Tai Fu (PSone) – Ei mikään Toni Tiikeri

PlayStationille on tehty vaikka kuinka monta taistelupeliä. Tasohyppelyistäkään ei ole ollut puutetta, mutta silti näitä kahta tyylilajia on yhdistetty harvoin. Itse saan mieleeni vain Fantastic Fourin sekä Fighting Forcen ja niiden rinnalla Tai Fun ei tarvitse hävetä mitään. Jos taisteluosuuden jättää pois, Tai Fu muistuttaa eniten pelattavuudeltaan ja kuvakulmaltaan Pitfall 3D:tä.

Mitenköhän pelifirmat keksivät peliensä taustatarinat? Ei Tai Fun taustatarina ole aivan pöntöimmäistä päästä, mutta ei sillä ole mitään merkitystäkään. Tai on nuori tiikeri, joka tallustelee kahdella jalalla ja elää kituuttaa muinaisessa tarunhohtoisessa Kiinassa. Ilkeä Dragon Master tappaa ison joukon pandamunkkeja ja Taita epäillään syyttä tästä julmasta teosta.

Puhdistaakseen maineensa Tai joutuu matkaamaan läpi 20 levelin ja päihittämään satoja vihollisia aina piranjakasveista huomattavasti isompiin ja hankalimpiin örkkeihin. Kun rata on päästy läpi, ruutuun ilmestyy kartta, jossa tiikeri kävelee seuraavaan kohteeseen. Reittiä ei voi valita, vaan levelit on käytävä läpi ennalta määrätyssä järjestyksessä.

Sadan tempun tiikeri

Kun pelintekijät väittävät, että heidän päähenkilönsä osaa yli sata taistelutemppua, pakko kai siihen on uskoa, mutta ei niitä tunnu niin valtavasti olevan. Fiilis syntyi luultavasti siitä, että yli kolmanneksen pelistä selvitti helposti hakkaamalla nappeja satunnaisessa järjestyksessä. Hyppy ja potku heti tappelun aluksi tuntui olevan toimiva taktiikka, jolla pääsi heti hyvään aloitusjohtoon.

Vähän pidemmälle päästessä Tai saa käyttöönsä Chi-energian, jota kerääntyy voitetuista vastustajista ja onnistuneista komboista. Kun Chi-mittari on täynnä, ohjaimen hartianapin paikallus tuhoaa kaikki ruudulla näkyvät vihulaiset. Chitä on kiva käyttää myös ihan vain siksi, että se saa aikaan komean, aallon lailla etenevän erikoistehosteen.

Tasopomot ovat yksi videopelien pahimmista riesoista. Kun tarpeeksi hankalaan bossiin jää kiinni kahdeksi viikoksi, koko aiemmin nähty työmäärä ja pelirahat tuntuvat menneen hukkaan. Tai Fun kenttäpäälliköt on vaihteen vuoksi päihitettävissä vähän turhankin helposti "hakkaan nappia, hakkaan lisää" -taktiikalla.

Tai Fu on helppo peli, aivan liian helppo, jos valitsee köykäisimmän vaikeusasteen. Toisaalta ei se välttämättä kovin paha asia ole. Tai Futa on kiva ihan vain pelailla ja sitä saisi arvostaa nykyistä enemmän.

Koska haastetta ei ole kovin pitkäksi aikaa, Tai Fu saisi olla pidempi. Vähän ihmettelin kuin minuutin kestäneen ensimmäisen harjoitteluradan jälkeen pelistä oli selvitetty 3 prosenttia ja seuraavan jonkin verran pidemmän tason jälkeen 9 prosenttia.

Rompusta on kulutettu liikaa tilaa pitkiin välianimaatioihin. Tosin niiden aikana jaetaan myös tärkeää lisäinformaatiota, kuten kerrotaan, kuinka äskettäin käyttöön saatu uusi kyky aktivoidaan. Silti vähempi jaarittelu riittäisi, vaikka paljon huonompiakin pelinäyttelijöitä on kuultu.

Olipa kerran...

Itse pelihahmot eivät ole kummoisen näköisiä. Polygonit ovat olleet kortilla ja niukan grafiikan takia tappelutkin ovat hieman sekavaa seurattavaa. Energiamittareista näkee kuitenkin helposti yhdellä vilkaisulla, mikä matsissa on tilanne. Kuvakulma on perinteiseen tyyliin yläviistosta.

Sen, mitä Tai Fu hahmoissa häviää, se taustoissa voittaa. Muinainen, sadunomainen Kiina näyttää tyylikkäältä. Vaikka luonto ei niinkään ihastuta, temppelit ovat komeita ja niiden valo- ja tuliefektien eteen on nähty erityistä vaivaa.

Äänet luovat tunnelmaa hyvin, vaikka perinteistä kiinalaista kimitystä emme kuulekaan, luojan kiitos. Mystistä itämaista tunnelmaa luodaan sellaisilla pikkujutuilla kuin eri kaiuttimista vuorotellen kuuluvilla kiinankielisillä puoliksi kuiskatuilla sanoilla. Musiikissakin on selviä kiinalaisia vaikutteita ja levyarvostelija kutsuisi sitä aasialaisvaikutteiseksi maailmanmusiikiksi.

Tai Fu ei siis anna kovaa haastetta, eikä se teknisestä häikäise millään osa-alueella. Mutta se on oikein mukava peli, mitä ei kannata aliarvioida. Hardcore-pelaajalle Tai Fu ei tarjoa juuri mitään, ja sitäkin vain vähäksi ajaksi. Tämä on peli lapsille ja heille, jotka elämänsä keskellä aina välillä hieman pelailevat rentoutuakseen, eivätkä ota koko pelijuttua kovin tosissaan. Heillekin sopivia pelejä tarvitaan.

75