Kauan sitten kirjoituskone tarkoitti laitetta, jonka näppäimiä takoi ihminen.
Sellaista käytti yksi kirjailijaesikuvistani, Roald Dahl. Parhaiten lastenkirjailijana tunnettu Roald Dahl on kirjoittanut herkullisen nyrjähtäneitä novelleja myös aikuisille, ja aivan pirun hyviä ne ovatkin. Suosittelen etenkin kokoelmia Joku kaltaisesi ja Rakkaani, kyyhkyläiseni.
Jälkimmäisestä löytyy kovasti enteellinen novelli Suuri automaattinen kielikone (The Great Automatic Grammatizator, 1953). Se kertoo tietokoneen omaisesta laitteesta, joka osaa kirjoittaa romaanin siihen syötettyjen parametrien avulla. ”Mitä ihmeen käyttöä meillä olisi tälle koneelle? Kuka hullu haluaa koneen, jolla voi kirjoittaa juttuja? Ja missä raha, saanko kysyä?”, ihmettelee johtaja Bohlen.
Tekstiä liukuhihnalta tuottava kirjoituskone valtaa kustannusmarkkinat, ja lopulta maailman kirjailijoiden on joko lisensoitava nimensä sen käyttöön tai nähtävä nälkää.
Suuri automaattinen arvostelukone
Roald Dahl oli noin 60 vuotta edellä aikaansa. Talous- ja urheilutulosuutisia automaattikirjoittavat ohjelmat ovat jo todellisuutta, ja nyt Googlelta on tulossa jotain, joka kuohuttaa lehtimaailmaa vielä enemmän kuin pahamaineinen Google News.
Hälventääkseen huhuja joukko journalisteja (plus minä) pääsi tutustumaan ohjelman, Google Criticin, betaversioon. Siitä muuten tuli ”Betacritic” alle viidessä minuutissa ja syystäkin. Google Critic on fiktiiviprosessoija, joka on tarkoitettu nettijournalismin halpaan, nopeaan luomiseen. Google Criticin pohjalla sykkivät kuuluisa automaattisesti uutisia koostanut Google News ja tietysti Googlen hakumoottori. Google Critic analysoi nettikäyttäjien tuottamaa raakadataa, kuten blogeja, kommentti- ja foorumikirjoittelua, joista fiktionaalisilla algoritmeilla muodostetaan arvosteluita.
Kustannustehokkuuden lisäksi pääidea on nerokas: Google Critic eliminoi virheen eli kriitikon oman mielipiteen, ja korvaa sen yleisellä mielipiteellä, johon melkein kaikki voivat yhtyä.
”Google Critic ei ole uhka journalismille. Se vain tuottaa nettiin juuri sellaisia perusarvosteluita, joita ihmiset haluavat lukea. Näin oikeille toimittajille jää aikaa tehdä korkeatasoista tutkivaa journalismia, mikä on jokaisen menestyvän kustantajan ykkösprioriteetti”, kertoo projektin kehittäjä Chrishna Barat. ”Tarkoituksemme ei ole todellakaan tehdä kirjoittajista tarpeettomia, sillä ohjelman tuottamaa tekstiä ei voi (vielä) käyttää suoraan. Toistaiseksi ihmisen pitää muokata niistä lukukelpoisia.” Poikkeus ovat erilaiset ennakot ja tuote-esittelyt, ne syntyvät käytännössä lähes julkaisukelpoisesti. ”Niissä on hyvin selkeä, samanlaisen toistuva rakenne”, kertoo Barat.
Hiljaisuuden rikkoi kustantajaa edustavan konsultin kysymys: ”Montako arvostelua yksi toimittaja pystyy käsittelemään päivässä ja tarvitaanko siihen kovinkaan erikoista kokemusta tai ammattitaitoa?”
Triggereitä ja emoseedejä
Ensin Critic sijoittaa mielipiteet omiin kategorioihinsa, ja niiden järjestys on vapaasti määrättävissä. Elokuva-arvostelussa näitä voisivat olla näyttelijöiden suoritukset, juoni tai valaistus. Sitten Critic analysoi raakadatasta esiin sen pohjimmaisen mielipiteen ja laskee sen frekvenssin. Triggerirajaa nostamalla voidaan määritellä, kuinka usein toistuvat mielipiteet lasketaan mukaan arvostelumatriisiin. Kun triggeri on 75, arvosteluun tulevat vain näkemykset, joita on 75 prosentissa datasta.
Toki Criticillä voi tuottaa muutakin kuin yleisintä mielipidettä. Kun triggerin kääntää negatiiviseksi, Google Critic tuottaa päinvastaisia arvosteluita. Hörähtelimme lukiessamme ohjelman tekemää Star Wars Episode I: The Phantom Menacen kehuja hehkuvaa arvostelua: ”Hauskuudella on uusi nimi ja se nimi on Jar-Jar Binks!”
On myös mahdollista päättää lopputulos etukäteen, jolloin Critic valitsee vain siihen sopivia mielipiteitä. ”Joskus kaupalliset intressit menevät rahvaan intressien edelle”, Barat myöntää.
Dahlin novellissa kielikone pystyy kopioimaan kirjailijoiden omaa tyyliä tai kohdelehtien preferenssejä. Barat uskoo, että joskus se onnistuu Criticiltäkin. Jos yksi henkilö, kuten minä, tuottaa samaan aihepiiriin valtavasti raakadataa, on teoriassa mahdollista tuottaa siitä personoituja automaattiarvosteluja, esimerkiksi eristämällä kirjoittajalle tyypilliset maneerit ja sijoittamalla niitä tekstiin. Barat kertoo, että suurimmalla osalla ihmisiä lukutaito on hyvin perustasoa.
