Takana kultainen tulevaisuus

Samaan aikaan tälle kolumnille aihetta miettiessäni velloivat Pelit Onlinen vanhimmat naavaparrat häpeilemättömässä nostalgiassa. Periaatteessa minua on aina ärsyttänyt asenne, jossa automaattisesti kaikki oli ennen paremmin, mutta tällä kertaa vanhojen muistelu veti mietteliääksi.

Nostalgiassa sinänsä ei ole mitään pahaa. Mukavaahan se on menneitä suuruuden aikoja muistella, mutta siinä vaiheessa ollaan pahasti kuutamolla kun kaikki uusi on automaattisesti roskaa ja kaikki oli ennen paremmin. Tuollainen ajatusmalli on kovasti fatalistinen eikä johda mihinkään. Ikään kuin kehitys olisi pysähtynyt tai kääntynyt taaksepäin, eikä mikään voi sitä enää muuttaa.

Nostalgia ei ole enää entisellään

Aivan järkevänkinoloiset ihmiset ovat vakaasti sitä mieltä, että pelit olivat ennen parempia ja että nykyään niistä puuttuu jotain. Näin siitä huolimatta, ettei tarvitse kuin ladata joku monista kuusneba-emuista ja virkistää hieman muistia. Yhtäkkiä nostalgiatrippi ei olekaan niin kultainen, kun huomaa miten käsittämättömän karmeilta pelit aikoinaan näyttivät.

Pistäisin suurimman osan menneiden aikojen glorifioinnista yksinkertaisesti sen piikkiin, että kaikki uusi on aina jännittävää. Toisin sanoen, ekat pelit ekalla koneella räjäyttävät tajunnan automaattisesti, vaikkei peli oikeasti kovin häävi olisikaan. Mikään sen jälkeen ei voi enää tehdä ihan samaa vaikutusta.

Ihan kaikkea ei voi silti kuitata pelkällä itsepetoksella. 80-luvun "kultaisina vuosina" pelibisnes eli neitseellistä aikaa. Kaikki oli uutta, eikä ollut mitään valmiita toimintatapoja. Kaikki hulluimmatkin ideat toteutettiin. Ei ollut suuria myyntitavoitteita, budjetteja, markkinointikoneistoa ja osakkeenomistajia vaan yksittäisiä koodaajia ja paljon tuoreita ideoita, eikä mitään menetettävää.

Oma harrastukseni alkoi naapurin Maukan kanssa kimppaan hommatusta VIC-20:stä. Siihen meni kaikki kesäduunista tienatut rahat ja alkoi tappelu siitä, kumpi saa pitää konetta milloinkin. Samaan aikaan käytin kaiken vapaa-aikani ja viikkorahani pelihalleissa ja naivisti ajattelin pystyväni koodaamaan Defenderit ja Missile Commandit hienolle VIC-20:lle, koska tietokoneillahan pystyi tekemään mitä tahansa. Koodaajaa minusta ei tullut, mutta tuhannet muut olivat samassa tilanteessa ja onnistuivat toteuttamaan unelmansa. Syntyi legendoja, joille koko nykyinen pelibisnes on velkaa.

Pioneerihenki takaisin

Jos hienoista pioneerivuosista pitäisi saada edes yksi asia nykyiseen pelibisnekseen, olisi se avoin suhtautuminen hulluihin ideoihin ja nykyistä herkempi riskinotto. Electronic Arts on hyvä esimerkki siitä, miten firmat ovat aikojen mittaan muuttuneet. 80-luvun alussa se julkaisi MULE:n ja Archonin ja korosti olevansa taiteilijoiden kommuuni. Aikamoinen ero nykyiseen varman päälle pelaavaan korporaatioon, eikä firmalla oikeastaan ole mitään muuta yhteistä vanhaan kuin sama nimi. Vähän sama juttu muun muassa Activisionin kanssa, joka aloitti uransa tekemällä erinomaisia pelejä Atari 2600 -konsolille.

Nykyään asioista päättävät markkinointipellet, joita ei sinänsä kiinnosta, millaisia pelit ovat vaan miten osakkeenomistajat saadaan pidettyä tyytyväisinä. Moni voi tässä vaiheessa perustellusti sanoa, että siitä liiketoiminnassa on aina kysymys. Ongelmana on se, että jos homma olisi vain kravattipelleistä kiinni, tehtäisiin mielellään vain samaa uudestaan ja uudestaan niin kauan kun se tuottaa voittoa.

