Tasohyppelyt ovat menettäneet suosiotaan synkälle raivoamiselle, vaan vielä niitä tulee. Takin kolmas pomppuseikkailu ei vie tasohyppelynirvanaan, mutta on oiva ammattitaidon näyte: perinteinen, hupaisa ja hyvin tehty jolkuttelu.

Kerran 60 vuodessa järjestettävä Suuri ja Mahtava Juju Challenge panee heimot paremmuusjärjestykseen tasohyppelyn jalossa taidossa. Takin tiimikaverina on Lok, ja yhdessä he edustavat Pupanunu-heimoa. Kukin eteen tupsahtava tasohyppelyepisodi on selvitettävä mahdollisimman vikkelästi, jotta pinnoja kolahtaa laariin. Uuteen maailmaan pääsemiseksi on vielä pökittävä naapuriheimon ajoneuvot tohjoksi.

Parasta Tak The Great Juju Challengessa on viimeistely. Näkymät, animaatio, kamera ja kontrollit ovat mietityt ja kaikki liikkuu siivosti, käänsipä tattia mihin suuntaan tahansa. Kamera on oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja zoomailee sopivasti tapahtumien mukaan. Musiikki ei jää mieleen eikä huumori aina iske, mutta jotakin perusviehättävää Takin ja Lokin kohkaamisessa on. Yhteisen tekemisen iloa pursuava kaksinpeli on aina mainitsemisen arvoinen, koska yhteistyö ja avunanto ovat peleissä edelleen harvinaista.

Lokin puku on äyriäinen

Kukin yhdestätoista kentästä on selvitettävä määräajassa. Eteneminen tuntuu kiireestä huolimatta hidastempoiselta ja rauhalliselta. Puzzlet tuovat vaihtelua, mutta yksinpelinä niiden ratkonta käy ajoittain työstä, vaikka toisen hahmon ohjaaminen onnistuu näppärästi nappia painamalla. Ensin Lok juoksutetaan suljetun oven eteen, Tak ohjataan kytkimen päälle ja palataan Lokin ohjaimiin tarkastamaan joko etenemisen pysäyttävä ovi olisi auennut. Ongelmat ovat yksinkertaisia ja yksinpelattuna pelin rytmi tulee kovin katkonaiseksi. Ongelma ei vaivaa yhteistyönä pelattavaa kaksinpeliä, jolloin Juju-haaste onkin parhaimmillaan.

Pelattavuutta piristetään mukaan karttuvilla uusilla ominaisuuksilla ja taioilla. Tak ja Lok oppivat omat erikoiskykynsä, mikä tuo ongelmiin lisää syvyyttä. Lok voi vahvempana viskata Takin korkealle tasolle, jolta Tak pompiskelee kivipaasien ylitse kuilun toiselle puolelle. Tak voi tämän jälkeen teleporttitaialla siirtää Lokin viereensä.

Lokin hummeripuku ja Takin kanapuku ovat koomisia, mutta niiden käyttö tuo hitusen vaihtelua ratkaisuihin. Lok voi sukeltaa hummerina meren syvyyksissä ja Tak kotkottaa yläilmoissa munien munapommeja esteenä olevien kivipaasien päälle. Takin ja Lokin hyökkäykset ovat nekin erilaiset, mutta lopputulos sama: viholliset singahtavat iloisesti roiskuvien efektien siivittämänä tuhannen päreiksi. Vastustajat käyvät kimppuun yleensä ryhmissä, joten hirviöitä loputtomiin taikovat portaalit kannattaa hakata ensin haloiksi.

Munakupilla töihin

Seikkailun ongelmaksi äityy se, että jo läpäistyt kentät on koluttava useaan otteeseen riittävän pistesaaliin saamiseksi. Kenttää ei yleensä saa selvitettyä ensimmäisellä yrityksellä aikarajan sisällä, sillä joskus puzzlenratkonta yksinkertaisesti hirttää kiinni ja eteneminen jumittuu liian pitkäksi ajaksi. Jo toisella läpipeluuyrityksellä tunnelma on jälkijättöinen ja kolmannella turhauttavan tylsistyttävä. Keinotekoinen pelinpidennys ja lapsellinen teletappitoisto eivät ole enää nykyaikaa eivätkä sovi edes lapsille suunnattuun peliin.

Koska tasohyppelyryppäiden piristykseksi tarkoitetut autokisat ovat ilottomia Destruction Derby -ähellyksiä, kokonaisuus alkaa ontua. Kaahausosioiden tunnelma jää latteaksi, ja ne ovat silkkaa turhaa viivytystaistelua ennen seuraavaan maailmaan pääsyä. Munakupinmuotoisilla autoilla jurruuttelu ei iske, vaikka kisaamisen verkkaisuus sopisi muuten pelin rauhaisaan yleisilmeeseen. Vaihtelua saa ja pitää olla, mutta miksi päälle liimattuna ja vanhanaikaisella oivalluksella ryyditettynä?

The Great Juju Challenge ei ole kehno. Viimeistely ja mutkaton pelattavuus nostavat pelin nipin napin harmaan massan yläpuolelle ja varsinkin peruskoulun aloittaneille peli toimii loistavasti, etenkin jos konsolille löytyy kaksi suht samantasoista pelaajaa.