Lähes sata vuotta sitten riehuneiden suuryritysten välisten sotien voittaja EuroCorp on pitänyt maailmaa rautaisessa otteessaan. Kurjuus ei kuitenkaan ihmisiä ahdista, koska kaikilla on niskassaan Utopia-piiri, jonka ansiosta maailma näyttää juuri niin ihanalta kuin EuroCorp haluaa.
Pelkällä piisirulla manipulointi ei riitä EuroCorpille, vaan Reykjavikiin kokoontuu kymmenen maailman parasta neurotutkijaa miettimään uusia tapoja vaikuttaa suoraan kansalaisten aivoihin. Tutkijat ovat testeissään liiankin tehokkaita ja heistä yhdeksän menettää järkensä.
Hulluudestaan huolimatta tutkijat ymmärtävät EuroCorpin sortovallan karmeuden ja päättävät perustaa oman uskonnon, jonka ainoa tarkoitus on vapauttaa maailma. Ensimmäisenä iskunaan Uusi Kirkko syöttää kehittyneen viruksen ihmisiä kontrolloivaan Utopia-järjestelmään. Hetkessä tuhannet ihmiset näkevät maailman sellaisena kuin se on, ja kirkolla on täysi työ värvätä kaikki uudet lahkolaiset. Kirkon johto on myös kehittänyt paljon entistä tehokkaampia aseita. EuroCorp huomaa olevansa alakynnessä, kun vastassa on paremmin aseistautuneita, fanaattisia kiihkoilijoita.
Jotta soppa olisi mahdollisimman sekava, myös kymmenes tutkija irtautuu EuroCorpista. Paul Vissick on yhtä tietoinen EuroCorpin pahuudesta kuin pimeät kollegansa, mutta näkee, että Kirkon vapaus on vain uudenlainen diktatuuri. Vissick käyttää tilanteen hyväkseen ja värvää Utopiasta säpsähtäneitä omaan anarkistiryhmäänsä.
Pelaajan tehtävä on palauttaa järjestys joko EuroCorpin cyberagentteina tai lietsoa lisää kaaosta Uuden Kirkon apostoleina.
Tuttu resepti
Kolme vuotta sitten ilmestynyt Syndicate oli mainio sekoitus cyberpunkia ja täysin moraalitonta tuhovimmaa, ja sivulliset saivat syyttää itseään, jos eksyivät tolkuttoman tulivoiman tielle. Syndicate Warsissa on pitkälle sama resepti, mutta kaikkea on entistä enemmän ja paremmin.
Käytössä on kahdeksan agenttia, joista neljä voi olla mukana samanaikaisesti. Alussa tekniikka on vaatimatonta: saatavilla ovat vain uzi, minigun, persuadertron, ensi-apulaukku ja tainnutuskaasu. Uuden tekniikan tutkimiseen voi jakaa rahaa, jota voi käyttää myös agentteihin pultattaviin parannuksiin, eli tehokkaampiin aivoihin, jalkoihin, käsiin ja niin edelleen.
Itse tehtävät jaetaan varsin lineaarisesti, koska yleensä vaihtoehtoja on vain pari. Tehtävät jakaantuvat murha-, selviytymis-, suojelu- ja ryöstötehtäviin puoliksi EuroCorpin ja Kirkon hommiin.
Lyhyyteen Syndicate Wars ei ainakaan kaadu, sillä tehtäviä on pitkälle toista sataa. Paria ensimmäistä tehtävää lukuunottamatta kaikki muut ovat hillittömän vaikeita, ja niitä joutuu yleensä sahaamaan useita kertoja. Pelin loppupuolella siirrytään maasta kuun pinnalle ja lopulta avaruusasemalle.
Pyromaniaa
Näkyvin ero vanhaan on aidosti kolmiulotteinen maailma. Kuvaa voi pyöritellä miten haluaa ja syytä onkin, sillä rakennukset ovat massiivisia ja korkeita, ja niiden välistä on joskus vaikea löytää edes omia taistelijoita. Ensivaikutelma on sikäli negatiivinen, että polygoneilla tehty maailma ei ole yhtä täynnä yksityiskohtia kuin ennen.
Eniten ovat kärsineet ihmiset, jotka ovat huonosti animoituja tikku-ukkoja, mutta onneksi niitä sentään on paljon. Kaupungit ovat kiireisiä paikkoja, joissa ihmisten lisäksi säntäilee valtavasti erilaisia autoja ja muita ajoneuvoja. Entiseen tapaan monissa kaupungeissa on metro, joka on tietysti erityisen herkullista suistaa raiteilta. Synkän tummilla väreillä kaupunkeihin on saatu painostavan ahdistunut tunnelma, josta tulee väkisinkin mieleen Blade Runner.
