Yksi niistä tuhansista asioista, joita naiset eivät miehissä ymmärrä, on meidän rakkautemme siihen että paikat pannaan päreiksi, mieluiten ydinräjähdyksessä.
Tosiaikastrategia Supreme Commander on oodi teknologiselle väkivallalle, peli, jossa jättimechan johtamana satojen robottien legioonat kohtaavat järjettömässä taistelussa, jossa robottien hengellä ei ole mitään arvoa. Siis vaikka niillä olisikin henki.
Tätä on odotettu. Melkein kymmenen vuotta sitten, alkavan syksyn jo punertaessa vaahteran lehtiä, Chris Taylorin toimintastrategia Total Annihilation (Pelit 9/97, 91 pistettä) mullisti toimintanaksut. Silloin ällistyttävää 3D-grafiikka on nykyään vakiovarustus joka naksussa, mutta muuten(kin) Total kulki aivan omia polkujaan. Kaikessa hyvässä ja ikävä kyllä vähän pahassakin Supreme Commander on Total Annihilationin uusi ruumiillistuma, jossa taktinen vapaus kohtaa käyttöliittymän, jota parempaa ei yksikään tosiaikanaksu tarjoa. Kun mitä tahansa käskyjä voi ketjuttaa shifti pohjassa, peliaikaa ei kulu rutiinitehtävien valvontaan.
Supremen hämärässä juonessa yhteen ottaa kolme veijaria. United Earth Federation (UEF) haluaa yhdistää ihmiskunnan rippeet, cybranit ovat teknofriikkejä ja aeonit sukupuuttoon kuolleen muukalaisrodun entisiä lakeijoita. Jokaiselle on oma kampanja, joka alkaa ärsyttävästi aina alkeista, vaikka joka osapuolen yksikkövalikoima on käyttötarkoitukseltaan periaatteessa identtinen.
Yksinpelikampanjoiden lisäksi moninpelimuuvejaan kannattaa kehittää skirmishissä tekoälyä vastaan, ennen kuin menee jyrättäväksi oikeaan moninpeliin. Kuten isänsä, Supreme Commander on peli, jossa vähänkin pätemätön jää armotta osaavien jalkoihin. Peli tekee nauhoitteen, josta suoritustaan voi ihailla.
Upseeri ja raksamies
Alussa maa oli autio ja tyhjä (jos vihollisia ei lasketa), ja sitten Komentajan henki laskeutui Skynetiltä pöllityssä aikapallossa kovalla välähdyksellä. Maahan tuli kuoppa ja metsä lakosi.
Komentaja on tämän shakin kuningas, jonka kuolemaan peli (yleensä) päättyy. Lähtö on näyttävä: taivaaseen matkustetaan hulppean ydinmossahduksen siivittämänä. Vaikka Komentaja on tehokas sotilas heti alussa, ja pelin kuluessa Komentajaa tuunataan uusilla todella päheillä lisäosilla, Komentajan pääosaamisalue on nopea rakentaminen.
Komentajan ensimmäinen tehtävä on saada resurssit virtaamaan, tehdas pystyyn ja jonkinlainen suojaus tukikohtaa puolustamaan. Kampanjan tekoäly tuntuu olevan skriptattu, mutta skirmishissa kovemman luokan tekoälyt opettavat, mikä on palkka vetkuttelusta.
Supreme Commanderin talous lepää massan ja energian varassa. Jos kummasta tahansa tulee pulaa, tuotanto nykii. Siksi Komentajan täytyy välittömästi saada pystyyn muutama alkeellinen massaimuri ja energiadynamo. Massaa saa hätätapauksessa kierrättämällä jätteitä tai muuntamalla kalliisti energiaa massaksi. Teknologian parantuessa voi lopulta rakentaa noin ydinvoimalan tehoisia sähkölaitoksia. Energia on äärimmäisen tärkeää, koska sitä käytetään jokaisen vähänkin mielenkiintoisen laitoksen toiminnassa pitämiseen. Energiakriisin iskiessä tutka pimenee, tykkiasemat vaikenevat, suojakentät sammuvat ja tuho tulee. Onnistunut isku vastustajan energiatuotantolaitoksiin on usein se näpäys, joka luhistaa korttitalon.
