Star Wars on 20 vuoden elonkaarensa aikana jättänyt lähtemättömän jäljen länsimaiseen kulttuuriin. Pelikulttuuriin jääneet jäljet ovat siihen verrattuna ehkä pienet, mutta ainakin ne ovat valosapelilla viilletyt.
Star Warsin lopputaistelu Kuolontähden yllä ja sisällä lienee yksi elokuvien vaikuttavimpia kohtauksia, ja toistaiseksi täysin ylittämätön. Kun nöösipoikana sen näin, hoipuin elokuvateatterista ulos jalat hädin tuskin maassa. Siinäpä peliversioille päämäärä: saako X-Wingien ja TIE-hävittäjien kuolonbaletin siirrettyä nolliksi ja ykkösiksi?
George Lucasin mielestä ei. Hänen mielestään tietokoneiden graafiset ominaisuudet ja teho eivät tehneet Star Warsille oikeutta, eikä lupaa herunut, vaikka hänellä oli oma pelifirmansakin, Lucasfilm Games. Vaikka Star Wars sinänsä on kuin luotu tietokonepeleihin, ei sitä pitkään aikaan niissä nähty.
Virallisten pelien puutteesta huolimatta Star Warsilla oli kuitenkin suuri vaikutus tietokonepeleihin. Ainakin kuilussa lentäminen koki nousukauden, varsinkin kun jopa kuusnelosen Basicilla oli paletinvaihtelulla helppo luoda siitä jonkinlainen illuusio.
Markkojen sota
Ihan ilman Star Warsia ei kotijedin sentään tarvinnut olla: kolikko- ja konsolipelimahti Atari sai lisenssin Star Wars -peleihin. Ainoa näkemäni Atari 2600 -peli, The Empire Strikes Back puolen ruudun kokoisine pikseleineen on kuusnelostelijalle tutumpi Jeff Minterin pelinä Attack of The Mutant Camels. Ja jos en ihan väärin muista, se vedettiin pois markkinoiltakin.
Ensimmäisessä kolikkopelissä Voima taisi olla Atarin kanssa. Muistan vielä, kun kotikaupunkini pelihallissa silmieni harhaileva katse ensi kertaa osui upouuteen Star Wars -peliautomaattiin, sen upeaan vektorigrafiikkaan ja ennen kaikkea vaikuttavaan lento-ohjaimeen. Syntyi kallis rakkaussuhde, varsinkin kun automaatinpahus oli matkan varrella siirtyessäni kohti viikonlopun rientojen tukikohtaani.
Vektorigrafiikkasirun vauhdittamassa pelissä pelaaja ei ohjannut niinkään X-Wingiä kuin sen tykkien kohdistuskursoria, joskin peli onnistui luomaan illuusion lentämisestä. Elämiä oli yksi mutta suojia kahdeksan, ja lisää sai Kuolontähden tuhoamalla.
Star Warsissa oli kolme osuutta: ensin lennettiin läpi tulipalloja ampuvien TIE-hävittäjien kohti Kuolontähteä. Kuolontähden pinnalla väisteltiin lasertorneja ja niiden ampumia tulipalloja, ja yritettiin ampua niitä bonukseen riittävä määrä. Osuma tai törmäys aiheutti vatsaa vääntävän kierähdyksen. Kolmas osio oli tietysti Kuolontähden kuilussa lentely, palkkien ja tulipallojen väistely sekä lopuksi protonitorpedojen lasauttaminen jäähdytyskuiluun. Star Warsissa kaikki jotenkin loksahti paikoilleen, ja pelin jakamat fiilikset oli poimittu samasta pussista kuin elokuvan loppukohtauksenkin heittelemät.
Star Warsin pelaamista oli miltei yhtä hauska katsella kuin pelata: ensimmäisessä osassa pelaajan naama jähmettyi tiukkaan irveeseen, toisessa yläruumis heilui villisti oikealle ja vasemmalle, ja kolmannessa X-Wingin lentoa myötäiltiin varpaiden varassa nousemalla ylösalas.