Kaikki on tuhottavissa. Alun hernepyssyillä ei lahdata kuin ihmisiä, mutta vähän myöhemmin ydinräjähteillä ja muilla rajusti ylitehokkailla aseilla pannaan kerralla sileäksi kokonaisia kortteleita. Jos tulivoimaa riittää, koko kaupungin voi muuttaa kuumaisemaksi. Aseiden efektit ja räjähdykset on vedetty niin överiksi, että varsinkin myöhemmin pelaaminen on kuin seuraisi juonella varustettua ilotulitusta. Ajatelkaa nyt, neljä äijää viljelee mennessään ydinlatauksia, tuhoaa kokonaisia pilvenpiirtäjiä käden heilautuksella ja taakse jää vain kärventyneitä ihmisiä, sortuneita rakennuksia ja kyteviä autonromuja. Liioittelematta Syndicate Warsissa on mahtavimmat koskaan pelissä näkemäni räjähdykset.
Liika on liikaa
Ylenpalttisuus kuitenkin kostautuu. Aluksi vaikeat tehtävät jaksavat kiehtoa, mutta kun tuhovoima kasvaa, hukkuu kaikki muu järjettömän räjäyttelyn alle. Aikaisemman Syndicaten suola oli tehtävissä, joista pääsi läpi vain sijoittamalla agentit täsmälleen oikeisiin paikkoihin ja pistämällä ne käyttämään tilanteeseen parhaiten sopivia aseita. Syndicate Wars on paljon suoraviivaisempi räiskintä, jossa tehtävät ovat kyllä tolkuttoman vaikeita, mutta useimmiten vastustajan hillittömän ylivoiman takia.
Vastustajat ovat muutenkin järkevöityneet. Jo heti alussa meni useampi tehtävä mönkään kamikaze-vihollisten takia, jotka kyllä kuolevat helposti, mutta viimeisenä tekonaan vetävät sokan irti kranaatista. Viritetyt räjähteet voi kerätä mukaansa, mutta jos ei ehdi, voi heittää hyvästit koko porukalle.
Vastus on myös saanut alleen kunnon rasseja. Erilaisten lentovehkeiden kanssa saa olla tarkkana, mutta housupyykkiä tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun vastaan tulee joka suuntaan lasereita sinkoavia robohämähäkkejä tai ruudun täyttäviä ohjustankkeja.
Aseiden keräily ei ole enää yhtä tärkeää kuin ennen, koska agentit voivat kuljettaa vain rajoitetun määrän kamaa mukanaan. Rahan hankkiminen kamoja keräämällä ei siis onnistu, mutta onneksi pankkiholveja voi räjäytellä taivaan tuuliin. Syndicatesta tuttu agenttien käytöksen muuttaminen huumeilla on tallella, mutta yksinkertaistettuna: agentit joko tappavat kaiken mikä liikkuu tai vain ne, jotka kantavat aseita.
Nyhertelyä
Käyttöliittymä on periaatteessa mainio. Oikealla hiiren napilla liikutaan ja vasemmalla ammutaan. Ongelma on se, että ruudulla on paljon muutakin käytettävää, eikä kaikkea suinkaan selitetä kunnolla ohjekirjassa. Osa hienommista tavoista jakaa agentit eri ryhmiin jäi minulle ikuiseksi mysteeriksi. Pahempi ongelma on kuitenkin se, että pelissä on mukavan paljon näppäinkomentoja, mutta niistä ei ohjekirjassa mainita sanallakaan.
Persoonallisen ja aiheeseen mainiosti sopivan tehokkaan grafiikan lisäksi myös äänet sopivat luontevasti ympäristöön. Varsinaista musiikkia ei ole, vaan hieman Quaken tapaa erilaisia äänimaisemia, jotka sopivat yleensä tilanteisiin. Muut efektit ovat nekin tyylikkäitä poliisien Robocopilta kuulostavista "Keep moving" ja "Lay down your weapons" -käskyistä rajusti jyrähteleviin aseiden efekteihin.
Huumoriakin on mukana, esimerkiksi talon kyljissä olevista videotauluista kuuluu yhtäkkiä "Judge Dredd, the future of law enforcement", ja kun käy vilkaisemssa niin Tuomarihan se siellä seikkailee. Filminpätkiä löytyy myös monista rankoista japsien cyberklassikoista. Jos videotauluja jää tuijottamaan todella pitkäksi aikaa, voi palkintona olla tuokio nostalgista pelattavaa.
Bullfrog saa pitkän plussan hyvin tehdystä VGA-grafiikasta. Se toimii mainiosti ja onnistuu olemaan omalla tavallaan pirun hyvän näköistä.
Syndicate Wars on vähän kaksipiippuinen juttu. Tehtäviä kahlaa läpi saadakseen uusia aseita ja nähdäkseen entistä suurempia ylilyöntejä. Toisaalta liian moni tehtävä on turhauttavaa saman asian toistoa, mutta joka kerta pahimman apatian iskiessä juoneen tulee aivan yllättävä käänne.
Itselleni taitaa käydä samoin kuin Syndicaten kanssa aikoinaan. En jaksanut pelata sitä yhteen putkeen läpi, mutta silti tasaisin väliajoin se on houkutellut puoleensa.
84
