehkeä Sarah Michelle Gellar. Kun tv-sarja pääsi yli viikon hirviö -formaatista, tulos ei ollutkaan tavallinen sankaritarina. Vampyyrien varjossa käsitellään laajaa skaalaa oikeita ja fantastisia ongelmia älykkäästi ja kekseliäästi. Alun 15-vuotias Buffy vanhenee vuosi vuodelta, jolloin ongelmat vaihtuvat. On siistiä olla yläasteella ja supersankari. Ei ole siistiä, kun rooli Valittuna pakottaa asumaan koko loppuiän (joka Tappajilla ei edes ole pitkä) samassa pikkukaupungissa, vailla toivoa oikeasta tulevaisuudesta.

Oli kyseessä vampyyriin teiniromanttisesti rakastunut Buffy tai vanhempi, itsetuhoiseen seksisuhteeseen vampyyrin kanssa ajautunut Buffy, sarja vetoaa kaikkiin, ikään tai sukupuoleen katsomatta. Ennakkoluuloiset ovat tietysti asia erikseen, mutta kuka niistä välittää?

Nnirvi

* * * * *

Lisää aiheesta

  • Kino: Kevät koittaa Hitlerille


    Kino

    Kevät koittaa Hitlerille

    Huhtikuussa tähtilaiva on lastattu kuunatseilla.

    Saksalaiset kansallissosialistit sytyttivät noin 70 vuotta sitten Euroopan liekkeihin. Vaikka yleisesti uskotaan, natsivalta ei päättynyt Berliinin miehitykseen ja Hitlerin itsemurhaan. Tappion hetkellä osa…
  • Vanhan mestarin kädenjälki

    James Cameron osaa edelleen kertoa huikeita tarinoita, vaikka pääosassa olisi pitkiä sinisiä animehahmoja.

    Kuuluin siihen ensi-iltaa edeltävänä aikana vauhdilla kasvaneeseen joukkoon, jonka mielestä Cameronin 12 vuotta vääntämä Avatar-leffa oli näkemättä nolo. Ei ihme, sillä kaikki…
  • Terveisiä Nörttilästä

    Zombileffat ovat taas in. Zombieland vääntää maailmanlopun vitsiksi, mutta kieli on liikaa poskessa.

    Aivojen perässä kuolaaviksi zombeiksi muuttunut ihmiskunta on aihe, jossa teoriassa riittää materiaalia komediaan. Muiden dystopioiden tavoin asiassa on kuitenkin yksi paha kompastuskivi:…