Bullfrogin Syndicatea on odotettu kuin kuuta nousevaa. Pystyykö Bullfrog tekemään jotain niin klassista kuin Populoukset I & II, vai onko lopputuloksena sekava eepos Powermongerin tyyliin?
Niin ne suomalaiset perusarvot korvautuvat tulevaisuudessa. Keppana ja kossu korvataan niskaan asennettavilla, suoraan aivoihin vaikuttavilla chipeillä. Esimerkiksi happosateessa porttikongissa majaileva nälkäinen työtön voi chipin ansiosta kuvitella istuvansa saunan verannalla, makkara toisessa, huurteinen toisessa kädessä kuikan huutoa järvellä kuunnellen. Tietysti suuryhtiöt huomasivat chipin mahdollisuudet kuluttajamanipulointiin, ja eipä aikaakaan kun maailmaa hallitsevat syndikaatit poliitikkojen asemasta. Valtataisteluunsa syndikaateilla on ikävä taipumus kaapata viattomia kansalaisia ja päivittää nämä tehokkaiksi tappajakyborgeiksi.
Pelaaja pääsee parhaat päivänsä nähneen pikkysyndikaatin johtajaksi ja maalina on maailman herruus. Tehtävä valitaan maailmankartalla valittavana olevista maista. Teoriassa mitä enemmän maassa on asukkaita, sen vaikeampi tehtävä on, mutta sen enemmän maasta saa verotuloja.
Valittuaan maan pelaaja lukee tehtäväselostuksen, johon tässä esimerkissä kuuluu ilmiantajan "taivuttaminen" kertomaan salamurhattavan ihmisen lymypaikan. Pikku maksuilla saa tehtävään vinkkejä ja kaupunkikartan tarkennusta. Rahaa tarvitaan myös tutkimustyöhön, jotta joukot saisivat tehokkaampia aseita ja parempia kyberneettisiä korvikeosia a la jalat, kädet, aivot ja muut tutut ja paljon käytetyt ulokkeet.
Seuraavaksi pitää päättää, montako kyborgia lähtee (vähintään yksi, enintään neljä) ja myös ostaa heille tarpeellinen aseistus ja muu varustus. Kättä pitempää onkin kyborgeille tarjolla mukavasti: pistooli, haulikko, UZI, kiikarikivääri, konetykki, aikapommi, liekinheitin, laser ja sinko. Kyllä niillä ilo irtoaa.
Muita tarjolla olevia varusteita ovat skanneri, lääkelaukku, avainkortti, suojakenttä ja Persuadertron. Jälkimmäinen on eräänlainen ase, jolla viattomat ihmiset saadaan kaapattua omalle puolelle. Normaali-ihmisen saa kaapattua tuosta vain, mutta esimerkiksi kaapatakseen vartijan täytyy ensin kaapata neljä siviiliä. Kaapatut ihmiset ovat kuin rahaa: ykkösaivoilla varustettu agentti joutuu poliisia varten nappaamaan 8 siviiliä ja vihollisagentti vaatiikin jo 32 siviiliä (tai siis 4 poliisia). Tällä tekniikalla korvataan taistelussa kaatuneet kyborgit.
Tehtävät koostuvat lähinnä kidnappauksista, salamurhista ja laajamittaisista kilpailevien syndikaattien eliminoinneista. Yhteistä kaikille on silmitön väkivalta. "Jipii, jihuu, vihdoinkin", huutaisin jos nauttisin tällaisesta sairaasta huumeesta.
Soi laulu luotien
Tehtävä alkaa. Niin alkaa myös moralistin yleisönosastokäsi värähdellä, sillä vastassa on heti yksinäinen kilpailevan syndikaatin agentti, jonka neljä konetykkiä niittää maahan. Ohessa menee useampi siviili ja pari poliisiakin, ja koko vainajalauma jää makaamaan maahan pikkuhiljaa muodostuviin verilammikoihin. Hehe.
Poliiseilta ja agentilta jääneet aseet poimitaan talteen myöhempää käyttöä tahi myyntiä varten. Skanneri näyttää suuntiman ensimmäiseen kohteeseen eli ilmiantajaan, ja hiiren napautuksella koko kopla lähtee liikkeelle. Pari pahiten vaurioitunutta agenttia lääkitsee itsensä kertakäyttö-Medikitillä.