Star Warsin jatko, Empire Strikes Back, oli myös vektorigraafinen. Snowspeederillä ammuttiin ensin Imperiumin luotaimia ja niiden radiolähettimiä, kunnes Imperiumi väistämättä sai tiedon Hothin tukikohdasta. Hienossa kakkososuudessa ammuttiin AT-AT -ja AT-ST-tankkeja, ja lassottiin niitä kans. Sitten tapeltiin TIE-hävittäjien kanssa ykkösestä käännetyssä osuudessa. Antiklimaattisena lopetuksena väisteltiin asteroideja Milleniumin Falconin kera. Ainoastaan Walkereiden ampumisessa oli tyyliä, muuten ESB ei ollut eikä ole edeltäjänsä kaliiperia.
Return of The Jedi hylkäsi vektorigrafiikan ja siirtyi 3/4-perspektiiviin. Peliformaatti muuttui ammuskelu/väistelypeliksi. Mitä Luke ilmamopolla, sitä Chewbacca ST-AT:lla ja Lando Millenium Falconilla, ensin läpi TIE-puolustuksen, sitten läpi Kuolontähti II:n. Paria silloin hyvältä näyttänyt kuvaa lukuunottamatta en valitettavasti ole aitoa peliä nähnyt.
Star Warsin kolikkopelimarssi jatkuu Segan Star Warsissa, joka parin koepelin perusteella ECTS-messuilla oli vähän sekava. Eikä X-Wingissä ole kyllä toista ampujaakaan...
Jedi palaa kotiin
Vaan ketäpä loistokkaat kolikkopelit lämmittivät, kun kotipöydän nurkalla istui kotimikro? Valitettavasti tuo kotimikro oli yleensä Commodore 64, jonka teho ei riittänyt Star Warsin puhtaaseen vektoritoteutukseenkaan.
Vaan yritys oli kova. Atari oli julkaisemassa omaa käännöstään, mutta onneksi jätti sen tekemättä: se oli sanoinkuvaamattoman hirveä, hädin tuskin tunnistettavissa. Amerikkalainen Parker Brothers teki myös Star Warsista version, jota en koskaan ole nähnyt. Pelastajaksi ilmaantui Domark, jonka C-64-versio oli yllättävän hyvä. Vaikka TIEt näyttivät kärpäsiltä ja tulipallot olivat spritejä, olivat sekä pinta- että kuilulento hyviä, niin hyviä kuin nepalta saattoi kohtuudella odottaa.
Mutta sitten Domark julkaisi loistokkaat ST- ja Amiga-versiot. ST-versio oli jopa yhtä vaikea kuin kolikkopeliversio, mutta siitä oli jätetty pois protonitorpedojen ampumisefekti, joten Amiga-versio on se Äärimmäinen Versio. Pelejä oli vielä ryyditetty lisäsampleilla itse elokuvasta. Vaikkei hienoa ohjainta ollutkaan, hiiriohjaus toimi upeasti, ja vartalo heilui melkein kolikkopelin malliin. Saman ohjelmoijan Empire Strikes Back oli myös laatutyötä, ja identtinen kolikkopelin kanssa.
Trilogia päättyi ikävästi Return of The Jediin. Sen näyttävään grafiikkaan ei Domarkin kuusnelos- ja ST-versiot pystyneet, ja ankea peli ei viihdyttämään riittänyt.
A New Hope
Domarkin käännösten jälkeen vallitsi pitkä hiljaisuus, jonka katkaisi vain nimensä vaihtaneen LucasArtsin Star Wars -ruudunsäästäjä. Kotikoneet kehittyivät hiljakseen, ja saavuttivat tason, joka kelpasi George Lucasille, ja LucasArts sai päästää tappajalisenssin irti. Niinpä LucasArtsilla on nyt kolme Star Wars -sarjaa käynnissä ja neljäs tulossa. Eri Star Warsit tarjoavat helppoa multimediaviihdettä, kolmiulotteista ammuntaa ja kevyen luokan avaruuslentosimulaattoreita.
Siivet ristissä
Star Wars -sarjoista tärkein on Larry Hollandin, kolmen suositun lentosimun tekijän X-Wingistä alkanut kevytsimujen sarja. Kukapa elokuvat nähnyt pelaaja ei myisi (tai ainakin vuokraisi) sieluaan mahdollisuudesta hypätä X-Wingin tai TIEn hyttiin?
