Kuolleiden täyttämälla avaruusasemalla ottavat mittaa toisistaan kyberneettisesti tehostettu hakkeri ja seonnut tekoäly. Kamppailua käydään niin aseman käytävillä kuin kyberavaruudessakin, lähes ennennäkemättömän vapaassa kolmiulotteisessa ympäristössä. Originin System Shock tuo toimivan keinotodellisuuden taas askelta lähemmäksi.
Vuosi 2072: Hakkerin kädet tanssivat näppäimistöllä etsien turvallisuuskoodeja ja salasanoja avaruusasema Citadelin tietoverkkoon. Bingo! Systeemi avautuu kuin simpukka ja tiedostot ovat sinun. Hetken. Sitten soi hälytys, ovi potkitaan maahan ja Trioptiumin turvallisuusjoukot rahtaavat sinut Citadelille.
Saat yksinkertaiset vaihtoehdot: joko hakkeroit paikallisjohtajalle täyden pääsyn aseman tekoälyyn tai mätänet loppuikäsi vankilassa. "Yllättäen" ykkösvaihtoehto tuntuu paremmalta, varsinkin kun bonuksena on sotilastason neuraalilinkki. Homma hoituu ja toipuminen edistyy puoli vuotta kestävän parannusunen aikana.
Kun simmut aukeavat, ei niitä odotakaan visio kupista täynnä tuoretta kahvia, vaan näkymä taistelukentältä. Aseman käytävät ovat kuin tulitaistelun jäljiltä, lattiat ovat täynnä enemmän tai vähemmän kokonaisia ruumita ja käytäviä partioivat erilaiset mutantit ja kyborgit. Avaruusasema Citadel on seonneen tekoälyn, Shodanin, komennossa. Ja tekoäly ilman kohtalokkaita suunnitelmia koko ihmiskunnan varalle ei ole mikään kunnon tekoäly...
Vanhassa vara parempi
Vanha juoni on tällä kertaa parempi kuin interaktiivinen virtuaalipussillinen uusia, ja pelaaja kiskaistaan vuoteen 2072 vaivattomasti ja totaalisesti heti ensi sekunneilla. Käyntiin lähdettyään pelin juonenkuljetus ja vauhti ovat kuin parhaimmissa James Cameron -elokuvissa (niin kuin Piranha 2: Flying Killers. _nn).
Aina pelaajan tehtyä tyhjäksi Shodanin suunnitelman tämä keksii uuden, entistä kavalamman kierouden, joka jälleen uhkaa ihmiskunnan tulevaisuutta. Tämä reunalla eläminen luo peliin todella päälletunkevan ilmapiirin, enkä sitten Ultima Underworldin olekaan kokenut näin niskakarvoja nostattavaa, reaalimaailman häivyttävää tunnelmaa. (Miten olisi Doom? _nn).
Kun painovoima pettää
System Shock surffaa komeasti nykyisellä virtuaalitodellisuusmuotiaallolla. Pelin Originille tehnyt Looking Glass on vastuussa myös Ultima Underworldeista, joiden peliympäristö oli lähempänä keinotodellisuutta kuin mikään ennen niitä tai niiden jälkeen. Silti System Shock onnistuu pistämään paremmaksi.
Pelaaja voi kävellä, juosta ja hyppiä, kiivetä tikkaita, katsella ylös ja alas ja heitellä esineitä, jotka kimmahtelevat täysin fysiikan lakien mukaan. Pikanttina yksityiskohtana jopa hirviöiden ampumia/heittämiä projektiilejä voi ampua syrjään.
Paitsi mukavana myös käytännöllisenä uutuutena pelihahmo ei ole tuomittu pelkästään seisomaan selkä suorana ja katse teräksisenä, vaan hän voi myös kyykistyä tai heittäytyä rähmälleen maahan, joita taitoja tarvitaan muun muassa matalissa huoltoputkistoissa ryömimiseen. Ja kaiken tämän lisäksi hän voi nojailla oikealle tai vasemmalle, esimerkiksi ampuakseen nurkan takaa piilossa odottavaa vartijarobottia. Pitemmällä seikkailussa pääsee vielä lentämään ja skeittailemaan seinillä.
Toimintojen määrästä huolimatta liikkuminen sujuu kätevästi niin näppiksellä kuin hiirelläkin, ja aseella voi hosua mihin kohtaan ruutua tahansa vain hiiren oikeaa nappia painamalla. Maastoutumiset ja kurkistelut muuttuvat pian kuudenneksi aistiksi.
Inventaariot sun muut on sijoitettu ruudun alalaitaan kolmelle pikkunäytölle, joihin voi valita haluamaansa dataa, kuten automaattikartan, maalintunnistusjärjestelmän, sähköpostiliittymän ja muut pelaamisen kannalta oleelliset asiat. Tarpeen ja näkyvyyden vaatiessa ruudun saa riisuttua näistä lisäkkeistä.