Tehtaita tanner täynnä
Kun resurssituotanto on aloitettu, äkkiä pystyyn ensimmäinen monista maa-, ilma- tai merivoimia pykäävistä tehtaista. Kun tehdas on pystyssä, Komentaja voi keskittyä oleelliseen, sillä tehtaat saa puksuttamaan tykinruokaa vaivattomalla automatiikalla. Aluksi tehtaat tuottavat ensimmäisellä tekniikkatasolla kevyitä yksiköitä, kakkosella vakioraskaita ja kolmoset ovat jo raskaita. Sekä päivittäminen että edistyneiden yksikköjen rakentaminen on kallista touhua.
Eikä saa innostua sotilaista niin että unohtaa työläiset. Kaiken tärkeän, niin kuin varsinaisen tukikohdan ja sen puolustukset, rakentavat teknikko-yksiköt, joiden luokitus myös kulkee ykkösestä kolmoseen.
Ykköset rakentavat samaa peruskamaa kuin Komentaja, muutamalla tärkeällä lisäyksellä kuten tutkalla tai voimalaitoksella. Jo kakkosteknikko osaa rakentaa suojakenttiä, taktisia ohjauslavetteja, melko isoja tykkejä, jykeviä IT- ja AT-puolustuksia ja parempia resurssintuotantosysteemeitä. Kolmosteknikot rakentavat jo kallista huipputekniikkaa, ydinvoimaloita, strategisia ohjussiiloja ja muuta hienoa.
Kolmosteknikko rakentaa myös kokeellisia hypersuperyksiköitä, jotka ovat joka osapuolelle ikiomat. On jättimäisiä hämähäkkirobotteja, liikkuvia, aseistettuja tehtaita, järjettömiä tykkejä, giganttinen animesta paennut jättirobo sun muuta kaikkea ihanan isoa mutta myös uskomattoman kallista ja hidasta rakentaa.
Sotaan mars!
Vaan eiköhän tässä ole tarpeeksi lässytetty keräilystä ja rakentelupakentelusta. Miehet on luotu johtamaan armeijoita, ei pykäämään mökkejä ja keräämään käpyjä.
Kun pakollinen alkupesän rakennus on hanskassa, alkaa operaatio Täystuho. Puolustuspelissä jää aina kakkoseksi, joten pelissä tärkeintä on ajaa vihollista edellään, tuhota heidän rakennuksensa ja lukea vastustajan valituschatteja. Tiedustelulla yritetään löytää tukikohdan heikkoa kohtaa, etäispesäkkeet jyrätään ennen kuin ne ehtivät kasvaa isoiksi, turvavyöhykkeen ulkopuolelle eksyvät niistetään välittömästi, ja välillä vanhoja neuvostosotilaita liikuttava hullunrohkea joukkorynnäkkö joko pysähtyy tuliseinään tai onnistuu kaivertamaan uraa maata peittävään rakennusmattoon.
Jos konflikti kestää tarpeeksi kauan, valtavat mega-aseet alkavat kallistaa vaakaa. Strateginen ydinisku keskelle tukikohtaa itkettäisi, jollei se olisi niin pirun hieno. Valtavat tykit moukaroivat rakennuksen sieltä, toisen täältä. Ennemmin tai myöhemmin vaaka heilahtaa lopullisesti johonkin suuntaan, ja ydinvälähdys kertoo Komentajan kaatumisesta.
Sotimisessa Supreme Commanderin mahtavin voima on sen monipuolisuus. Peli ei ole etukäteen mietittyjen kivi-paperi-saksi-kuvioiden keksimistä ja optimointia, vaan taktiset mahdollisuudet ovat poikkeuksellisen vapaat. Armeijat ovat isoja, mutta niiden kontrollointi helppoa. Kun kameran vetää ylös, yksiköt näkyvät kartalla taktisina symboleina.
Taistelun luonne muuttuu aika tavalla riippuen siitä, käydäänkö sotaa vaikka vedettömällä aavikolla tahi pienten maaplänttien saaristossa. Työkalut sovitetaan työn mukaan, eikä valikoimassa ole valittamista. Olet sitten vikkelä pikku rushaaja tahi voittamattomien linnoitusten rakentaja, pelilaivaston Hornblower tai ilma-aseen Göring, Supreme Commanderin lelulaatikosta löytyy sopivat roinat joka pelityyliin.