”He eivät pysty kvalitatiiviseen arviointiin. Vaikka teksti olisi tasaista jorinaa, riittää että kirjoittaja suoraan kertoo rakastavansa kohdetta, jolloin peruslukija suhtautuu siihen totena. Samoin jonkun Dan Brownin tekstin saa menemään vaikka Philip K. Dickinä, kun tekstiin sijoittaa jälkimmäisen lukuisia tuttuja kliseitä. Kun lukija pitää kirjoittajasta, hän pitää tekstistä”, valistaa Barat.
Tähän perustuen jo nyt tekstiä voi värittää kasvavalla valikoimalla emo(tion)seedejä. Ne ovat maneeri- tai kliseekokoelmia tyyliin ”scififani”, ”iloinen” tai ”nainen”, jolloin tekstiin lisätään tätä ominaisuutta heijastavia maneereita.
Toistaiseksi ohjelma toimii vain englanninkielisen raakadatan kanssa. Suomalaisessa joukossamme kävi oikea helpotuksen huokaus puhuri.
Tervetuloa tulevaisuuteen !
Sain vuorollani pikaisesti käpistellä betaa ja generoin Black Ops II:n pc-arvostelun, kun sitä kerran olin juuri pelannut. Valitsin tasoksi 90, sävytykseksi ”innostuneen” ja rakenteeksi aloitus–juoni–toteutus–moninpeli–yhteenveto. Hakuparametrit tuottivat aluksi järkyttävän möhkäleen, mutta säätelemällä lopputulos oli lopulta työstettävän kokoinen.
Käänsin lopputuloksen suomeksi ja editoin ihan vain sen verran, että konesaumaukset vähän haihtuivat. Todennäköisesti usein toistuvien fuck- ja shit-sanojen takia raakatekstissä oli erittäin, erittäin häiritseviä osuuksia, jotka tuskin liittyivät itse peliin. Toinen kiinnostava havainto oli, että aina kun pistää parametriksi pc, mukaan tulee pakostakin aina pitkät pätkät DRM-jorinaa.
Eihän tämä arvostelu mitään suurta taidetta ole, mutta asia tulee selväksi, ja sehän on tärkeintä.
–––––––––––––––
Black Ops 2 (PC)
Activision
Räiskintäpeli Black Ops 2 on jatkoa Black Ops 1:lle. Se on vuoden odotetuin peli.
Olin innoissani, koska rakastan pelejä, mutta en kyennyt nauttimaan tästä pelistä, sillä se on niiiiiiiiin huonosti tehty ja sama kuin Modern Warfare 3. Black Ops 2:ssa on pari uutta juttua, mutta ne eivät pelasta ikääntynyttä sarjaa joka oli alunperinkin yliarvostettu.
Pelin juoni on ammu–välinäytös–ammu–välinäytös, siinä Raul Menendez hyökkää Yhdysvaltoihin. Modern Warfaren kampanjan pelasin läpi neljässä tunnissa, kakkoseen meni viisi ja kolmoseen meni viisi. Black Opsiin meni kuusi ja Black Ops kakkoseen kahdeksan, joten se on pitempi kuin muut.
Nyt olen pelannut muutaman tunnin ja olen innoissani. Nautin todella muutoksista zombeihin ja uudesta Tulliluokka-systeemistä. Mutta en voi uskoa, että jonotin tätä, vaikka olenkin innoissani peleistä. Kannan tämän huomenna PeliPysäkille.
(Seuraa DRM-klöntti, jonka deletoin, koska se oli lähinnä narinaa Steamista ja siitä ettei peliä voi myydä eteenpäin plus Ubisoftin haukkumista.)
Vaikka rakastan pelaamista, en päässyt pelaamaan Black Ops kakkosta, sillä se ei toimi XP:ssä. Ei kaikilla ole rahaa päivittää Vistaan tai seiskaan tai kasiin. Asensin beta-ajurit, päivitin BIOSin, ajoin rekisterinkorjausohjelman ja päivitin Direct X:n. Sitten kun pääsin pelaamaan, peli hyytyi latausruutuun, antoi sinisen ruudun ja buuttasi koneen.
Moninpelissä minun heitettiin pois serveriltä joko matsin alussa tai matsin lopussa. Moninpeli oli sitä samaa nopeaa räiskintää, jossa on killstreakeja ja auto-aimia ja snipereitä. Siinä ei ole dedikoituja servereitä, mutta se on aika hyvää.
Olen innoissani, mutta P-I-R-U-N TREYARCH TÄMÄ ON VIIMEINEN PELI JONKA OSTAN NIILTÄ BUUU MENKÄÄ KOTIIIN!!!!!!!!!!!!!
3,4 pistettä
Viime aikoina Niko on lueskellut mediatutkija Alan Smitheen kirjaa Evolution and Climate Change, Plus Other Jokes that Changed the World (Illuminatus Press, 2011). Se kertoo valheista, joista tulee totta, kun tarpeeksi moni niihin uskoo. Mitä suurempi valhe, sen helpompi siihen on uskoa, ja kun syylliseksi pistää suuryhtiön, uskottavuus kolminkertaistuu. Kirjassa on muutama esimerkki alunperin vitsiksi tarkoitetusta valheesta, jonka suuryhtiöt ovat toteuttaneet. Näitä ovat esimerkiksi kapselikahvinkeittimet ja kolmessa vuodessa hajoava elektroniikka.
