Keuhkokalakin kehittyy mutta ei taistelu japsiropeissa. Tales of Symphonia potkaisee vauhtia evoluution rattaisiin ja uskaltaa muuttaa Pyhiä taistelurutiineja.

Kahdeksanbittisen kauden jäänteet, vuoropohjaiset seisotaan rivissä -taistelut ovat rooliseikkailuiden raskain riippakivi. Namco ei kumarra japanilaista perinneriippuvuutta, sillä Tales of Symphonian tosiaikaisissa yhteenotoissa on vauhtia kuin mätkintäpeleissä. Sääli, että tarina ja viitekehykset eivät ole yhtä tuoreita: teinisankari Lloydin johtama ryhmä törmäilee selkkauksesta toiseen taikuuden ja scifin kyllästämässä Sylvarantissa. Avataan maagisia lukkoja ja pelastetaan maailma -pääjuoni sekä ahdistunut teinisoturi ovat väsyneitä ratkaisuja.

Uskonnolla, jumalilla ja enkeleillä itämaisen kevyeen tapaan leikittelevä mahtipontinen tarina käynnistyy kummallisen hitaasti. Persoonien rakentaminen on tärkeää, mutta sen voi tehdä myös täydellä höyryllä kiitävien tapahtumien rinnalla.

Kun tarina lähtee rullaamaan, juoneen saadaan riittävästi syvyyttä. Sylvarantin pelastaminen ei ole yksinkertainen tapa pahat -tehtävä, sillä maailman pelastukseen liittyy myös moraalinen ongelma ja sivuhommana pitäisi pistää vielä ihmisiä orjuuttavat design-puolihaltiat ruotuun. Kerrontaa höystetään huumorilla ja melodramaattisen rankoilla teemoilla, kuten läheisten kuolemalla.

Kaupungit, kylät ja vihamielisten olentojen asuttamat paikat ovat matkustuskartalla. Avoimella kartalla harhailu luo mukavan illuusion vapaudesta, sillä tärkeät paikat eivät aina löydy heittämällä. Kaikkialle ei pääse heti, sillä liikkumista rajoittavat esteet avautuvat vasta tarinan salliessa.

Pikkupulmilla höystettyjä luolastoja ei (yleensä) venytetä turhan päiten vaan sokkelot ja desianien ihmisfarmit ovat sopivan kokoisia. Yksityiskohtaiset miljööt ovat pelkkiä kulisseja, sillä esineisiin voi vaikuttaa vain tarkasti rajatuissa pulmapaikoissa.

Kaoottiset kahakat

Maailmalla rökitetään leegiokaupalla rosvojoukkoja, petoja ja hirviöitä. Rooliseikkailuiden krooninen tauti (randomus matsimus) on eliminoitu hetkeä ennen kohtaamista ilmaantuvilla vihollisilla. Jos taistelu ei kiinnosta, pieni mutkittelu jallittaa useimmat ötökät. Lajityyppiin kuuluva tasorumba edellyttää sekundasakin kurmottamista, mutta väistömahdollisuus on mannaa niissä kiperissä paikoissa, joissa sankareilla on elinvoima lopussa.

Taisteluiden liikearsenaali on kypsytetty tuhdissa Namcon mätkintäliemessä: iskut, kombot, erikoisliikkeet ja loitsut irtoavat reteästi rämpytyksen ja tattikuvioiden yhdistelmillä. Torjuntaa, väistöä ja järkevää sijoittumista ei taisteluissa unohdeta.

Taistelutantereella könyää korkeintaan neljä sankaria ja vaihteleva liuta vihollisia. Yksi soturi on pelaajan komennossa ja loput tappelevat säädettävän tekoälyn varassa. Sankarin liikkumisvaihtoehdot ovat kuin 1980-luvun mätkintäpeleissä eli eteen, taakse ja hypyt eri suuntiin ja vihollisten yli. Kun monipuoliset hyökkäykset naitetaan ketterään sankariin, erilaisia reagointivaihtoehtoja on taatusti tarpeeksi.

Kärhämät näyttävät jännittävän kaoottisilta. Kun tiukka tempo ja paniikki pumppaavat adrenaliinia suoniin, taistelut todella tuntuvat käsirysyiltä. Tales of Symphonian vauhdikkaat matsit ovat mukavaa vaihtelua klassisille valikkosulkeisille.

Rähinät eivät ole täysin tauottomia, sillä maalin poiminta ja toimintamahdollisuuksia laajentavan valikon avaaminen pysäyttävät nujakan. Parannus- ja voimajuomien lipitys kesken tappelun on valikon tärkein käyttötarkoitus. Tarkkoja siirtoja edellyttävissä taisteluissa valikosta voi pakottaa tekoälykamut tekemään oikeita loitsuja. Taktikointia lisäävä valikko on sujuva kompromissi jäykän vuorosysteemin ja puhtaan mättöshown välillä.

Ällillä tällejä

Monet taistelut ratkeavat jo ennen ensimmäistäkään iskua. Kavereiden taistelukäyttäytymistä säädetään kolmella runsaasti vaihtoehtoja sisältävällä muuttujalla. Takalinjoja nuohoavan parantajan ja lähitaisteluun puskevan soturin luominen onnistuu helposti. Muuttujilla rukataan lähinnä liikkumista ja loitsujen käyttöä.

Kohdalleen säädetyt tekoälysankarit päihittävät rupusakit automaattisesti ilman apua, mutta viimeistään pomot pakottavat taktikoimaan. Parantajalla ei kannata ryysiä etulinjaan ja taistelijalla takalinjojen koluaminen on ajan haaskausta.

Pätevään tekoälyyn ei ole pakko luottaa lainkaan, jos on kolme kaveria ja ylimääräisiä padeja. Kimppakahakat eivät ole aivan niin hauskoja miltä ne kuulostavat, sillä käsikähmään ryntäävä sankari jää toisinaan kuvan ulkopuolelle laiskan zoomauksen takia. Yritä siinä sitten torjua iskuja sokkona. Jostain kumman syystä näkymä zoomataan tarpeeksi kauas vain silloin, kun kaikki soturit ovat koneen komennossa. Toimintavalikko on toinen harmin aihe, sillä sen avaaminen tietää pakkopaussia jokaiselle pelaajalle. Vähän timmimmällä suunnittelulla kimppaseikkailusta olisi saatu selkeästi parempi.

Litteät kentät hukkaavat osan taistelusysteemin mahdollisuuksista. Esteet ja eri korkeuksilla sijaitsevat tasot toisivat tappeluihin reilusti lisää taktikointia. Tasainen savanni on tietysti aakeeta laakeeta, mutta miksi metsäkahakat käydään aina avoimilla niityillä?

Tales of Symphonia tuntuu ensialkuun tavanomaiselta rooliseikkailulta: scifi-fantasiaa, maailmankarttoja, kaupunkeja, luolia, kytkinpulmia, kokemuskeruuta, kestopisteitä ja sitä rataa. Kliseet eivät paljon paina vaakakupissa, sillä monipuoliset ja hauskat taistelut nostavat Tales of Symphonian roolikomppausten kärkikaartiin. Kimppapelimahdollisuus on sekin vielä liian harvinaista herkkua lajityypissä.