Matkaa on, joten nelikkomme nappaa "hylätyn" auton. Ilmiantajan "taivuttelu" sujuu Persuadertronilla, ja nyt skanneri näyttääkin kohti elämänsä loppua lähestyvää uhria.
(Viisi minuuttia ja neljäkymmentä ruumista myöhemmin.) Uhri astuu autoon, jolloin agentti 1 tempaisee esiin liekinheittimensä. Pikku pasutuksen jälkeen auto loimuaa, ja liekeistä hoiperoi esiin tulessa oleva ihminen, joka rääkäisee, vajoaa polvilleen ja hajoaa tuhkaksi. Tehtävä suoritettu!
Mainiota, mainiota
Toteutukseltaan Syndicate on hiottu, niin kuin arvata saattaa. PC-version 640x480-grafiikka on erinomaisen viehättävää animaatioineen kaikkineen. Musiikki vaihtuu tilanteen mukaan (eli vaihtelee hidas- ja nopeatempoisen kappaleen välillä) ja onpa mukana digitoituja efektejäkin, joskaan Space Hulkin tasolle ei päästä. Pikku vinkki: jos pelin käynnistämisen kanssa on ongelmia, eliminoi CONFIG.SYSistä EMM386-ajuri.
Pelaaminen sujuu kokonaan hiirenheilutuksella. Vasemmalla hiirennappulalla näytetään kohta johon liikkua ja oikealla ammutaan.
Agenttien käyttäytymistä säädellään räpeltämällä hiirellä näiden adrenaliini-, havaintokyky- ja älykkyyspylväitä, jolloin heidän niskaansa asennettu chip syöttää huumetta suonistoon. Korkealla adrenaliinilla varustettu agentti liikkuu nopeammin, havaintokykyinen osuu tarkemmin ja älykäs osaa reagoida uhkaan (siis ampua takaisin). Samalla agentti tulee riippuvaiseksi ja seuraavat annokset toimivat huonommin ja huonommin. Tätä voi minimoida vääntämällä tasot nollille tilanteen sen salliessa, jolloin agentti vieroittuu ja jatkossa huumeannos tehoaa entistä paremmin.
Kyborgien käyttäytymisen säätely tuntuu lähinnä markkinointijipolta, joka kuulostaa hyvältä mainoksissa, mutta jonka käytännön merkitys on vähän niin ja näin.
Outoja lapsuksiakin löytyy. Esimerkiksi agentteja voi kontrolloida vain yksin tai koko ryhmänä. Vähän outoa ja paljon rajoittavaa. Toinen harmittava juttu on se, että agentin mennessä joko rakennuksen sisään tai taakse on eri kiva arvioida, missä ne ovat ja onko toisella puolella uloskäyntejä, miehistä/naisista kun näkyy vain pikku numerot.
Äly hoi! Hoi! Hoi!
Syndicaten demo herätti tehokkaasti niin minun kuin varmasti monen muunkin kiinnostuksen. Vähän se tuntui oudon simppeliltä, mutta odotin myyntiversion korjaavan tämän puutteen.
Etukäteen lyötiin rumpua Syndicaten kaupunkien toimivuudesta ja asukkaiden älykkyydestä. Jälkimmäisestä en ole nähnyt muuta varsinaista näyttöä kuin poliisit, jotka käyvät kimppuun jahka tempaisee kättä pitempää esiin. "Toimiva kaupunki" tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaduilla ajaa autoja, raiteilla junia ja jalankulkijat käyttävät suojateitä.
Syndicate kuuluu äyräistään pursuavaan sarjaan "kivat pelit", ja ei osaa hyödyntää potentiaaliaan loppuun saakka, vaan jää lähinnä kevyttä taktista ja strategista ajattelua vaativaksi ampumapeliksi, mikä ei tietysti ole vika sinänsä. Valitettavaksi strateginen puoli on jäänyt liian rajoittuneeksi ja toiminnalla on paha tapa toisinaan laahailla. Tätä tasoittaa hieno tekninen toteutus ja etenkin poikkeuksellinen väkivalta, joten kyllä kokemus plussan puolelle kevyesti yltää.
84