Maayksiköt ovat eri raskausluokan tankkeja, tykistöä ja IT-kalustoa, robottikuosissa. Aselajin sisällä esimerkiksi ykköstason kevyellä hyökkäysdroidilla ja kolmannen tason siegedroidilla on yhtä paljon yhteistä kun raptorilla ja T-Rexillä. Merivoimat kasvavat pienveneestä sukellusveneen kautta jykevään taistelulaivaan, lentotukialukseen tahi ydinsuklariin. Oikeaoppisesti laivasto-osaston pitää koostua monen eri roolin osaajasta tai se sanoo pul-pul.
Ilmavoimissa on edustettu tiedustelu, ilmaherruus, pommitus, maataistelu ja hienosti toteutettu joukkojen ilmakuljetus. Esimerkiksi ilmasilta hoidetaan niin, että yhdelle kuljetuskoneelle määritellään reitti. Maahan ilmestyy (hento) kuljetussymboli. Valitaan avustavat kuljetuskoneet ja klikataan merkkiä. Ja viimeksi valitaan kuljetusta toivovat yksiköt (vaikka toiselta puolelta karttaa) ja klikataan merkkiä. Homma sujuu automatiikalla.
Kovin mielelläni puhkeaisin ylistykseen siitä kekseliäisyydestä, jota yksiköihin on valutettu, mutta olen pettynyt yksikköjen arkipäiväisyyteen. Superyksiköitä lukuun ottamatta niistä puuttuu se cool-faktori, näissä on liikaa ennen nähdyn makua. Plussaa tippuu cybranien destroyerille, joka on kuin muinainen keuhkokala: osaa nousta merestä maalle ja kasvattaa jalat.
Vaan niin se on, että tavallinenkin perusyksikkö nousee esteettisyyden uudelle tasolle, kun niitä on ruudussa parhaimmillaan satoja. Tulimyrskyä ihaillessani annoin paljon anteeksi.
Valoa maailmaan
Paras rakkaus ei ole helppoa, ja Suppis työntää kapulaa lemmen rattaisiin. Supreme Commanderin loistavan pelillisen toimivuuden vastapainoksi sen esteettinen puoli on hakusessa. Meidän orgaanirasistien silmään kaikki robotit ja robottien rakennukset näyttävät samanlaisilta. Asiaa ei auta sekään, että taistelukenttää tulee yleensä seurattua korkealta, josta robottien tuska, pelko ja öljyinen hiki eivät välity kotikatsomoon.
Jokseenkin yhdentekevä juoni ei taistelua haittaa, mutta vastustajien kuittailu kylääkin. Vaikka sitä on vähän, se on vastapainoksi tiivistetyn huonoa ja latteaa, sellaista animetasoista "Et voi voittaa minua vaan minä voitan sinut" -kauheutta. Lisäksi peli nalkuttaa. Jo tehtävän alussa tullaan haukkumaan ja uhkailemaan, kun vihollista ei ole vielä jyrätty.
Pahin este Komentajan triumfissa on tekninen. Jos pelissä on satoja kymmenien, satojen tonnien taistelurobotteja, onko ihme, että se on raskas? Suosittelen vakavasti demon kokeilua, ettei tarvitse itkeä, kun kotikone renderoi framen maanantaina ja seuraavan tiistai-iltapäivällä. Asiasta on laaja hajonta, pahimmillaan nykiminen tuntuu olevan konekohtaista. Minulla loppuivat ongelmat kun vaimensin virustutkan.
Jopa tyhmempi Nostradamus osaa Total-pohjalta ennustaa, että modiystävällinen Suppis on ilmiselvää ikikestävää kulttiklassikkomateriaalia. Riuskat konevaatimukset ja vaatimaton, robotinkliininen ulkoasu tuskin tekevät Supreme Commanderista öljyt seisauttavaa koko kansan naksuhittiä.
Eikä tarvitsekaan. Supreme Commander on Total Annihilation 2007, ja se riittää tekemään minusta iloisen sekä tyytyväisen. Vuosikausien ajan nautin räväkän, massiivisen mittakaavan toimintastrategian nälkääni Totalin reilulla annoksella annihilationia päälle. Nyt se on vedetty yli ja menussa lukee Commander Supreme.