Minä, kyborgi
Osumapisteiden asemesta pelihahmolla on vain kolme mitattavaa ominaisuutta: terveys, energia ja väsymys. Näistä kaksi ensimmäistä ovat ne tärkeät, ja vaikka peli kulkee, niin esimerkiksi terveysmaksimia ei tipu lisää. Koska pelihahmo on kyborgi, kokemuspistepohjaisen kykykohennuksen asemesta hän kerääkin Citadelin synkiltä käytäviltä mukaansa erilaisia uusia ominaisuuksia antavia kohennuksia. Valikoimasta löytyy muun muassa infrapunanäkö, autokartoitin, kohteen ilmaisin, lentoraketit ja liikkeitä tehostava boosteri, joka muistuttaa enemmän kuin vähän Back to the Futuren liitolautaa.
Kaikki osat ovat enemmän tai vähemmän tarpeellisia, ja niistä on useampia eri versioita, mutta kaikki syövät kallisarvoista energiaa päällä ollessaan. Energia onkin tavallaan System Shockin manaa, sillä osat antavat sankarille lähes taianomaisia lisäominaisuuksia. Onneksi lähes joka tasolta löytyy energiantankkausasemia, eikä ensiapupakettejakaan ole liian harvassa.
Ah aseita!
Alun lyijyputkella ei pitkälle pärjätä, joten parempia aseita onkin tarjolla kiitettävästi. Suurin osa on tavallisia luoteja ampuvia aseita, mutta niistäkin löytyy mukavia yksityiskohtia, kuten teflon-päällysteisiä panssariluoteja ja onttokärkisiä luoteja tehopysäytykseen. Oma suosikkini on pieni konepistooli, jonka rekyylin todella huomaa kuvan liikkeestä.
Energia-aseet repivät käyttövoimansa yleensä pelaajan akusta, ja niiden tehoa voi portaattomasti säätää. Mitä korkeampi teho, sen nopeammin pyssyn lämpötila nousee, kunnes se lakkaa hetkeksi toimimasta. Kranaattejakin on mukana iso liuta sirpaleesta aikasytyttimellä varustettuun malliin ja maamiinoihin asti. Kranaattien heittelyn opettelu on taito, jonka omaksuminen maksaa monta henkeä, mutta kun ne lentävät sinne minne haluaa, kaikki on anteeksi annettu.
Kaikkea kommunikointia ei tietysti terästetä luodeilla. Elävien ihmisten kanssa keskustelu on korvattu lattialta löytyvillä viestitallennuksilla ja pelaajalle saapuvilla viesteillä. Näistä löytyy usein tärkeitä tietoja, kuten yhdistelmälukon koodi tai ohjeita etenemisestä. Idea toimii kuin unelma, eikä jätä kaipaamaan "oikeaa" keskustelukumppania. Mikään ei tehosta tunnelmaa paremmin kuin äkillinen hätäviesti toiselta asemalta hengissä viruvalta ihmiseltä.
Aika ajoin sankari joutuu vierailemaan kyberavaruudessa, jossa hän taistelee ohjelmillaan vihollisen puolustuksia vastaan, keräilee tietoa ja availee lukkoja. Kyberavaruus on System Shockissa vaikeasti hahmotettava vektoriviidakko, jossa pelaaja kelluu ja "lentelee". Siellä sitten kelluu dataa, ohjelmistoja, miinoja ja lukkoja, joiden keräys tai aktivointi tapahtuu törmäämällä. Muutamassa tapauksessa peliin saadaan todellista dekkerimeininkiä nettijuoksuineen ja muine lisukkeineen, mutta yleensä kyberavaruus jää valitettavan tyhjäksi. Onneksi virtuaalivierailut ovat melko lyhyitä eikä niitä ole liikaa.
Ongelmatasokin on juuri sopiva, eli peli soljuu ilman suurempia pysähdyksiä päätökseensä. Joskus sankari joutuu ohittamaan lukkoja ja katkaisimia sähköpaneelin kautta. Tällöin esiin ponnahtaa pieni puzzle-peli, jonka ratkettua piiri jälleen toimii. Mainioita keksintöjä ovat logiikkaluotaimet, jotka ratkaisevat puzzlen automaattisesti, ja Nero-patchit, joilla puzzle helpottuu.
Koko pelin saa muuten muutettua täysin omia kykyjä vastaavaksi: niin taistelulle, juonelle, kyberavaruudelle kuin puzzleille on jokaiselle valittavissa oma vaikeustasonsa.
Todellisuuspakoilua
Looking Glassin taiteilijat ovat luoneet peliin ihailtavan kyberpunk-fiiliksen. Citadelin käytävät ovat synkkiä ja taistelun jäljet ilmeisiä. Valoefektit ovat omaa luokkaansa, sillä jopa plasma-ammuksesta hohtava valo on otettu huomioon. Tärkeimpänä graafisena kohennuksena täytyy kuitenkin pitää sitä, että System Shockin toimintaruutu laajenee halutessa koko näytön kokoiseksi. Hyvästi pikku ikkunat!
