Tank Racer (PSone) – Jyrätään kaikki ja ammutaan loput

Ensivaikutelma Tank Racerista on vakuuttava. Aloitusanimaatio on näyttävä ja tempaa mukaansa. Valikot ovat selkeät ja suorastaan tyylikkäät. Sen jälkeen alkavatkin tavanomaisuudet.

Yksinpelissä on valittavana neljän osakilpailun cup tai sitten on mahdollisuus kisailla jollakin yksittäisellä radalla. Cupeja on kolme: pronssinen, hopeinen ja kultainen, eikä seuraavalle asteelle pääse ennen kuin on selvittänyt aikaisemmin.

Sama koskee yksittäisiä kilpailuja. Radat avautuvat sitä mukaa, kun niistä selviää vähintään kohtalaisen hyvin eli käytännössä pääsee neljän parhaimman joukkoon. Vaatimus ei ole kova, sillä samaan aikaan radalla on kahdeksan tankkia.

Valittavana on neljä nynnysti nimettyä (EBZ 212 Coupe) panssarivaunua, joiden ajo-ominaisuudet vaihtelevat hieman esimerkiksi huippunopeuden ja ketteryyden mukaan. Erot voisivat olla selkeästi suurempiakin.

Kaksinpelimoodeja on kaksi erilaista. Battle Modessa keskitytään toisten ampumiseen ja Race Mode on enemmän kilpa-ajoa, vaikka tykki toimii siinäkin.

Jos väkisin pitää etsiä syy Tank Racerin hankkimiseen, se on juuri kaksinpeli. Keskinkertaisista Pleikkarin ajopeleistä ei nimittäin puutetta ole. Tosin parempia kaksinpelikaahailuitakin löytyy useita kappaleita.

Ei mikään Rollcage

Yksinpelissä pelaaja lähtee aina jonon hänniltä, oli hän pärjännyt kuinka hyvin tahansa aikaisemmin. On turhauttavaa, kun lähtiessä ei näe muuta kuin edellä olevan tankin perän, eikä muista kilpailijoista kuule edes kolinaa.

Tekoäly on aika hyvin kohdallaan. Jokainen ohitus vaatii työtä, eikä onnistu vain painamalla kaasu pohjaan. Kokonaisuudessaan vaikeusaste on kuitenkin jonkin verran helpon puolella.

Koska ajopeli on raskas tankki, se tekee myös sen näköistä jälkeä. Rakennuksista pystyy ajamaan nurkat päreiksi ja poliisiautojen sun muun rekvisiitan yli on ilo rullata.

Tästä tulee mieleen Rollcage, mutta vertailu ei ole eduksi Tank Racerille. Kun Rollcage tuntui tapahtuvan omassa scifi-todellisuudessaan, Tank Racerin miljöön rakennukset ovat enemmänkin legokasoja. Talot ja lehmät ovat kumman kaksiulotteisia, ihan kuin pelkkiä lavasteita katsoisi.

Kontrollit menevät selkäytimeen parissa minuutissa. Kaasu ja jarru ovat tutuissa paikoissa. Ympyrä on käsijarru, jonka käyttäminen tiukoissa kurveissa on välttämätöntä.

Kolmiosta löytyy äänimerkki. Sellaista tuskin oikeassa tankissa on _ kun summeria painaa, kuuluu tööt-ääni, siinä kaikki. Missä pihvi?

Alimmaisista hartianapeista kääntyy tykkitorni. Tykin kääntäminen eri suuntaan kuin tankkia ohjaa vaatii hieman harjoittelua, mutta siihen tottuu nopeasti. Loput hartianapit ovat tulitukselle ja vilkaisulle taaksepäin.

Pelattavuus on aika hyvin kohdallaan. Tankki menee minne sen käskee mennä. Käsijarrukäännös menee helposti aluksi yli, mutta se on vain harjoittelukysymys. Jostain syystä pärjäsin paremmin digitaalisilla suuntaohjaimilla kuin analogisella tatilla.

Made in Finland

Tank Racerin musiikki on instrumentaalista kevyt-teknoa, tai jotain sinne päin. Musiikin tekijöiden joukosta löytyy sellaisia nimiä kuin Timo Korkalainen, Joonas Vahamaki ja Jani Niiranen. Mono 211 Records onkin härmäläinen pelimusiikkifirma.

Musiikki toimii, mutta kyllä tankeille olisi vielä paremmin toiminut joku machompi ja raskaampi musiikkitausta, vaikkapa Aerosmith-tyyli. Äänitehosteet ovat vähintäänkin toimivia.

Graafisesti Tank Racer ei pankkia räjäytä, sillä laatikkotyyli jyllää kaikkialla. Onneksi radoissa sentään on sopivasti vaihtelua, joten yleisilmeeseen ei heti kyllästy. Selkeitä virheitä on, sillä läpinäkyvät kallioseinämät ja talot ovat tämän pelin vitsaus aivan radan reunassa ajettaessa.

Tärinätuessa olisi paljon toivomisen varaa. Kyseessä on kymmenien tonnien painoiset sotalelut, joita ei ole suunniteltu ajomukavuus tai jousitus ensimmäisenä mielessä. Silti tärinä on niin vaatimatonta, että kesken tämän jutun piti käydä kokeilemassa, tärisikö ohjain yleensä lainkaan. No, hieman.

Alitehoisuus vaivaa myös muualla. Tankin tykki on onneton hernepyssy, jolla saa räiskiä sydämensä kyllyydestä ilman näkyviä vaikutuksia. Vastustajaa ei saa hajalle tai keskeyttämään mitenkään, mutta tarpeeksi läheltä ammuttaessa kaverin vauhti hidastuu sen verran, että ohitse pääsee.

Edellisestä johtuen Tank Racer on selvästi enemmän ajo- kuin ampumispeli. Viisas taktiikka on antaa tykin olla rauhassa siihen saakka, kunnes on todella lähellä edellä ajavaa ja vasta sitten kannattaa antaa liipasinsormen laulaa.

Kliseiset lisäjipot

Laatikoihin kätkettyjä power-upeja löytyy radoilta runsaasti, mutta niitä ei ole kovinkaan monta erilaista sorttia ja muutenkin valikoima on kliseinen. On hetkellinen turbo-vaihde, kaksi suojaa, kaksi erilaista miinasysteemiä ja maaliin hakeutuva ohjus, ja siinä ne melkein olivat.

Yksi positiivinen poikkeus valikoimaan on onneksi jäänyt: ufo, joka nappaa vihollisen edestä ja siirtää sen sijan tai pari taaksepäin. Lentävä lautanen on niin lysti, että se ei haittaa edes silloin, kun itse joutuu vehkeen uhriksi.

Mutta olisiko kehenkään sattunut, mikäli yksi lisäjippo antaisi kunnolla lisätehoa tykkiin? Pelaamiseen se olisi antanut hyvän ja tervetulleen lisäsäväyksen.

Tank Racer on äärimmäisen keskinkertainen ajopeli, jossa hetken viehättää se, että ajopeli on nimenomaan tankki. Tuntia myöhemmin sekin ilo unohtuu ja arki astuu kuvioihin.

67