* * * * *
Beta-luokan komentajana
Nikon säätäessä yksinpeliä me betatestaajat olemme hakanneet moninpeliä jo viime vuoden puolelta alkaen.
Raakileversion perusteella ei uskalla paljoa puhua laddereista ja moninpelikarttojen määrästä, mutta fiiliksestä voi kertoa senkin edestä. Kun kaksi tuntia rakentelemani tukikohdan keskelle teleporttaa dynamiitilla itsensä vaatettanut vastustajan Komentaja, voi gammapurkausten loisteessa kuulla urheilutoimittajan äänen: "No miltä nyt tuntuu?". "Hyvältä, todella hyvältä" vastaan silmät kosteina, taivaaseen kurottavan sienipilven piirtyessä iirikseeni.
Supremen moninpelit ovat noin tunnin pituisia lahtauksia, joissa taistelu aaltoilee puolelta toiselle kokeellisten hyökkäysten ja kilpien hävitysten myötätuulessa. Itse suosin pelimoodina salamurhaamista, jossa vastustajan Komentajan pään lyöminen tikunnokkaan on tavoite. Tämä eliminoi ärsyttävät "komentaja-hyökkäys"- ja "viimeinen tankki vihoviimeiseen rotankoloon, mars" -strategiat. Nuket ja hillittömät mörssärit himottavat kaikissa taisteluissa, mutta niihin harvemmin ehtii päästä käsiksi kuin suurissa kartoissa. Sen sijaan pikkurobotit jylläävät, kun etsitään heikkoutta vastustajan taktiikasta ja reikää puolustuksesta.
Kaveriporukassani jäin auttamatta tittelin Surkein Komentaja omistajaksi, sillä muiden treenatessa ja optimoidessa taktiikoitaan minä jouduin tekemään töitä ja opiskelemaan. Äänessäni on rutkasti katkeruutta: tavoittelen peleissä vain voittoa, Supremessa ne jäivät minulta kokematta. Lähes kaikki koliikkivauvasta rollaattorivaariin pyyhkivät minulla lattiaa hiirikäden hyytyessä pelin intensiivisessä rytmissä. Puolustus vuoti ja selustassani vipelsi pikkumiestä kuin Lumikin hameissa. Alakerran naapuri oli varmaan lähellä kutsua manaajan asuntooni, sillä sellaisia ärräpäitä lenteli, kun vastustajat käyttivät aina hitusen nopeammin kaartavaa tai millin tarkemmin osuvia aluksia kuin minä.
Sen, minkä haltiajousimies äijäilyissä menettää, voittaa se informaatiossa. Samannäköiset metalliyksiköt alkavat varmasti kokemuksen karttuessa tulla tutuiksi, mutta etenkin alkuvaiheessa, eli noin kymmenen pelitunnin jälkeen eri osapuolien identtiset pikkutankit ja -kävelijät tuntuivat lähes mahdottomilta tunnistaa. Vastapainoksi käyttöliittymä on sulava ja laajan kartan kontrollointi tuntuu luontevalta heti kättelyssä. Pakko myös antaa kiitosta erinomaisesta pelien nauhoituksesta, jotka pelaajien halutessa siirtyvät vaivattomasti verkkoon muiden ihailtaviksi. Niiden sisälle on kätketty Supremen sodankäynnin taito.
Omien taitojeni jäädessä vielä aloittelijan tasolle haastattelin kahta intensiivisesti peliä luukutellutta tuttavaani, jotka koukuttuivat peliin täysin. Heillä riitti aika yksiköiden opetteluun ja taitojen hienosäätöön. Tällaisen pelin katsominen oli kuin seuraisi konserttipianistia. Se oli sulavaa, kaunista ja hallittua. Heidän kommenttinsa voi tiivistää lyhyesti: upea peli.
Vaikka Supreme ei naksugenreä mullistakaan, uudistaa se tunkkaiseksi äityneitä kevytnaksuja kovalla kädellä juuri sieltä mistä tarvitaan. Siitä ei pääse mihinkään, että lupaukset on lunastettu ja Total Annihilation on saanut arvoisensa seuraajan, josta tulee todennäköisesti verkon hakatuin reaaliaikastrategia. Tämän voin sanoa jo pelkän betan perusteella, täysin katkeroituneena ja kostonhimoisena. Päätelkää siitä, miten kova peli on kyseessä.
Olli Sinerma
92