Uudet ideat ja jatkuva eteenpäin pyrkiminen ovat vasta toissijaisia tavoitteita ja vain silloin, jos sillä tavalla saadaan lisää voittoa. Samaiset ihmiset voisivat aivan yhtä hyvin myydä urheilusukkia. Itse asiassa peleistä mitään tajuamattoman markkinapellen tunnistaakin parhaiten siitä, ettei hän suinkaan puhu peleistä vaan tuotteista.

Enää ei tietenkään ole paluuta "vanhoihin hyviin aikoihin". Sitä paitsi en ole lainkaan varma, haluaisinko odottaa pelin latautumista kasetilta kymmeniä minuutteja tai hakata tuntikaupalla Basic-listausta lehdestä vain saadakseni jahdata yksittäistä kirjoitusvirhettä tai bugia.

Renessanssi

Toisaalta pelimaailma ei näytä ihan niin rahan ja pukumiesten hallitsemalta synkkyydeltä kuin vielä vähän aikaa sitten. PC on palaamassa ainakin osittain pienten julkaisijoiden temmellyskentäksi ja yhtäkkiä näkee taas pelejä, joille riittää pieni yleisö ja muutamien tuhansien myynti. Minun puolestani suuret julkaisijat saavat ihan rauhassa keskittyä uusiin konsoleihin, jos se tarkoittaa näin positiivista kehitystä. Ei jää ikävä.

Modit ovat toinen positiivinen ja hyvällä tavalla pioneeriaikoihin verrattavissa oleva ilmiö. Koska peliä ei tarvitse välttämättä rakentaa alusta lähtien itse, ei tarvita myöskään valtavaa tiimiä vaan yhden miehen hyvä idea voi kantaa pitkälle. Counter-Strike ja Team Fortress ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten amatöörit ovat päässeet alalle hommiin tekemällä ensin riittävän hienon työnäytteen.

Pienimuotoisempi, kaupallisesti merkityksettömämpi, mutta kokeilevampi ja vapaampi PC-pelien tulevaisuus sopii minulla aivan mainiosti. Varsinkin kun mikään ei estä hommaamasta PC:n rinnalle konsolia tai paria hieman kevyempää pelailua varten.

Paniikkireaktioita PC-pelien tulevaisuudesta osoittavatkin lähinnä ne, joiden toimeentulo on alalla. Tuskinpa PC-pelaajat oikeasti tarvitsevat enää ensimmäistäkään lelufirmaa, joka ei tajua pennin vertaa erilaisten pelaajien erilaisista tarpeista. Oikeille pelaajille lienee sinänsä yhdentekevää, myydäänkö jotain peliä kymmenen vai satatuhatta kappaletta. PC ei taatusti kuole mihinkään, mutta sille tekee pelkästään hyvää, jos ylimääräinen kuona potkaistaan rattailta.

Lisää aiheesta

  • Pitkä lento

    Kaj Laaksonen oli Pelit-lehden pitkäaikainen, legendaarinen toimittaja, jonka toinen rakkaus, äänen- ja kuvantoisto, vei toimittajaksi Hifi-lehteen ja MikroBittiin.  Nyt onnenpoika saa pelata mitä haluaa ja ilman deadlinea.

    * * * * *

    Kymmenen vuoden aikana Pelit-lehdessä ehti tapahtua…
  • Ei huvita

    Pari kuukautta sitten rehvastelin kolumnissani ryntääväni ensimmäisten joukossa jonottamaan Xbox 360:tta.
    En jonottanut enkä ollut ensimmäisten joukossa. Sain ensihuumani taltutettua toimituksen testiboxilla, jolla pääsin tutustumaan rauhassa julkaisupeleihin. Ihan hyviä, mutta yksikään…
  • Audiovisuaalinen sekoilu

    Kyyninen toimittajanretkukaan ei ole immuuni hypetykselle, sillä kun eräs tuotepäällikkö piti esitelmän siitä, miten PC:stä voi tehdä kotiteatterin keskuksen, päätin kokeilla, miten moinen onnistuu.
    Leffojen katselu tietokonemonitorilta kuuluu sarjaan älyttömät ideat. Käyn paljon…