Table Tennis Wii (Wii)

Table Tenniksen sisältöön ei ole tehty muutoksia Wii-versiota varten. Pelattavana on harjoitteluosio, yksittäisiä näytösotteluita ja turnauksia. Harjoitteluosio johdattaa mukavasti lyöntien saloihin. Näytöspelit ovat satunnaisia pelejä, joiden pelaaminen käy lähinnä harjoittelusta. Mieluummin niitä pelaa kaverin kanssa.

Turnaukset tuottavat pettymyksen, sillä niitä on vain kolme; amatööri-, puoliammattilais- ja ammattilaisturnaus. Kahdessa helpommassa sarjassa voitto tulee kotiin suhteellisen helposti, mutta ammattilaisturnauksessa pallon sijoitusta joutuu jo hiukan miettimään. Tasosta riippumatta pallorallit saattavat olla helposti 20–30 lyönnin pituisia, mikä on vähän hassua. Todellisissa peleissä kun pitkät rallit tahtovat olla suhteellisen harvassa. Tämä nakertaa vähän pelin aitoutta, mutta valinta on ymmärrettävä, sillä kolmen tai neljän lyönnin pituiset pallot olisivat pelillisesti ikäviä.

Rockstarilla ei ole lisenssiä, joten pelaajat ovat keksittyjä, ja heitä on vain yksitoista lajin kuninkuusmaista. Turnaukset ovat sekasarjoja, joissa vastustajaksi voi tulla niin miehiä kuin naisia. Turnauksia voittamalla saa avattua muun muassa uusia pelihahmoja, asusteita ja areenoita.

Table Tenniksen isoin moka on urheilupeleille tuiki tärkeän uramoodin puuttuminen. On tympeää pelata yksinään, kun mitään saavutettavaa ei ole, pelihahmon taidot eivät kehity, ei ole loukkaantumisriskiä eikä mitään muutakaan. Sama vika on Xbox 360 -versiossakin, mutta ei kai nyt olisi ollut liikaa pyydetty, että vuoden kehittelyn jälkeen Wii-versioon olisi saatu edes jonkinlainen ura. Tai sitten olisi voinut keksiä edes uusia (hassuttelu)pelimuotoja, jotka ottaisivat ilon irti Wiin ohjaimista.

Yksinpelinä Table Tennis muuttuu pian tylsäksi. Tosin jos ulkona on huono sää ja haluaa kuntoilla, niin mikäs siinä. Pelatessa hien saa päälle, ja kyllä yksittäiset ottelut aina jonkin aikaa viihdyttävät.

Table Tennis on selvästi suunniteltu kaksinpeliksi, ja sellaisena se onkin parhaimmillaan. Voi sitä tunnelmaa, kun kaksi ihmistä heiluu hullun lailla olohuoneessa ja vääntää tiukkoja matseja muiden kannustaessa vieressä. Omalla illanviettopelilistallani Table Tennis kipuaa saman tien suosittujen Wii Playn nyrkkeilyn ja keilailun joukkoon.

Yksinpeli: 78

Moninpeli: 85

78

Lisää aiheesta