X-Wingissä taistellaan Kapinaliiton riveissä, peruspelin päättyessä Kuolontähden tuhoon. TIE Fighterissa palkan maksaa Darth Vader, ja juonen pääidea on salaliitto keisaria vastaan. Kumpikin peli on sarja scriptattuja moniulotteisia ja -puolisia tehtäviä, joissa on kaikki realismin illuusioon tarvittava: siipimiehiä, isoja aluksia ja uskottavan tuntuista tapahtumiin reagointia. Alusten näennäistekniikka on uskottavaa, mutta mikä tärkeintä, pelien tiuha tunnelma todella siirtää pelaajan keskelle Tähtien sotaa. Huvittavaa kylläkin, Imperiumin riveissä lentäminen on se suosituin valinta: kaikki haluavat olla pahiksia.
Piakkoin (toivottavasti) ilmestyvä X-Wing vs. TIE Fighter tarjoaakin sitten mahdollisuudeen lähiverkkoilijoille (ja Kalistelijoille) osallistua taisteluun ja tapella toisiaan vastaankin.
Supersotilaita metsästämässä
Dark Forcesissa LucasArts astui ihan uusille urille. Palkkasoturi Kyle Katarn seikkaili läpi 14 juonellisesti yhteen liittyvän kentän tek
nisesti loisteliaassa 3D-räiskinnässä, Doomin malliin.
LucasArts väittää, että Dark Forces oli tulossa jo ennen kuin Doomista tiedettiin mitään. Paljon mahdollista, sillä Dark Forcesissa oli muutamia harmittavia puutteita, pahimpana se, ettei peliä voinut tallentaa, mikä yhdistettynä ylisuuriin kenttiin poltti käämit useammaltakin pelaajadroidilta. Monipeliäkään ei ollut. Doom-kloonien tulvassa Dark Forces on silti omaa luokkaansa.
Dark Forces II:ssa LucasArts jatkaa Kyle Katarnin tarua, tällä kertaa Quaken tyyppisellä 3D-moottorilla. Ja tekee harvinaisen selväksi, että kyllä! Kyle saa lasermiekan, kyllä! pelin saa tallennettua ja kyllä! siinä on moninpeluu.
Kapinahyökkäys
Kaikki Star Warsin fanit tuskin ovat ammattipelaajia, joten heille LucasArts tarjoaa Rebel Assaultit I & II. Ensimmäinen Rebel Assault, vaikka olikin lähinnä tekniikkakokeilua, näytteli suurta osaa CD-ROMien maihinnousussa koteihin.
Elokuvista noukittuja osioita jokseenkin vapaasti yhdistelevä multimediaryöpytys nitoi simppeleitä ammuskeluosuuksia yhteen hopeakiekolta spoolattavalla grafiikalla sekä John Williamsin aidolla elokuvamusiikilla. Vaikka grafiikka satunnaisesti olikin möykkyistä ja peli sanotaanko kauniisti "rajoittunut", (pelikelvottomasta puhumattakaan: ensimmäisissä versioissa oli hauska käsitys ohjaamisesta) se oli tavattoman vaikuttava. Rebel Assault II tarjosi vielä supistetumman ja yksinkertaisemman valikoiman alipelejä, mutta erinomaisen kauniissa asussa, ja upouuden, aidoissa romppeissa kuvatun juonen kanssa.
Seuraavaksi Star Wars leviää reaaliaikaisen strategiapelaamisen alueelle Rebellionissa, jossa Kapinaliitto ja Imperiumi taistelevat galaksin kohtalosta. Tieto on tihkunut niukasti, ja pelaajien galaksi pidättää hengitystään.
Ottaen huomioon, että kun elokuvia on 20 vuodessa tullut vain kolme, tietokonepelit ovat tällä hetkellä tärkein Star Warsin henkeä ylläpitävä lisuke, kirjojen ja sarjakuvien taso kun kauniisti sanottuna on tasoltaan "vaihteleva". Yhteen virheeseen pelit ovat syyllistyneet: Imperium on kehittänyt (ja kapinalliset tuhonneet) enemmän superaseita kuin mitä saksalaiset Korkeajännityksissä.