Graafisesti vakuuttavinta on kuitenkin se, että ylös ja alas katseltaessa linjat pysyvät suorina ja kauniina. Detaljitason alentaminen yksinkertaistaakin seinien suoruuteen käytettyä laskukaavaa sekä huonontaa valoefektien luonnollisuutta. Viholliset ovat myös tyylikkäästi toteutettuja ja runsaasti animoituja. Ruumiitkin jäävät rötköttämään lattialle loppupelin ajaksi.
Nopeutensa puolesta peli on täydellä ruudulla pelattaessa riittävä ainakin 486/66:ssa. Auraalinen puoli ei jää paljoa jälkeen kuvallisesta, vaikkakin musat yltävät huippuarvosanoille vasta lopputasoilla. Musiikki kuitenkin sopii muuhun peliin kuin nyrkki silmään täydentäen kokonaisuutta kauniisti. Efekteistä ei ole puutetta, ja lähes kaikkeen toimintaan liittyykin oma tehostesarjansa, erityisesti aseiden äänet ovat mukavan jämäköitä.
Vertailut Doomiin muuten ovat täysin turhia, System Shock ei kuulu samaan genreen.
System Shock on ehdottomasti yksi parhaista koskaan pelaamistani peleistä. Tunnelma ja "siellä" olemisen tunne ovat aivan omaa luokkaansa, eivätkä lähimmät kilpailijat mahdu edes samaan galaksiin. Ainoastaan pelin loppu osoittautui pettymykseksi, sillä Shodanin deletoiminen kyberavaruudessa oli harvinaisen eleetön ja helppo homma. Tätä kauneusvirhettä lukuun ottamatta System Shock on yksinkertaisesti taivaallinen. Hanki se. Heti.
Jälkimulgaisu: CD-ROM -versio
(Pelit 7/94, 97 pistettä.) Nyt se on vissiin meikäläisenkin vihdoin pakko hankkia Pentium. Kaikkien aikojen paras kolmiuloitteinen roolitaistelu System Shock on nimittäin ilmestynyt hopeakiekolla. Jos joku ei epäonnekseen ole kyseisestä mestariteoksesta vielä kuullut, niin Shockissa pelaaja seikkailee hullun tekoälyn, Shodanin, valtaamalla avaruusasemalla taistellen robotteja ja mutantteja vastaan. Estääkseen Shodania tuhoamasta ihmiskuntaa sankari linkkautuu aina välillä kyberavaruuteen, rikkoo ovikoodeja ja runsaasti robotteja.
Looking Glass ei ole tyytynyt vain julkaisemaan korppupeliä uudelleen rompulla, vaan on tehnyt peliin muutamia loistavia parannuksia. Rompulle on bugiton versio, joka ei seonnut testiviikon aikana kuin kerran. Kaikki viestit ovat puhuttuja ja peli pyörii SVGA-tilassa. Luit oikein, System Shock tarkkuusgrafiikalla. Hiihoo!
Valittavissa ovat tilat 320x200, 320x400, 640x400 ja 640x480. Kun peli näyttää jo VGA:llakin jumalaiselta, voitte uskoa, että tarkkuustilat ovat silkkaa visuaalista orgiaa. Mukaan on myös viritetty kokeellinen VR-kypärätuki, mistä saatte lukea, jos onnistun sitä joskus kokeilemaan.
Kaikella on tietysti hintansa, ja Shockin tapauksessa se on nopeus. Oma 486/66:seni pyöritti 320x400-tilaa vielä juuri pelattavasti, mutta tarkemmat moodit olivatkin sitten epäpelattavan takkuisia. Tekijät myöntävätkin SVGA-tilojen olevaa silkkaa Pentium-kamaa.
Jo mainitsemiani viestejä ei niitäkään ole vain tylsästi löpötelty, vaan hyvän puheen taustalle on miksattu taistelun ääniä, kuten hydrauliikan vinkunaa, konetuliaseiden rätinää ja mutanttien huutoja. Tämä lisää pelin uskomatonta tunnelmaa entisestäänkin, sillä viestit ovat kuin suoraan Aliens-elokuvasta.
Korppuversionakin System Shock räjäytti sukat pois jaloista, mutta rompulta peli iskee kuin taktinen ydikärki. CD:ltä löytyvät sekä normaali VGA-versio että SVGA-versio, joten peliä voi suositella myös neljämegaisen koneen omistajille. Vaikka hyllystä löytyisikin jo korppuversio, on CD tutustumisen arvoinen. Peliä vielä tuntemattomalle romppu on ainoa oikea valinta.
Tapio Salminen
98
97
